Lasten ja nuorten eriarvoistuminen on monimutkainen vyyhti. Suuri enemmistö oppii, kasvaa ja voi hyvin, mutta vähemmistölle kasautuvat monenlaiset, ylisukupolvistuvat ongelmat.

Oppimisen, ihmissuhdeympäristön, terveyden ja osallisuuden eriarvoisuuden pulmat kietoutuvat yhteen. Vyyhdissä on mukana niin lasten, heidän vanhempiensa kuin kaveripiirinkin tai kouluyhteisön ongelmia.

Perheen vuorovaikutussuhteet, kasvatuskäytännöt, vanhempien työttömyys, toimeentulohuolet tai sairaudet, erokiistat, lähisuhdeväkivalta, nuoren kokemus erilaisuudesta koulu- tai kaveriyhteisössä, kiusaamisen tai yksinäisyyden kokemukset voivat olla vyyhdin vaikeasti selvitettäviä langanpätkiä.

Vyyhdin purkamista on opeteltu yhdessä Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmassa eli LAPE-työssä. Oppijoita on ollut paljon eri alueilta, eri ammattikunnista, järjestöistä ja seurakunnista. Ymmärrys on kasvanut siihen, että vyyhdin avaaminen ei onnistu minkään yksittäisen ammattikunnan tai toimijan konsteilla.

Itse asiassa palveluiden hajanaisuus, keskinäisen tiedonkulun puutteet sekä lasten ja nuorten kohtaamisen vajeet ovat osa ongelmaa. Ne tuottavat eriarvoistumista.

Huostaanottojen taustalla on paitsi lasten ja perheiden vaikeita tilanteita, myös palvelujärjestelmän puutteita. Sopivaa ja perheen tarpeita vastaavaa tukea ei saada oikeaan aikaan.  Kotiin rientävät, luottamusta herättävät ”Super-Nanny”-tiimit ovat vielä kovin harvinaisia.

Lasten oppimistulosten eriarvoistumista ei pystytä kokonaan ratkaisemaan koulun pedagogisilla toimilla. Tarvitaan kouluun ja myös kotiin jalkautuvaa tukea. Se voi olla keskusteluapua nuoren mielenterveyden tueksi, perhetyötä, kotipalvelua, kotikasvatuksen tukea tai vaikkapa parisuhdekriisien tai vanhemman mielenterveys- ja päihdeongelmien ratkomista.

Tuoreet kansalliset syntymäkohortti 1987 ja 1997 -tutkimukset osoittavat, miten vahvasti vanhempien sosiaalinen tausta ja erilaiset taakat ovat yhteydessä lasten koulumenestykseen. Toisen asteen koulutustakuu varhain perheellistyneille vanhemmille saattaisikin olla kaikkein tehokkain apu myös heidän lastensa oppimistulosten kohentamiseen.

Nyt kokonaisuus ei toimi ollenkaan optimaalisesti. Sosiaali-, terveys- ja sivistystoimi sekä työllisyyspalvelut osaoptimoivat omine tavoitteineen ja budjetteineen. Toimet eivät sovitu yhteen eivätkä tue lapsen ja perheen sujuvaa arkea. Lähetteitä kirjoitetaan. Erityispalveluiden tarve kasvaa.  Opettajat ja lastensuojelutyöntekijät uupuvat.

Lapsi- ja perhepalveluiden uudessa toimintakulttuurissa keskiöön halutaan tuoda hallinto- tai ammattikunnan sijaan lapsi, nuori ja perhe eli sekä kasvuyhteisöt eli koti, varhaiskasvatus, koulu ja vapaa-ajan yhteisöt.  Keskiöön halutaan tuoda myös lapsen, nuoren ja perheen kohtaaminen ja kuunteleminen. Perheen itse kokemaan avun tarpeeseen vastaaminen madaltaa kynnystä hakea apua jatkossakin.

LAPE-muutostyön paras tulos onkin se, että tavoitteet on koettu laajasti eri alueilla mielekkäiksi ja merkityksellisiksi ja niihin on sitouduttu. Uudistuminen lapsi- ja perhelähtöiseen suuntaan motivoi ammattilaisia. Lapsen oikeudet on koettu hyväksi eettiseksi perustaksi joka yhdistää lääkärit, terveydenhoitajat, psykologit, sosiaalityöntekijät, opettaja sekä järjestöjen ja seurakuntien toimijat ja poliittiset päättäjät.

