Meneillään oleviin hallitusohjelmaneuvotteluihin Väestöliitto on tehnyt neljä esitystä:
– Suomi tarvitsee kestävää väestöpolitiikkaa
– Suomi on lapsi- ja perhemyönteinen
– Nuoret tarvitsevat tukea hyvinvointiin
– Seksuaalioikeudet kuuluvat kaikille.
Väestöliiton linjausten tietopohjana on suomalaista yhteiskuntaa koskeva tutkimus- ja kokemustieto ja arvoperustana ihmisoikeudet ja YK:n sosiaalisen, taloudellisen ja ekologisen kehityksen tavoitteet. EU-vaalien teemoiksi nostamme samat näkökulmat, vain Euroopan mittakaavaan laajennettuina.
Suomessa väestörakenteen muutos on nyt nopeampaa kuin muualla Euroopassa. Kuitenkin syntyvyyden aleneminen, väestön ikääntyminen ja maahanmuuttokysymykset ovat yhteisiä eurooppalaisia haasteita.
Moni meistä koki vielä joitakin vuosia sitten ihmisoikeudet Suomessa ja Euroopassa itsestään selväksi ”peruskauraksi”, jota kasvatettiin vakaasti ja jalostettiin asteittain yhä paremmaksi. Globaalit muutokset ja myös liikkeet Euroopassa ovat monessa suhteessa haastaneet tämän vakaan linjan. Euroopan Unioni on alkanut näyttäytyä kurkunkäyryyden säätäjän sijasta yhä tärkeämpänä demokratian, oikeusvaltion ja ihmisoikeuksien turvaajana.
Lapsi- ja perhejärjestöt vaativat yhteisviestissään Suomen seuraavaa hallitusta toteuttamaan parlamentaarisesti, lapsen oikeuksiin perustuvan pitkäjänteisen lapsistrategian. EU:ta varten järjestöt ovat Lastensuojelun Keskusliiton johdolla tehneet ohjelman lapsiystävällisestä Euroopasta. Väestöliitto on mukana näissä kannanotoissa. Ohjelman tavoitteena on sitouttaa EU-päättäjät lapsiköyhyyden vähentämiseen, lasten hyvinvointiin investoimiseen sekä muuttoliikkeen mukana kulkevien lasten oikeuksien turvaamiseen.
Suosituksia on kahdeksan:
1. Tuomme esille Suomen esimerkkiä lapsiin investoimisen hyödyistä.
2. EU sitoutuu vähentämään lapsiperheköyhyyttä ja seuraa tavoitteen toteutumista.
3. Lapsitakuun toteutuminen peruspalveluissa ja toimeentulossa varmistetaan ja laajennetaan koskemaan kaikkia lapsia.
4. Lapsivaikutusten arvioinnilla ja lapsibudjetoinnilla teemme lapset näkyväksi päätöksenteossa.
5. Varmistamme EU:sta turvapaikkaa hakevien lasten erityissuojelun ja paremman oikeusturvan.
6. Lasten suojeleminen muuttoliikkeessä vaatii yhtenäistä maahanmuuttopolitiikkaa.
7. EU sitoutuu luomaan turvallisen perhe-elämän edellytyksiä ja ehkäisemään perheväkivaltaa.
8. EU:n rahoituskehyksessä vahvistetaan lasten hyvinvointia ja lapsibudjetointi otetaan käyttöön.
EU on merkittävä toimija omalla mantereellaan. Se on myös tärkeä kehityspolitiikan linjaaja ja rahoittaja. Sillä on paljon valtaa ja vastuuta naisten ja tyttöjen ja kaikien nuorten oikeuksien edistämisessä niin omissa jäsenmaissaan kuin kehittyvissä maissa. Väestöliitto vaikuttaa EU:ssa järjestöverkostojen kautta mm. seksuaalioikeuksien yhdenvertaisen toteutumisen ja syrjinnän poistamisen puolesta.
Tässä muuttuvassa ajassa koen Euroopan Unioniin vaikuttamisen tärkeämpänä kuin koskaan. Demokratia ja ihmisoikeudet eivät kukoista ilman puolustajiaan. Äänestetään sunnuntaina kestävän kehityksen arvot Euroopan parlamenttiin!