Suomalaiset antavat paljon epävirallista apua

Koronaviruspandemian aiheuttaman poikkeustilan aikana on keskusteltu paljon toisten ihmisten auttamisesta. Riskiryhmiin kuuluvia on ohjeistettu pysymään kotona ja tarkoitus on, että joku muu hoitaa heidän puolestaan pakolliset kaupassa ja apteekissa käynnit. Tämä ”joku muu” on hyvin usein sukulainen, oma lapsi tai lapsenlapsi, mutta myös naapurien, tuttavien tai tuntemattomien tarjoama apu on nostettu mediassa esiin.

Toukokuun alussa ilmestyvä Suomalainen auttaminen -kirja (Gaudeamus 2020) käsittelee epävirallista arkipäivän apua, jota suomalaiset antavat toisilleen sekä sitä, kuka auttaa ja ketä. Toimitetun kirjan luvuissa käsitellään niin vanhempien ja lasten, sisarusten, isovanhempien ja lastenlasten, tätien, setien, enojen ja ystävien vuorovaikutussuhteita ja auttamista, tuntemattomien auttamista sekä auttamisasenteita. Kirjassa esitetyt tulokset paljastavat, että suomalaiset antavat paljon erilaista käytännön apua, taloudellista tukea sekä hoiva- ja lastenhoitoapua läheisilleen.

Kirjassa tarkastellaan Sukupolvien ketju -aineistoilla suurten ikäluokkien (synt. 1945–1950) ja heidän aikuisten lastensa välisiä auttamissuhteita sekä molempien sukupolvien sosiaalisia suhteita lähipiiriinsä. Kaikilla auttamissuhteilla on omat erityispiirteensä, jotka tekevät niistä ainutlaatuisia. Perhe on tyypillisesti tärkein epävirallisen avun lähde ja kohde. Auttaminen ei rajoitu ainoastaan sukulaisiin, mutta sukulaisten ja ei-sukulaisten auttamisessa on selkeitä eroja. Ystäviä ja tuntemattomia autetaan etenkin silloin, kun se on ongelmitta mahdollista ja omat resurssit sen mahdollistavat. Omia sukulaisia taas autetaan siitäkin huolimatta, että edellytykset auttamisella olisivat huonommat. Auttamistutkimuksissa tätä eroa kutsutaan termillä ”sukulaisbonus”.

Sukulaisapu on usein pyyteetöntä, kun taas ystävyyssuhteet perustuvat suurelta osin vastavuoroiseen auttamiseen ja tukemiseen. Vastavuoroisuus ei tarkoita sitä, että ystäviltä saadusta avusta pidettäisiin tarkasti kirjaa, vaan ”mittareina” toimivat usein suhteen kesto ja yhteydenpito. Tuntemattomien auttaminen puolestaan kumpuaa pääosin empatian tunteesta, jota ihmiset ovat taipuvaisia kokemaan kohdatessaan apua tarvitsevia.

Mitä todennäköisimmin nyt käsillä oleva poikkeustila on aiheuttanut epävirallisen avun ryöpsähdyksen, kun virallinen apu ei ole ehtinyt jokaiselle sitä tarvitsevalle. Lisäksi se tekee usein piilossa olevasta epävirallisesta arkipäivän auttamisesta näkyvää ja voi osoittaa, kuinka merkittävä rooli läheissuhteilla ja epävirallisella auttamisella on suomalaisten elämässä.

Mirkka Danielsbacka & Antti O. Tanskanen

Danielsbacka työskentelee sosiologian apulaisprofessorina ja Tanskanen sosiologian professorina (ma.) Turun yliopistossa. Molemmat ovat Väestöntutkimuslaitoksen vierailevia tutkijoita.

Mirkka Danielsbacka, Hans Hämäläinen, Antti O. Tanskanen (toim.) (2020) Suomalainen auttaminen. Tukiverkostot suurten ikäluokkien ja heidän lastensa elämässä. Gaudeamus.

Sukupolvien ketju -tutkimushanke

 

 

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.