Monella nuorella on ulkonäköpaineita ja he voivat tuntea itsensä riittämättömiksi. Jos lapsi tai nuori haluaa aloittaa harrastuksen, joka on vaikkapa vanhempien maailmankuvan vastainen, voi asiasta kertominen jännittää. Myös esimerkiksi seksuaalisesta suuntautumisesta kertominen voi aiheuttaa pelkoa. Vanhemmat saattavat pakottaa lapsiaan harrastamaan jotain tiettyä lajia tai olemaan tietynlaisia ihmisiä. Jos lapsi menestyy vaikkapa urheilussa, harrastuksen jatkamisesta saatetaan pitää kynsin ja hampain kiinni, vaikka lapsi itse harkitsisi harrastuksen lopettamista. Vanhemmat saattavat myös painostaa lasta valitsemaan tietyn koulun, joka on vanhempien mielestä se paras.

Olen itse kohdannut ilmiön, jossa opettaja on puhunut imartelevasti lukiosta ja kenties pitänyt ammattikoulua huonompana vaihtoehtona. Kaikki kuitenkin saivat ihan vapaasti laittaa yhteishaussa mieleisensä vaihtoehdot. On myös sanottu opiskelijalle suoraan, että hän ei tule pärjäämään haavekoulussaan. Opiskelijaa ei ilmeisesti kannustettu kehittymään, mikäli asiassa olisi perää, että pärjääminen koulussa voisi olla kyseenalaista.

Onko mahdollista, että lapsen aito onnellisuus ja lapsen intohimo erilaisiin asioihin voi joskus mennä aikuisilta muiden asioiden sokaisemana ohitse tai unohtua?

Hyvä kysymys on myös se, aiheuttaako media paineita vai saavatko paineet kipinän jostain muualta? Uskon että esimerkiksi ulkonäköpaineita on ollut kautta aikojen. Voisiko media silti toimia tässä moottorina, joka pahentaa paineita? Somessa näkee jatkuvasti toinen toistaan tällätympiä ihmisiä, kuvia on saatettu muokata hyvinkin radikaalisti ja täydellinen selfie saattaa olla kymmenien kuvien joukosta tarkoin valittu. Monet näyttävät vain pienen ja rajatun osan elämästään, joten uskoisin, että tämä voi luoda joillekin vääristyneen kuvan. Fakta, että todellisuus harvoin on sitä mitä somessa näkee, unohtuu helposti. Seuraaja- ja tykkäysmäärien jatkuva kyttääminen voi tuottaa olon, ettei ole riittävä. Instagram esimerkiksi poisti sivun, josta näki mistä muut ovat tykänneet ja mihin he ovat kommentoineet. Mielestäni tämä on positiivista ja se voi ehkäistä liiallista Instagramissa roikkumista.

Kun mietin itseäni ja kiinnostuksen kohteitani, mieleeni tulee muutama asia, jotka voivat herättää ihmetystä muissa ihmisissä. Olen opiskellut venäjän kieltä itsenäisesti vuodesta 2017. En mitenkään aktiivisesti, mutta aina silloin tällöin. Yhden peruskurssin kielestä olen käynyt. Olin kesällä Ukrainassa 5 viikkoa, myös turistialueiden ulkopuolella, maaseudulla. Matkani Ukrainaan saattoi herättää jopa pelkoa joissain ihmisissä. Jotkut eivät tunnu ymmärtävän, miksi opiskelen venäjän kieltä ja olen kiinnostunut slaavilaisista kulttuureista. Minulle on myös sanottu: ”Kyllä se englannin kieli on tärkeämpi”. Englannin tasoni on hyvä eli siitä ei ole kyse, että panostaisin ns. ”väärään” kieleen.

Toisena voisin mainita sen, että opiskelen ICT-asentajaksi. Yleisimmät kommentit ovat: ”Mikä se on?” ja ”Eikö se ole jotain tietokoneisiin liittyvää?”. Joskus minulta taidettiin kysyä, ovatko vanhempani käskeneet minun opiskella kyseistä alaa. Tätä voisin selventää sen verran, että taitojani voisi hyödyntää yrityksessämme. Opiskelen alaa kuitenkin omasta halustani. Olen ollut kiinnostunut alaan liittyvistä asioista pienestä pitäen ja en oikein osaa edes nähdä itseäni opiskelemassa mitään muuta alaa, vaikka kiinnostuksen kohteita on kymmeniä muitakin.

Mielestäni mikään ulkopuolinen syy ei estä minua olemasta oma itseni, ainakaan täällä Suomessa. Minulle ei koskaan ole sanottu, että en saisi olla jonkunlainen tai että minun pitäisi olla tietynlainen. Paineet syntyvät useimmiten omassa päässäni, eli minä estän itseäni olemasta minä. Pelko muiden ajatuksista ja reaktioista voi kuitenkin estää toteuttamasta itseäni.

Olen mielestäni saanut olla oma itseni, koska minulla on ympärilläni ihmisiä, jotka ovat aina hyväksyneet minut ehdoitta. He ovat olleet aina tukenani, kaikkein vaikeimpinakin hetkinä. Joillakin nuorilla on kuitenkin huonompi tilanne esimerkiksi kiusaamisen, yksinäisyyden suvaitsemattomuuden tai huonojen kotiolojen takia. Olisi hyvä, jos me kaikki pystyisimme kohtaamaan muut ihmiset ilman ennakkoluuloja ja ottaa heidät vastaan sellaisina kuin he ovat. Mikään yksittäinen piirre tuskin määrittelee yhtäkään ihmistä täällä ja mielestäni kaikki me olemme tietyllä tavalla keskeneräisiä. Miksemme siis voisi yrittää ymmärtää muita enemmän, olla lempeämpiä muita kohtaan ja nähdä myös syitä asioiden taustoille. Ja ennen kaikkea antaa kaikkien olla rohkeasti omanlaisiaan.

Tiina
Kirjoittaja on seinäjokelaisen nuorisoverkkolehden toimittaja, joka kirjoittaa lasten oikeuksien viikolla aikuisten nuorille asettamista odotuksista esimerkiksi sukupuolta ja sukupuoliroolia kohtaan

*************************

Tänään, 20.11. on kansainvälinen lapsen oikeuksien päivä – edstetään siis kaikki yhdessä lasten oikeuksia ja hyvinvointia!