Työn tuloksista tunnetuin on perhekeskus-toimintamalli, joka kokoaa erilaiset matalan kynnyksen palvelut yhteen ja tarjoaa myös järjestöjen vertaistukea sekä kohtaamispaikkoja. Lapset puheeksi- malli on monella alueella omaksuttu välineeksi tuen räätälöidylle kokoamiselle lapsen ja perheen tarpeiden ympärille.

Eron ensiapupisteet ovat koonneet erotilanteen palveluita yhteen, ja parisuhteen tukea on vahvistettu. Perhetyötä on viety varhaiskasvatukseen ja myös kouluun.  Koulunuorisotyö on laajentunut. Lastensuojelutyötä koko maassa uudistaa ihmissuhdeperustainen tiimityön malli, joka on saanut sekä työntekijöiden että asiakkaiden kiitosta. Perheiden omien toiveiden kärjessä olevat sähköiset palvelut ovat lisääntyneet. Väestöliiton Hyvä kysymys -verkkopalvelu kokoaa järjestöjen tukea perheiden ihmissuhdepulmiin.

Toki tulokset ovat vielä pisteittäisiä. Silti suunta on oikea. Kuntien päätöksistä eri alueilta saadut tiedot kertovat, että varhaiseen tukeen osoitetut panostukset ovat olleet kasvusuunnassa.

Toivottavasti uudistuminen motivoi myös tulevaa hallitusta. Lapsiköyhyyteen tarvitaan ratkaisuja korottamalla perusturvaetuuksia, täsmäauttamalla pienituloisimpia perheitä ja helpottamalla yksinhuoltajien työssäkäyntiä räätälöidyillä lastenhoitoratkaisuilla.

Sen lisäksi on tarpeen jatkaa hajanaisten palveluiden kokoamista varhaiseen tukeen, lapsi- ja perhelähtöisyyteen, järjestöjen ja seurakuntien kanssa verkostoitumiseen sekä lapsen oikeusperustaisuuteen pohjaavasti.

Jatkamalla muutostyötä sekä kansallisesti että alueilla sivistystoimen ja soten rajat ylittävästi on mahdollista saada nopeasti tuloksia, jotka näkyvät sekä perheiden hyvänä arkena että työolosuhteiden paranemisena kouluissa ja sosiaalityössä.

Isot laivat kääntyvät hitaasti. Koko systeemin toimintatavan muuttaminen voi tuntua vaikealta tavalta luoda hallitustunnustelija Rinteen sanoin ”yhdenvertaista, oikeudenmukaista ja mukaan ottavaa Suomea”.  Isoon muutokseen kuitenkin myös kansallinen lapsistrategia 2040 -työ tähtää.

LAPE-työn tuloksena laivan miehistöllä on ainakin aiempaa yhteisempi käsitys suunnasta eli siitä, millaiseen lapsi- ja perheystävälliseen Suomeen haluttaisiin päästä.

Mutta mikä olisi se muutos, joka tämän hallituskauden aikana pitäisi laivan suunnassa saada aikaan? Mitä konkreettista?

Tärkein muutoksen vipu seuraavan neljän vuoden aikana uudistettavaksi on koko perheen tilanteen ja vanhempien tuen tarpeiden parempi huomiointi eri palveluissa. Konkreettista tukea ja neuvontaa toimeentulo-ongelmiin, kasvatuspulmiin, arjen uupumukseen tai vanhemman sairauden aiheuttamaan kriisiin on tarjottava nopeasti ja perheen tarpeen mukaisesti.  Tässä tarvitaan kotiin menevää tukea niin ihmisinä kuin sähköisinä palveluina.

Tarkoitan vanhempien palveluita – TE-toimistoa, työterveyttä, mielenterveys- ja päihdepalveluita, somaattista terveydenhoitoa. Tarkoitan myös kaikkia lasten palveluita varhaiskasvatuksesta ja koulusta lastensuojeluun ja terveydenhuoltoon asti.

Lasten eriarvoisuutta vähentäisi tehokkaasti vanhempien erilaisiin tuen tarpeisiin ja pulmiin nopeampi vastaaminen sekä se, että vanhempien asioita ei hoidettaisi irrallaan heidän perheestään. Eriarvoistumisen monimutkaisen vyyhdin purkuun ei välttämättä tarvita pussillista uusia keinoja vaan vanha konsti voi olla parempi: lapsen hyvinvointi alkaa kodista.

 

Maria Kaisa Aula
Kirjoittaja on Väestöliiton puheenjohtaja sekä Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman hankejohtaja sosiaali- ja terveysministeriössä.