Kalevankadulta kotitoimistolle – työharjoittelussa poikkeustilan aikana

Aloitin työharjoitteluni Väestöliiton viestinnässä maaliskuun alussa, jolloin koronavirus oli vasta hädin tuskin rantautunut Suomeen. Päällimmäinen tunteeni harjoittelun alkamisesta oli innostus: innostus uudesta, mahtavasta työmahdollisuudesta, innostus uudesta toimistosta ja kollegoista sekä innostus tulevasta keväästä kauniissa Helsingissä. Ensimmäiset kaksi työviikkoani kuluivatkin mukavasti uuteen työtehtävään sopeutuen, uusia kollegoita tavaten – ja kätellen – sekä uuteen työpisteeseen totutellen. Enpä olisi arvannut, että poistuttuani toimistolta toisen työviikkoni päättäneenä perjantaina, en tulisi enää työpaikalleni harjoitteluni aikana.

Etätöihin siirtyminen aiheutti itsessäni yllättävän suuren alkujärkytyksen. Kotitoimiston virittäminen yksiöni ruokapöytään tuntui lannistavalta, pätkivät Teams-puhelut sekavilta ja uusien työtehtävien harjoittelu tahmealta. Myös epävarmat ja turhautuneet ajatukseni aiheuttivat haasteita uusien työskentelyolosuhteiden omaksumiseen: Entä jos en opikaan työtäni tai saa harjoittelustani kaikkea irti etätyössä? Pääsenkö tutustumaan uusiin kollegoihini ollenkaan seuraavien kuukausien aikana? Miksi en vain pääsisi nauttimaan uudesta työympäristöstäni täysin rinnoin, vaan joudun istumaan päivät pitkät yksin, taistellen Teams-puheluiden äänenlaadun kanssa?

Todellisuus etätöistä on kuitenkin ollut alkujärkytyksen hälvennyttyä varsin toisenlainen. Vaikka uuteen työskentelyrytmiin ja -olosuhteisiin tottuminen kestikin muutaman päivän, ovat harjoitteluni ensimmäiset pari kuukautta sujuneet tilanteeseen nähden yllättävän hyvin. Olen harjaantunut työtehtävissäni, päässyt keskustelemaan kollegoideni kanssa niin sähköpostin, chatin kuin myös pätkimättömien Teams-puheluiden välityksellä sekä kehittänyt itselleni uudenlaiset arkirutiinit. Vaikka pelkäsinkin, että koronatilanne ajaa minut pyörittelemään peukaloitani kotisohvalle, ovat työpäiväni olleet päinvastoin usein hyvin kiireisiä.

Harjoittelun suorittaminen poikkeustilan aikana ei enää tunnukaan niin epäonniselta. On jopa alkanut tuntua siltä, että etäharjoittelun tekemisessä on myös hyvät puolensa. Uskon, että etätyöharjoittelu kehittää varmasti taitoja, jotka eivät välttämättä kehittyisi huippuunsa normaalioloissa. Koen, että esimerkiksi etätyön itsenäisyys sekä verkkopainotteisuus ovat kehittäneet aloitteellisuuttani, itsenäisen työskentelyn taitojani, vastuullisuuttani sekä osaamistani erilaisista verkko-ohjelmista varmasti lähityöskentelyä enemmän.

Saamani harjoittelukokemus on myös ollut hyvin erilainen, poikkeuksellinen ja ainutlaatuinen. Harjoittelun suorittaminen poikkeustilan aikana merkitsee keinoja selvitä hieman hankalammissakin tilanteissa, ja uudenlaisen tilanteen vaatimukset ovat kehittäneet sopeutumiskykyäni. On myös pakko myöntää, että lyhyt työmatka sängystä ruokapöydän äärelle on ollut myös erikoinen plussa etäharjoittelussa. Se, että työnsä voi kerrankin aloittaa vaikkapa pyjama päällä, odottaessa aamukahvin keittymistä tai vaikkapa vielä sängyssä maaten, on omalla tavallaan rentoa ja vapauttavaa.

Vaikka oma harjoitteluni on sujunutkin onnistuneissa merkeissä, on hyvä muistaa, että kaikille tämä tilanne ei ole samanlainen. Koronaviruspandemia on muuttanut monen arjen täysin. Pandemiasta seurannut sosiaalinen eristäytyminen on joillekin merkinnyt uudenlaista, tiivistä yhteiseloa perheen kesken, etätöitä ja lasten kotikoulua sekä sitä kiirettä, hälinää ja vilskettä, jota syntyy perheiden viettäessä aikansa neljän seinän sisällä. Joillekin poikkeustila on kuitenkin merkinnyt myös töiden tai toimeentulon keskeytymistä, tämänhetkisten elämänsuunnitelmien kokonaisvaltaista muutosta sekä yksinäisyyttä, hiljaisuutta ja toimettomuutta. Monelle meistä opiskelijoista koronapandemia on voinut tarkoittaa työharjoittelujen ja opiskelijavaihtojen siirtymistä tai peruuntumista sekä yksin vietetyn ajan ja yksinäisyyden tunteen lisääntymistä. Itse olin kuitenkin niin onnekas, että pystyin suorittamaan työharjoitteluni kotoa käsin.

Koenkin, että tärkein asia, jonka olen harjoitteluni aikana huomannut ja oppinut, painottuu tällä hetkellä erityislaatuisesti koko yhteiskunnassamme. Harjoittelu poikkeustilan aikana on uudenlaisella tavalla osoittanut toimivan työyhteisön, kommunikoinnin sekä yhteisöllisyyden merkityksen. Se, että harjoitteluni on sujunut näin hyvin, on myös suurelta osin auttavaisten kollegoideni ansiota, joilla on riittänyt huomaavaisuutta sekä avuliaisuutta opastaa minua harjoitteluni aikana. Koronasta selvitään myös työelämässä yhdessä, ei yksin. Tällaisena poikkeuksellisena aikana olisikin tärkeää muistaa, että ketään ei tulisi jättää yksin niin työpaikoilla, yhteiskunnallisissa palveluissa kuin kodeissakaan.

Stiina Saikkonen
Kirjoittaja on korkeakouluharjoittelija Väestöliiton viestinnässä

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.