Perheessä sukupolvien kohtaaminen on luonnollista ja suuri ilon aihe. Apua annetaan ristiin rastiin. Sisarukset, mummot, papat, tädit, sedät ja serkut ovat mukana kuvioissa.  Elämän merkitys syntyy vuorovaikutuksesta ja ihmissuhteista eri-ikäisten kesken.

Eikä tämä ole vain eilispäivää. Nyky-Suomessa aikuiset lapsetkin saavat vanhemmiltaan apua. Isovanhemmat hoitavat lapsenlapsia. Nuoret auttavat mummojaan ja pappojaan. Tämä on tutkittu juttu! Väestöntutkimuslaitoksen Sukupolvien ketju– tutkimushankkeessa ilmeni, että auttaminen on iso osa suomalaisten sosiaalisia suhteita.  Eikä se toki pelkästään perustu sukulaisuuteen, vaan myös ystävyyteen.

Itse olen koettanut omille lapsilleni tietoisesti luoda vahvan yhteyden sukulaisiin sekä omalta että puolisoni puolelta. Kyläilemme säännöllisesti juhlapyhinä, soittelemme, lapset käyvät yökylässä ynnä muuta mukavaa. Pidämme valokuvia esillä kotona. Muistelemme myös edesmenneitä ainakin pyhäinpäivänä.  Käymme haudoilla.

Ajattelen,  että kokemus sukupolvien ketjusta antaa sitä paljon puhuttua resilienssiä ja pärjääämistä: en ole täällä yksin, voin saada apua, lähelläni on monia.

Lapset ja ikäihmiset kohtaamaan

Hyvinvointiyhteiskunnan palvelut ovat rientäneet perheen ja suvun avuksi. Eihän se arki enää pyörisi, eikä talouden pyörätkään, jos ei olisi päiväkoteja, vanhusten palvelutaloja, opiskelija-asuntoja, nuoriso-asuntoja ynnä muita. Siitä mielellään veroja maksaakin, että hoito ja hoiva on laadukasta ja ihmisläheistä.

Mutta onko toimintamalli kuitenkaan ihmisläheisyyden kannalta paras mahdollinen? Miksi eri-ikäiset pitää eriyttää omiin kupliinsa?  Voisivatko lasten ja ikäihmisten tai vanhusten ja nuorten kohtaamiset olla yhtä lailla elämää rikastuttavia palveluissa kuin perhepiirissäkin?

Jospa otettaisiinkin käyttöön ihmislähtöinen palvelumuotoilu, joka loisi sukupolvien vuorovaikutusta ja kohtaamisia:  päiväkodit ja vanhustentalot samaan pihaan tai ”kampukselle”, nuorten ja vanhusten asuntoja samaan taloon.

Helsingin palvelutalo Rudolfissa onkin tehty  onnistunut ”Oman muotoinen koti” –kokeilu.  Nuoret saivat asuntoja vanhusten kanssa samasta talosta ja sitoutuivat auttamaan vanhuksia.

Mukaan tarvitaan myös järjestöjä. Vapaaehtoisuudelle on paljon sijaa osana palveluita. Varamummot ja –papat voisivat tulla alakouluihin pitämään vaikka lapsia sylissä. Seurakunnissa on paljon vireitä ikäihmisiä, jotka voisivat tuoda arjen apua lapsiperheille, kun omat isovanhemmat eivät ole lähellä.

Laitetaan sukupolvien ketju vahvistumaan myös palveluissa!

Maria Kaisa Aula
Väestöliiton hallituksen puheenjohtaja