Ehkäisyn saatavuus on kestävän kehityksen keskiössä

Minun gynekologin sydämeni sanoo, että luotettava ehkäisy on ratkaisu puoliin maailman ongelmista. Pelkkä sydämen palo ei kuitenkaan riitä perusteluksi, vaan väitteeni vaatii ympärilleen myös perusteluja. 

Kehittyvissä maissa noin puolet alle 20-vuotiaiden raskauksista on suunnittelemattomia. Niistä taas noin puolet päättyy raskaudenkeskeytykseen. Suuri osa näistä raskauksista saa alkunsa, koska nuoret eivät saa käyttöönsä tarvitsemaansa raskaudenehkäisyä. 

Ilman luotettavaa raskaudenehkäisyä nuoret joutuvat turvautumaan potentiaalisesti hengenvaarallisiin raskaudenkeskeytyksiin tai heistä tulee äitejä, jolloin heidän koulutuspolkunsa päättyy ennen kuin se on alkanutkaan. Raskaus ja synnytys itsessään ovat myös nuorille ja heidän syntyville lapsilleen iso terveysriski ilman moderneja apuvälineitä ja palveluita.  

Raskaudenehkäisyn saatavuudella on kuitenkin myös muitakin merkittäviä vaikutuksia sekä yksilötasolla että yhteiskunnallisesti. 

Mikäli hormonaalisten raskaudenehkäisymenetelmien koko potentiaali saataisiin käyttöön kehittyvissä olosuhteissa, voitaisiin tyttöjen kouluttautumisen mahdollisuuksia parantaa myös muutoin, kuin vain raskauksia ehkäisemällä. Kuukautisiin liittyy monesti yhä valtava stigma, eikä yleisiä, invalidisoivia kuukautisten häiriöitä sen vuoksi hoideta riittävän tehokkaasti. Samat hormonaaliset menetelmät, jotka ehkäisevät raskauksia, ovat myös runsaiden kuukautisvuotojen ja vaikeiden kuukautiskipujen tehokkainta hoitoa. Nuorista noin neljännes kärsii runsaista vuodoista ja yli puolet kuukautiskivuista. Hoitamalla näitä oireita voitaisiin nuorten tyttöjen poissaolot koulusta minimoida. 

Jotta tähän päästään, tulee sitkeässä eläviä uskomuksia saada kitkettyä pois kaikilla yhteiskunnan tasoilla. Esimerkiksi tiettyjen hormonaalisten ehkäisymenetelmien aiheuttamaa kuukautisten puuttumista voidaan pitää vaarallisena. Tosiasiassa kuukautisten poisjäänti on parasta hoitoa niille, jotka kärsivät vuotojen aiheuttamista vaikeista oireista, eikä se aiheuta lapsettomuutta. Ehkäisymenetelmien lisäksi tarvitaan siis laajamittaista seksuaalikasvatustyötä ja oikeaa tietoa myös ammattilaisten käyttöön. 

Panostamalla ehkäisyyn globaalisti toimimme nuorten voimaannuttajina luomalla heille mahdollisuuden huolehtia omasta kehostaan ja päättää tulevaisuuden suunnitelmistaan. Väestötasolla ehkäisyn hyvä saatavuus vähentää köyhyyttä, nälänhätää ja niiden aiheuttamia konflikteja, parantaa tasa-arvoa, terveyttä ja tasapuolisia koulutusmahdollisuuksia ja vaikuttaa ilmastomme tilaan.  

Globaali koronakriisi on vienyt raskaudenehkäisyn saatavuutta haavoittuvimmilla alueilla kertarysäyksellä vuosikymmeniä taaksepäin. Tilanteen korjaaminen vaatii tekoja. Nyt on aika siirtää seksuaaliterveys pois sivulauseista. Ehkäisy kuuluu suoraan kestävän kehityksen keskiöön.  

Suvi Leppälahti
Kirjoittaja on Väesatöliiton asiantuntijalääkäri

Väestöliiton kampanja Paljon enemmän kuin seksi jatkuu 3.7. ehkäisyteemalla. Kampanjan tavoitteena on lisätä tietoa siitä, mitä seksuaalioikeudet tarkoittavat ja miten merkittäviä ne ovat kestävän kehityksen saavuttamisessa. Samalla se myös nostaa esiin seksuaalioikeuksien merkityksen yksilön kehitykselle ja hyvinvoinnille sekä rikkoo seksuaalisuuteen liittyviä ennakkoluuloja ja oletuksia.  Kampanja jatkuu päivämäärällä 3.7. koska se kuvastaa YK:n kestävän kehityksen alatavoitetta, joka liittyy seksuaalioikeuksiin. Seuraa kampanjaa Väestöliiton sosiaalisen median kanavissa sekä tunnisteella #paljonenemmänkuinseksi. Voit myös itse osallistua kampanjaan kertomallamitä ehkäisy sinulle merkitsee. Lisää omaan postaukseesi myös kampanjatunniste. 

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.