Suomestako pelastaja Trumpin politiikasta kärsineille naisille?

Donald Trumpin valinnasta USA:n presidentiksi on nyt reilu kaksi vuotta. Heti kautensa alkuun Trump leikkasi USA:n kehitysrahoituksen sellaisilta järjestöiltä, joiden työ millään tavalla liippaa turvallista aborttia. Leikkausta kutsutaan Global Gag Ruleksi.

Global Gag Rulesta johtuen monet järjestöt ovat  joutuneet lopettamaan niin aborttipalveluiden kuin -tietouden tarjoamisen, jotta rahoitus säilyisi. Ne järjestöt, jotka eivät GGR:ää hyväksyneet, ovat menettäneet USA:n rahoituksen, ja siksi joutuneet supistamaan kaikkea toimintaansa. Trumpin toimien seurauksena abortti ja muut seksuaaliterveyspalvelut ovat vaikeammin saatavilla kuin aiemmin.

Yksi leikkausten kohteeksi joutuneista järjestöistä on seksuaaliterveyspalveluita tarjoava Amodefa -sisarjärjestömme Mosambikissa. Amodefan budjetista USA:n rahoitus kattoi ennen noin kaksi kolmasosaa, joten Trumpin hallinnon leikkausten vaikutukset ovat olleet dramaattiset: noin puolet järjestön klinikoista on jouduttu sulkemaan ja erityisesti suuri osa nuorisoystävällisiä palveluita on täytynyt lopettaa, koska niitä tarjotaan maksutta. Esimerkiksi Gazassa, joka on Mosambikin kolmanneksi suurin provinssi, Amodefan Xai-Xain klinikalla käy enää alle 1 000 nuorta vuodessa entisen 8 000 sijaan. Käytännössä tämä näkyy seksitautien ja suunnittelemattomien raskauksien lisääntymisenä.

Trumpin tuhoisa kaksinaismoralismi

Mosambik on monella tapaa edistyksellinen maa seksuaalioikeuksien suhteen: abortti on laillinen ja vapaasti saatava 12:lle raskausviikolle asti. Seksuaalikasvatus on pakollista koulussa. Moni Euroopankin maa on tässä mielessä valovuosia Mosambikia jäljessä.

Trumpin toimet ovat siis estäneet mosambikilaisia järjestöjä toteuttamasta Mosambikin omaa kansallista lainsäädäntöä.

Eräs Trumpin asettaman Global Gag Rulen kammottavimmista piirteistä onkin sen kaksinaismoralismi: leikkaukset eivät koske USA:sta käsin toimivia kansalaisjärjestöjä, koska USA:n perustuslaki takaa niille sananvapauden. Trump ei voi rikkoa oman maansa kansalaisten perusoikeuksia, mutta muun maailman sananvapaudesta tai ihmisoikeuksista Yhdysvaltojen ei tarvitse välittää.

She Decides ja Suomi pelastajaksi?

Vaikka Amodefan budjetista katosi GGR:n myötä 2/3, joutuivat he leikkaamaan toiminnastaan vain noin puolet. Tämä on She Decides -liikkeen ansiota: kaksi vuotta sitten useat maat Belgian johdolla halusivat nostaa rahoitustaan Trumpin politiikasta kärsineille järjestöille. Myös Suomi on ollut aktiivinen She Decides -liikkeessä, vaikka lisää rahaa ei Suomelta olekaan herunut. She Decidesin ongelmana on kuitenkin sen lyhytnäköisyys: monet rahoituslupaukset annettiin vuodeksi-pariksi, ja nyt kahden vuoden jälkeen järjestöt painivat taas riittämättömän rahoituksen realismissa.

Tästä syystä Suomen on tulevalla hallituskaudella sitouduttava nostamaan rahoitustaan seksuaalioikeuksien edistämiseen. Jotta naiset ja perheet voisivat käyttää ehkäisyä. Jotta nuoret eivät saisi seksitauteja tai vaarantaisi henkeään puoskarin suorittamassa abortissa. Jotta jokaisella maailman ihmisellä olisi mahdollisuus päättää omasta kehostaan.

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.