Pieni lapsesi innoissaan kovaan ääneen bussissa kertoo esitelleensä pyllyään päiväkodissa toisille lapsille.

Mitä lapsen vanhempana tai kasvattajana ajattelet? Ehkä häpeät tilannetta ja menet hämillesi. Mielessäsi ehkä risteilevät kysymykset: Voinko alkaa tässä bussissa selittää, että pyllyt ovat upeita, mutta pyllyä ei ehkä kaikille kannata näytellä. Tai voinko sukulaistädin edessä sanoa itseään räpeltävälle lapselleni, että laitetaanpa se pippeli nyt housuihin takaisin ja jatkat sitten tutkimisia kotosalla omassa rauhassa. Mitähän nuo muut aikuiset minusta ajattelevat? Arvioivatko he suoriutumistani?

Toiselle vanhemmalle tai ammattikasvattajalle tällaiset tilanteet ovat luonnollisia ja tuttuja, aiheuta minkäänlaista häpeän tunnetta tai noloutta. Heidän on jopa vaikea ymmärtää sitä, että jollekin tällainen tilanne olisi vaikea. Monelle valitettavasti lapsen kysymykset etenkin seksuaalisuuteen liittyvistä aiheista, herättävät voimakasta hämmennystä.

Miksi sukuelimiin, alastomuuteen ja lapsuuden (tai ylipäätään) seksuaalisuuteen liittyy niin paljon häpeää? Kehon kuuluisi olla kaikille kotoisa ja arvostelun ulkopuolella, jokaisella on omanlaisensa keho. Seksuaalisuuteen liittyy hienoja asioita: nauttimista, läheisyyttä, tutkimista sekä itsearvostuksen opettelua. Kaikki myönteisiä asioita, joita halutaan edistää ja joita toivotaan, että lapsi säilyttäisi matkallaan aikuisuuteen asti. Miksi asiat, jotka ovat kaikkein tärkeimpiä ja terveyttä edistävimpiä asioita, tuottavat eniten häpeää?

Mitä pelätään, että tapahtuu silloin kun hävettää tai jos puhuu avoimesti? Leimataanko oudoksi? Kiusataanko? Pelätäänkö muiden arviointia ja monenkirjavia mielipiteitä? Vai eikö vain ole sanoja? Nolottaako sanojen sanominen ääneen, kun tietyistä sanoista saattaa olla vain häpeän kokemuksia? Tarvitaan rohkeita ja avoimia ihmisiä tasoittamaan tietä muille. Avoimuus ei saa haavoittaa ketään! Jokainen voi valita itse millainen avoimuus on kenellekin sopivaa ja kenelle yksityisimmät asiansa jakaa. Kunhan on joku, jolle voi puhua! 

Ehkä häpeässä on jotain hyvääkin. Häpeä on tärkeä tunne, joka kertoo, että olet mennyt tietyn rajan yli. Se ohjaa käyttäytymään normien mukaisesti niin, ettet riko sosiaalisia koodeja. Se on sitten kulttuurista kiinni millaiset ne rajat ja koodit ovat. Ovatko normit liian ahtaat? Onko hyvä asia yrittää oman hyvinvoinnin kustannuksella olla erottumatta massasta?

Vanhemmilla ja lapsen kasvattajilla on yhteinen hyvä tarkoitus taustalla silloin, kun he ohjaavat lapsia käyttäytymään ja esim. pukeutumaan normien mukaisesti. Halutaan, että lapsi ei tulisi kiusatuksi! Mutta ikuinen kysymys onkin,pitääkö kaikkien muuttua samalaisiksi, vai voisiko ympäristön normeja muokata avoimemmiksi? Häpeää saa kokea silloin, kun on tehnyt tai sanonut jollekin pahaa. Sen pitäisi silloin ajaa pyytämään anteeksi ja pahoittelemaan omaa käytöstään. Häpeä kuuluu pahan tekijälle, eikä sen kohteelle! Häpeää ei kuuluisi tuntea omana itsenään olemisesta.

Kehotunnekasvatuksella ehkäistään häpeän varjon saapumista lapsen kehon ympärille. Opetellaan yhdessä avoimuutta lapsen turvallisuuden ja ehjän kasvun vuoksi. Avoimuutta kertoa, jos joku asia ei tunnu kivalle tai joku tekee sinulle ikäviä asioita. Opetellaan puhetyyli lapsia kohtaan, joka kunnioittaa ja arvostaa lasta ja hänen ihmetteleviä kysymyksiään. Eikä naureskella lapsen kysymyksille tai tietämättömyydelle.

Ole avoinna lapsilta tulevaan avoimuuteen ja ajatuksiin vailla häpeää. Koska kuitenkin meidän ajatuksemme on saatettu leimata joskus häpeällisiksi, ymmärrä omat tai toisten ihmisten reaktiot näissä tilanteissa. Yritetään sulattaa häpeä pois yhdessä. Kun puhut tai kirjoitat häpeää tuottavista aiheista jollekin, häpeä himmenee. Ihan varmasti!

Henriikka Kangaskoski