Tutustu videopelien ihmeelliseen maailmaan!

 

Olen pelannut videopelejä niin kauan kuin muistan. Videopelit ovat aina olleet keskeinen osa elämääni. Olen kokenut uskomatonta onnellisuutta, kun pelastan planeetan ja sen asukkaat täystuholta. Olen kokenut mieletöntä surua, kun videopelissä ollut hahmo on kuollut. Olen kokenut haikeutta, kun pelimaailma, jossa olen seikkailut satoja tunteja jää taakse lopputekstien rullatessa silmieni edessä. Olen elänyt ja kokenut videopeleissä enemmän kuin koskaan voin elää ja kokea niiden ulkopuolella. Ja kuitenkin minusta tuli ihan normaali veroja maksava kansalainen!

Videopelit ovat jakaneet mielipiteitä aina, ja näin tulee todennäköisesti olemaan myös jatkossa. Niitä vastustetaan ja ihannoidaan yhtä fanaattisesti, ja se on ymmärrettävää. Videopelit ovat kulttuurimuotona ainutlaatuinen ja niiden houkuttelevuutta voi olla vaikea käsittää, jos ei ole perehtynyt kulttuurin nyansseihin. Miten joku voi nauttia siitä, että saa ammuskella muita ihmisiä? Miksi kuutioiden rakentaminen päällekkäin on jonkun mielestä hauskaa? Toki pitää muistaa, että videopelit eivät ole kaiken arvostelun yläpuolella, ja niihin liittyy myös paljon negatiivisia puolia. Pelit on tehty tarkoituksella koukuttaviksi: joihinkin peleihin on käytettävä tuhansia tunteja, jotta siinä olisi hyvä. Lisäksi niihin voi olla sisäänrakennettuna uhkapeleihin rinnastettavia ominaisuuksia, joihin täytyy käyttää oikeaa rahaa.

Siksi kasvattajan rooli on tärkeä, kun kyse on videopeleistä. Kasvattajan tulisi tarjota uusia näkökulmia pelaamiseen ja miettiä nuoren kanssa, miksi pelit ovat niin kivoja. Samoin rajojen asettaminen on tärkeää. Nuori ei osaa eikä pysty rajoittamaan pelaamiseen käytettävää aikaa, joten se on kasvattajan tehtävä. Miten tämä käytännössä tapahtuu, tulee sopia yhdessä nuoren kanssa, koska kaikkia pelejä ei voi keskeyttää noin vain. Tärkeintä on kuitenkin se, että kasvattaja olisi edes hieman kartalla siitä, mitä nuori pelaa. Nuorelle jonkun pelin pelaaminen voi olla todella tärkeää ja se saattaa kasvaa osaksi nuoren identiteettiä. Vaikka ei peleistä mitään ymmärrä, on hyvä pyrkiä olemaan edes jollain tavalla osallisena nuorelle merkityksellisessä asiassa. Pelkkä pelistä kyseleminen tai vierestä katsominen riittää, ja nuori varmasti arvostaa, että aikuinen on kiinnostunut samasta asiasta kuin hän.

Videopelit voivat olla huikea osa kenen tahansa arkea, kuten mikä tahansa muukin harrastus, kunhan se on tasapainossa muun elämän kanssa. Kannustankin kaikkia nuorten kanssa tekemisissä olevia tutustumaan videopelien ihmeelliseen maailmaan!

 

Tänään 15.11. vietetään kansallista pelipäivää. Sen tarkoituksena on levittää pelaamisen ilosanomaa suomalaisiin koteihin.

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.