Viime vuosina varsinkin mieskuva on ollut yhteiskunnassamme myllerryksessä, samoin kuin käsitykset sukupuolirooleista yleisesti. Myös isyys on ollut muutoksessa, ja isien osallistuminen kodin askareisiin ja lasten hoitoon nähdään entistä tavallisempana osana perheiden arkea. Aiempien vuosikymmenten etäinen isä on alkanut ilmestyä yhä useammin vanhempainiltoihin, leikkikentille ja vaunulenkeille. Muutos on kuitenkin vielä käynnissä. Vaikuttaa siltä, että mitä kauemmas Etelä-Suomesta mennään itään ja pohjoiseen, sitä harvemmin vaunuja pukkaavia isiä tulee kaduilla ja kyläteillä vastaan.

Hallitus on julkaissut ehdotuksen uudesta perhevapaamallista, jossa molemmilla vanhemmilla olisi yhtä pitkät korvamerkityt vanhempainvapaat. Tällainen malli viestittää, että isät ovat vanhempina yhtä tärkeitä ja korvaamattomia kuin äiditkin. Tutkimusten mukaan isyys on merkityksellistä niin lasten, perheiden kuin miesten oman hyvinvoinnin rakentamisessa.

Tällaiset tutkimustulokset kuulostavat itsestään selviltä. Valitettavasti isän roolia vanhempana ei aina osata nähdä yhtä merkittävänä kuin äidin.

Sofia Joenpelto kirjoittaa Isän näköinen -hankkeen blogissa, kuinka vanhemmuusoppaat kuvaavat isyyttä ja äitiyttä eri tavalla. Äiti kuvataan ensisijaisena vanhempana, jopa vanhemman synonyyminä. Isä kuvataan mieluummin töissä viihtyväksi ja vanhemmuuteen äitiä vaikeammin sopeutuvaksi, jolloin hän jää äidin ensisijaisuuden varjoon. Tämä selittää osin sitä, miksi vanhempainvapaalle jäävä isä voi kirvoittaa työyhteisössä monenlaisia kommentteja. Etäinen ja poissaoleva isyys on ollut pitkään normi, jota voi olla vaikea rikkoa.

Isä-lapsi -suhteen perusteiden rakentaminen alkaa lapsen syntymästä lähtien. Itse juuri kotoa pois muuttaneena nuorena aikuisena olen huomannut, miten pienestä asti rakennettu vahva isä-lapsi -suhde kantaa pitkälle tulevaisuuteen. Isän aktiivinen rooli on vahvistanut suhdettamme, turvallisuuden tunnettani ja siten myös itsenäisyyttäni. Hän on esimerkiksi opettanut minulle, kuinka valmistetaan suussasulava perunamuussi, vaihdetaan autoon talvirenkaat, lämmitetään ulkosauna ja pestään pyykkiä.

Laskeutuminen kotipesästä itsenäisyyteen on ollut minulle suhteellisen pehmeä, mikä on osittain tulosta isän aktiivisesta roolista elämässäni jo aiemmin. Hyvän isä-lapsi -suhteen rakentamiseen tarvitaan aikaa, jotta jykevä pohja suhteelle voi syntyä.

Siihen, onko isällä aikaa lapsilleen tai nuorilleen, vaikuttaa moni asia: isän omat valinnat, perheiden sisäiset päätökset, lakisääteisten isille korvamerkittyjen vapaiden pituudet sekä ennen kaikkea, vallitseeko isien työpaikoilla isäystävällinen kulttuuri.

Jos työpaikan kulttuuri ei ole isäystävällinen, eivät isät välttämättä kehtaa tai uskalla käyttää perhevapaitaan, ainakaan pitkiä jaksoja. Työpaikan isäystävällisyydellä on siis kauaskantoinen vaikutus perheiden hyvinvointiin sekä isän ja lapsen suhteeseen.

Nyt, kun vihreää valoa on yhteiskunnalliselta tasolta väläytetty isille, toivonkin, että perheet ja työnantajat uskaltavat ylittää ne mielikuvat, jossa isät käyvät töissä ja äidit hoitavat lapset. Kun sekä isät että äidit tunnustetaan tasavertaisiksi vanhemmiksi, hyöty leviää laajalle niin perheissä kuin työelämässä. Myös me nuoret aikuiset näemme silloin perheen perustamisen aiempaa houkuttelevampana vaihtoehtona itsellemme.

Iida Ilmola
Kirjoittaja on toiminut harjoittelijana Väestöliitossa Tasa-arvo ja isät -hankkeessa.