Kun koronakevään muovaamat poikkeusolot väljenevät taas entisiin uomiinsa, on hyvä palauttaa mieliin sukupolvisopuun liittyvä kysymys: ”Kuka määrää mummolan säännöt?”

Siirtyykö mummolan täysi käyttöoikeus toisille silloin, kun ulko-ovi aukeaa? Eivätkö oman kotinsa haltijat saa edellyttää, että heidän kodissaan pätevät ”mummolan” säännöt? Eikö lasten ole hyvä tottua erilaisiin sääntöihin? Joutuvathan he kohtaamaan maailman ja erilaisuuden heti oman kotinsa ulkopuolellakin. Kouluilla ja päiväkodeillakin on omat sääntönsä ja kulttuurinsa.

Lastenlasten voi olla vaikea ymmärtää, että isovanhempi haluaa rajata oman sänkynsä vain nukkumapaikakseen, jos kotona vanhempien sänkyä käytetään myös tramboliinina. Ja jos mummolan ruokapöydässä ei voi suoraan siirtyä jälkiruokaan, mutta kotona saa, on vaikea välttää yhteentörmäystä. Tai jos lapsenlapsen tulisi pukeutua kalsareiden lisäksi päivävaatteisiin juhlapöytään tullessaan, ei aina voi tietää kenen tulisi joustaa, isovanhemman, vanhemman vai peräti lapsen.

Kun kasvatuskäsitykset törmäävät, joutuu rakkaus koetukselle. Kaikki eivät jaa kokemusta, että lapsenlapset ovat pelkästään niin ihania. Eivät ne aina ole.  

Lapsi voi toimia eri tavalla omien vanhempiensa kuin isovanhempiensa kanssa. Tämä on normaalia. Joskus omille vanhemmille kiukutellaan enemmän kuin isovanhemmille. Toisinaan taas isovanhemman kanssa lapsi voi pyrkiä ottamaan eri vapauksia tai käyttäytymään vaikka hieman osaamattomammin kuin omien vanhempiensa seurassa.

Miksi siis isovanhempien tulisi unohtaa omat arvonsa ja norminsa omassa kodissaan? Onko isovanhemmilla oikeuksia ja saako niistä edes puhua?

Lapsenlapset tarvitsevat isovanhempien luona selkeät tiedot siitä, mitä aikuiset hyväksyvät ja mitä eivät. Lasten kotona voi olla erilaiset säännöt, rajat ja sopimukset. Selkeästi sovitut säännöt luovat lapselle turvaa.

Säännöistä kannattaa kertoa mukavalla äänellä ja tavallisissa tilanteissa, kun on itse rauhallinen. Suuttuneessa mielentilassa kenenkään ei kannata ryhtyä kasvattajaksi.

Sääntöjen ja rajojen tulee olla selkeitä ja pysyviä, niin että lapsi tietää mitä häneltä odotetaan ja mitä hänen käytöksestään seuraa. Näin lapsi oppii, että hän voi tietoisella toiminnallaan vaikuttaa hänelle tulevaan palautteeseen, myönteiseen tai negatiiviseen. Oikeasta käytöksestä kannattaa aina antaa myönteistä palautetta.

Isovanhemmuus on helpompaa silloin, kun kasvatuskäsitykset, arvot ja tavat ovat yhteneväisiä nuoren perheen kanssa, kuin jos niistä joutuu joka tapaamiskerta vääntämään ja neuvottelemaan. Kunnioittava ja toiset huomioonottava käytös ei siirry automaattisesti äidinmaidossa, vaan sitä täytyy opettaa johdonmukaisesti ja sitkeästi.

Elämänkokemuksistaan viisastuneet isovanhemmat toimivat lastenlastensa parhaaksi. He vahvistavat ja tukevat vanhemmuuden ensisijaisuutta ja löytävät lisäksi omannäköisensä roolin isovanhempana. Omista ja muiden rajoista tietoinen isovanhempi hyväksyy myös sen, että perheen vanhemmilla on päävastuu lapsensa kasvatuksesta ja kasvatuksellisista tavoista.

Väestöliiton ”Suukkoja ja säröjä sukupolvisuhteissa” -kirja isovanhemmille julkaistaan 2020 vuoden lopussa. Sitä voi ilmestyttyään lainata maamme kirjastoista sekä lukea vapaasti Väestöliiton verkkosivuilta. 

Minna Oulasmaa
Kirjoittaja työskentelee perhesuhteiden asiantuntijana Väestöliitossa