Toimittaja latasi Tiktokin selvittääkseen, mikä siinä viehättää lapsia

Tanssia, hauskuutta ja hupia, pränkkejä ja huulisynkkaa. Sitä on lasten ja nuorten suosima, valtavan suosittu mobiilisovellus Tiktok. Pohjoismaisessa arvomaailmassa kasvanutta alakoululaisten vanhempaa arveluttaa kuitenkin ihan muu kuin tanssi.

Laiskoja banjon säveliä alkoi kuulua kotonamme yhä useammin. Simppelin melodian ja löysän tunnelman tunnisti jo toisella kerralla. Kuulin kappaleesta aina vain palasen ja senkin alakouluikäisten lastemme puhelimista.

Pian aloin saada sanoista selvää. Town road, horses. Vanha kylätie, hevosia, countryä. Myöhemmin bongasin kappaleen autoradion hittikanavilta uudelleen ja uudelleen. Yhä uudelleen Lil Nas X:n kappale Old Town Road soikin ja lopulta yhdysvaltalaisen Billboardin musiikin suosittuuslistojen ykkösenä 19 ennätysviikkoa peräkkäin.

Meillä kappale soi Tiktok-sovelluksessa ja lukuisissa videoissa, jotka lähtivät elämään Tiktokista muihin sosiaalisen median sovelluksiin.

Tiktok on sosiaalisen median sovellus, jossa sekä lähetetään että katsotaan ja kommentoidaan 15–60 sekunnin mittaisia videoita.

1,5 miljardilla latauksella Tiktok on maailman ladatuimpia sovelluksia, ja sillä on yli 500 miljoonaa kuukausikäyttäjää. Se on valtava kaikkialla, mutta erityisen suuri Kiinassa, jossa sovellus toimii nimellä Douyin. Käyttäjämäärän kasvukäyrä on noussut rivakalla 45 asteen kulmalla muutamassa vuodessa. Se on niin uusi, ettei sitä ole esimerkiksi Tilastokeskuksen vapaa-ajankäyttötutkimuksessa eikä sen vuoteen 2017 pohjaavissa sosiaalisen median käytön tilastoissa.

Minäkin lataan sen. Latausvaiheessa ei jää epäselväksi, että Tiktokin ikäsuositus on 12+, mutta sitä käyttävät myös paljon nuoremmat. Hillittömillä käyttäjämäärillään Tiktok on osa lasten ja nuorten arkipäivää vaikka sitä ei omalla lapsella olisikaan. Se on välituntipihojen puheissa joka tapauksessa. Dna:n koululaiskyselyn mukaan suomalaiset vanhemmat kertovat, että heidän 6–12-vuotiaista lapsistaan neljännes käyttää Tiktokia. Osuus lienee oikeasti suurempi.

Ilmainen huvituspalvelu houkuttaa. Moniko nuori ajattelee, mikä on ilmaisuuden hinta? Sitä ei tiedä moni aikuinenkaan. Tiktokin omistaa kiinalainen jättiyritys Bytedance. Uusimmat Tiktokia koskevat uutiset käsittelevät tietoturvaa, sensuuria ja vakoiluepäilyjä. Ne ovat isoja asioita hyvin kaukana iloisesta tanssimisesta, jonka jälkeen tulee uusi video, jonka jälkeen tulee uusi video.

Tiktok on uusi, mutta tarpeeksi vanha saadakseen aikaan tähtiä. Jopa olemattomilla seuraajamäärillä mikrovaikuttaja voi saada valtaisia katsojamääriä ympäri maailman. Tiktokin editointityökaluja on kuvailtu helpoiksi. Tiktok famous eli Tiktokista kuuluisa on jo käsite. Tiktok on pienestä suureksi ja kotoa kuuluisaksi -väline. Real People, Real Videos. Sovellus lupaa aitoutta.

Jonkinlainen höpsö aitous onkin sen vahvuus. Tiktok siirtää katseen minusta ja oman somebrändin rakentamisesta meihin: sen ytimessä on toisten videoiden kommentointi, toistaminen ja jatkaminen. Jos idea vain on tarpeeksi nokkela, se hyväksytään tekemällä siitä oma versio, lisäämällä kerros. Tämä vaatii erityistä lukutaitoa, jossa uudet merkitykset rakentuvat vanhojen päälle. Se on nuoren internetin logiikkaa ja sitä Tiktok syleilee.

Make your day, palvelu lupaa. Pelasta päiväsi. Se on osuvasti sanottu, sillä kyse on nimenomaan työn tekemisestä itse.

Tanssi soi, laulu soi!

Tiktokin ytimessä on tanssi, tunnuskappaleet, hashtagit ja haasteet, huulisynkkaus eli kappaleiden päälle laulaminen, editointi ja erikoistehosteet. Kaupallisesti Tiktok kiinnostaa, sillä sen tavoittavuus on suurta ja sisällön tekeminen vaivatonta. Yritykset tuottavat sisältöä itse mutta myös maksavat mainoksista. Ennen kaikkea Tiktok on hauska. Se on täynnä hymähdyttäviä oivalluksia. Kukapa ei haluaisi tavoittaa kaupallisesti vaikeasti tavoitettavia nuoria vaikkapa tanssivideolla ja saada ylleen ripaus hauskuutta.

