Seksuaalisuus on tavattoman luonnollinen asia. Elämäähän ei olisi ilman seksuaalisuutta. Miksi aihe on niin ujostuttava? Etenkin lapsen seksuaalisuus, joka on hyvin aluillaan: viatonta ja iloista tutkimusmatkailua. Lapsen seksuaalisuus ei liity mitenkään seksiin, jonka aika tullee vasta murrosiän herkistymisen jälkeen.

Omat kokemukset seksuaalisuudesta vaikuttavat tottakai valtavasti. Ihminen, jolle seksuaalisuus on ollut aina luonnollinen ja nautinnollinen asia ja jolla on myönteisiä kokemuksia kannettavanaan, on etuoikeutettu. He, joilla on kielteisiä ja esim. häpeän kokemuksia seksuaalisuudesta, heillä on aivan eri lähtökohdat puheeksi ottamiseen. Tämä pitää ymmärtää ja antaa itselle sekä toisille ihmisille armoa ja aikaa sulatella aihetta pikkuhiljaa. Seksuaalisuudesta voi oppia puhumaan! Sanoja harjoittelemalla ja tiedon lisääntyessä hämmennys voi laantua. Olisi nimittäin toivottavaa, ettei vallitsevia tai omia kielteisiä asenteita siirrettäisi seuraavalle sukupolvelle!

Ajatellaanko edelleen niin että ”tieto lisää tuskaa”? Vai onko kyse vallasta? Vanhempi, kasvattaja tai opettaja menettää valtansa ja auktoriteettinsa, jos lapsi tietää asioista? Siihen saakka aikuinen voi tehdä päätökset lapsen puolesta, koska lapsi ei tiedä asioista. Vastuu päätöksistä toki aina kuuluu aikuiselle, eikä lapselle.

Perinnekin vaikuttaa puhumattomuuteen. Kodeissa on ollut salailun kulttuuria: ”Näistä asioista ei sitten muille puhuta!” Tai sitten peitellään ongelmia, kulissit pysyvät pystyssä. Tällaisessa ilmapiirissä on varmasti vaikea tuoda esille omia ongelmiaan, uteliaisuuttaan tai erilaisuutta varsinkaan. On ymmärrettävää, että on vaikea alkaa yhtäkkiä puhumaan aiheesta, mistä ei ole ikinä puhuttu. Varsinkin, jos aloittelee puheeksi ottamista yksin, eikä saa tukea ympäriltä. Vaatii paljon rohkeutta olla yksinäinen uudistaja, eikä sellaista rohkeutta voi keneltäkään vaatia. Lasten parissa työskentelevän työpaikalla esimiehen ja kollegojen, ja lapsiperheen kotona kumppanin tuki sekä yhdessä harjoittelu ovat tuiki tärkeitä.

Asioista, joista keskustellaan usein, on helppo puhua. On kuultu miten toiset ihmiset niistä puhuvat. On puhumisen malleja, sanontoja ja kaavoja miten on tapana puhua mistäkin asiasta. Ja sitten kun yleinen keskustelu ja perinteet puuttuvat, ei tabuaiheen puheeksi ottaminen ole helppoa: sanatkin tuntuvat oudoilta sanoa ääneen!

Lapset ovat onneksi luontaisen avoimia, kiinnostuneita ja aitoja suhtautumisessaan kaikkeen uuteen ja ihmeelliseen. Kun vanhempi aloittaa juttelemaan ääneen jo vauvaikäiselle kehonosista, niiden tehtävistä, hyvänä pitämisestä ja suojaamisesta vauvan hoidon yhteydessä, niin silloin molemmat tottuvat puhumaan kehosta ja sen tuntemuksista ja luovat uutta puhumisen kulttuuria tuleville sukupolville.