Yhdysvaltalainen tutkija Brandon McDaniel kollegoineen on tutkinut, miten älylaitteiden tuomat häiriöt vaikuttavat lähisuhteisiin – erityisesti parisuhteisiin ja vanhempi-lapsi-suhteisiin (1). Hän on nimennyt tutkimansa ilmiön teknohäiriöksi (engl. technoference, joka tulee sanoista technology – teknologia ja interference – häiriö). Hänen ja muidenkin ilmiötä tutkineiden tulokset ovat melko yksiselitteisiä ja arvattavia: teknohäiriöt häiritsevät.

Tyypillinen teknohäiriötilanne on sellainen, että fyysisesti samassa tilassa olevien henkilöiden vuorovaikutus ei suju, koska yhden tai useamman henkilön huomio on kokonaan tai osittain digimaailmassa. Vuorovaikutusyhteyttä ei joko saada muodostettua ollenkaan tai vuoropuhelu pätkii. Kysyjä joutuu ehkä pyytämään vastausta useaan kertaan. Vastaukset saattavat tulla puolihuolimattomasti, viiveellä tai ne ovat epäloogisia. Vuorovaikutukselle olennainen rytmi ja empatia puuttuvat.

Jokainen tietää, että älypuhelin on mukavaa täytettä arjen merkityksettömän tuntuisiin hetkiin, kuten silloin, kun odottaa ruoan lämpenemistä mikrossa tai kun odottaa että toinenkin saa ulkovaatteet päälleen. Laitteen käytön voi aloittaa ihan hyvin, vaikka ei tiedä, mitä sillä aikoo tehdä. Suunnitelmaa ei tarvitse; sovellukset ohjaavat käyttäjää eteenpäin ja sormi tuntuu tekevän itsenäisiä päätöksiä. Kun ympäristöstä tulee vihje jatkaa toimintaa fyysisessä maailmassa, mikro piippaa tai on aika avata ulko-ovi, kiinnostavan sisällön parista voi olla äkkiä vaikea irrottautua. Nykyisiä älylaitteita ja niiden loputtoman monipuolista sisältötarjontaa voidaankin luonnehtia ”tahmeiksi” (2), koska huomio tarttuu, mutta ei irtoa helposti.

Onko sillä väliä, jos tyhjiä hetkiä täyttää digillä? Ja kenelle sillä on väliä? Jossain määrin laitteiden tahmeus voi ärsyttää käyttäjää itseäänkin. Tosin oman laitteenkäytön näkee tyypillisesti tarpeellisempana ja vähemmän häiritsevänä kuin vastaavan toiminnan toisen tekemänä (3). Eli lopulta tahmean laitteen häiritsevyys on ennemminkin sivustakatsojan vaiva.

Entä voiko kirjakin tai sanomalehti olla tahmea? Onko merkitystä, uppoutuuko digisisältöihin vai kirjaan tai johonkin muuhun askareeseen? Suomalaistutkimuksen (2) mukaan sillä on merkitystä, ja ero tulee siitä, näkeekö sivustakatsoja, mihin toinen on uppoutunut. Kun sivustakatsoja ei näe, mitä toinen tekee – kuten älypuhelinten tapauksessa yleensä on – hänellä on toiminnasta vähemmän tietoa. Pimennossa olevan sivustakatsojan on vaikea arvioida, sopiiko toimintaa keskeyttää ja kuinka kauan toiminta vielä kestää. Sivustakatsoja ei voi asettua toisen asemaan, koska hän ei tiedä tilanteesta tarpeeksi. Tutkimuksessa ilmiö on nimetty sivustakatsojan pimennoksi. Pimento voi myös johtaa turhautuneisuuteen ja turvattomuudenkin tunteisiin. Jos puolisoa huvittaa jokin oman puhelimen äärellä, se herättää erilaisen kiinnostuksen ja ehkä epäilyjäkin toimintaa kohtaa, kuin jos puolisoa huvittaa jokin kirjan äärellä.

Sivustakatsojan pimennon syvyyttä lisää se, että digitaaliset sisällöt ovat jatkuvasti muovautuneet yhä henkilökohtaisemmiksi erilaisille käyttäjille. Vanhemman on esimerkiksi vaikea arvioida, milloin lapsen pelaamisen voi keskeyttää. Lapsen asemaan asettuminen ei onnistu, jos ei tunne peliä eikä päälle päin voi päätellä, millaisessa tilanteessa lapsi on. Vastaavasti lapsi taas ei näe vanhemman laitteiden käytöstä, milloin on kyse laskujen maksamisesta ja milloin viihteestä. Lapselle ne näyttävät ihan samalta.

Laitteiden käyttöön liittyvä etiketti on vasta muovautumassa. Ensimmäisenä ohjenuorana omalle toiminnalle voi pitää sitä, miten itse haluaisit tulla kohdelluksi. Jos toisen jakamaton huomio on sinulle tärkeä, tarjoa se myös toiselle. Sivustakatsojan pimentoon taas helppo pikalääke on kertoa toiselle, miksi juuri nyt olet laitteellasi tai miksi otat sen esiin. Yhdessä neuvoteltuja sääntöjä tarvitaan silloin, kun tahmeat laitteet tulevat toistuvasti sinne, missä ne häiritsevät.

Lopuksi on hyvä muistaa, että älylaitteissamme huomiostamme kilpailevat kaupalliset sovellukset, jotka optimoivat sisältöjään jatkuvasti ollakseen entistä houkuttelevampia ja ”tahmeita”. Näin ajateltuna harva asettaisi digihetkiään prioriteettilistan kärkeen punnitessaan, mihin haluaa käyttää aikaansa ja huomiotansa.

Kristiina Tammisalo

Lähteet:

• McDaniel, B. T., & Drouin, M. 2019. “Daily Technology Interruptions and Emotional and Relational Well-Being.” Computers in Human Behavior 99 (October): 1–8.
• Raudaskoski, S., Mantere, E. & Valkonen, S. 2019. ”Älypuhelin ja kasvokkaisen vuorovaikutuksen muuttuvat käytänteet.” Sosiologia 3: 282–299.
• Amichai-Hamburger, Y. & Etgar, S. 2016. “Intimacy and Smartphone Multitasking-A New Oxymoron?” Psychological Reports 119 (3): 826–38.