Tiktok lainaa kotivideoista. Se antaa ymmärtää, että huolella editoitu pätkä on satunnainen palanen kenen tahansa elämästä. Se korostaa ajoituksen merkitystä ja luo illuusion vahingosta, sattumasta. Se on täynnä kaatumisia, kompastumisia, rikki meneviä astioita, yli kuohuvia taikinoita. Moni video aidosti naurattaa, sillä lähtöasetelma on herkullinen: nämä ovat oikeita ihmisiä. Tiktok itse korostaa aitoutta ja spontaaniutta – juuri sitä mitä me haimme ensin reality-televisiosta, sitten blogeista ja nyt lopulta sosiaalisesta mediasta.

Tiktok on täynnä käytännön piloja eli pränkkejä ja toisen reaktion odottamista. Minuuttiin mahtuu juoni selkeine alkuineen, keskikohtineen ja loppuineen: rakennetaan kaverille ansaa, odotetaan hetki. Uhrilla on tyrmistynyt ilme, mikä sekin on hauskaa. Se ei ehkä ole pilkallista mutta ei ihan kilttiäkään naurua. Se syttyy siitä että toisen epämukavuus on toisen hauska.

Tämä piirre häiritsee minua. Tiktokissa toisille nauraminen on olennaista. Siellä voi nauraa toisen kanssa, kun toinen tahallaan laittaa itsensä naurunalaiseksi liikehtimällä tai ilmeilemällä hassusti. Mutta siellä voi nauraa myös toiselle. Tällöin sieltä puuttuu empatia, toisen asemaan asettuminen. Miltä hänestä tuntui kaatua tuossa? Sattuiko häntä, pysyivätkö hampaat ehjinä? En ehdi miettiä – sekunnit kuluivat jo.

Alussa oli video, video, video…

Missä välissä tänään olet käyttänyt tunnin Tiktokia? Se on vaikea kysymys, sillä Tiktok mahtuu joka väliin. Hennolla pyyhkäisyllä alkaa taattu viihtyminen. Tiktokin virtaan imeytyy samalla sekunnilla kun sen on avannut. Vaikka mitään ei kommentoisi, Tiktok oppii nopeasti, missä katseemme viipyilee. Katselusekunnit ja poispyyhkäisyt ovat petkuttamattomia eivätkä ne ole omaisuuttamme.

Viihtymisestä on vaikeampi irtaantua. Tiktokissa ei ole saumakohtia, minkä vuoksi sieltä liukeneminen on valtavan vaikeaa. Sovellus luuppaa yhtä videota loputtomasti ennen kuin käyttäjä pyyhkäisee esiin seuraavan videon. Se ei lopu ikinä eikä edes hengähdä. Se saa ajattelemaan, että jossain soljuu nytkin jokin hauska video, jota en näe.

Lasten buffetpöytä

Tiktokin äärellä aikuinen muistaa nopeasti paikkansa. Olo tuntuu vanhalta ja vähän takakireältä, kuten nuorten bileissä varmaan kuuluukin. Mutta eniten Tiktokissa häiritsee arvomaailma ja sen kontrolloimattomuus. Näen asioita, joista en pidä ja joita en haluaisi selittää lapsille. Törmään useampaan videoon, jossa sketsin aihe on, että tyttöystävä huomaa olevansa raskaana ja poikaystävä lähtee pakoon. Törmään hauskaksi yritettyyn videoon perheväkivallan uhasta, kun poikaystävä on käyvinään kiinni tyttöystävään tämän tultua raskaaksi. Tällaisten äärellä huomaan kipeästi, ettei tasa-arvo ole Tiktokin satojen miljoonien aktiivisten kuukausikäyttäjien päissä samanlainen.

Nämä kohtaukset paitsi tulkitsevat hauskuutta myös tuottavat hauskuuden määritelmää. Vaikka internetkulttuuri olisi kuinka universaali varsinkin nuorilla, ovat myös Tiktokin käyttäjät kulttuuriensa tuotoksia. Tiktok on maailman arvosekamelska aseteltuna lasten buffetpöytään. Alakouluikäiseni sanovat, etteivät ole törmänneet kuvailemiini videoihin, joten ehkä keinoäly sitten karsii. Joka tapauksessa Tiktok haluaa olla nuori ja aito, mutta se ei ole irrallaan maailman tapahtumista tai ideologioista. Sitä on kuvailtu hyvinkin poliittiseksi myös sisällöiltään ja miksipä se ei sitä olisi, sillä some on kaikkea. Se on vaikeaa ja epäsiistiä, hauskaa ja harmitonta – ihan niin kuin nuoruus. Tiktokissa lapset ja nuoret vaan tuppaavat olemaan aika paljon keskenään ilman aikuisen takakireän tylsää puuttumista.

 

Aino-Mari Tuuri

Aino-Mari Tuuri on VTM, toimittaja, joka kirjoittaa parhaillaan tietokirjaa digilaitteiden vaikutuksesta perhesuhteisiin. Tietokirja on mukana Väestöliiton koordinoimassa Digitaalinen hyvinvointi perheessä -hankkeessa.

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.