Tajuan, että henkilö uhkaa minua väkivallalla, eikä ketään muuta meidän lisäksemme ole paikalla. Pelkään. Yritän lähteä liikkeelle, juosta pois, mutta jalkani eivät kanna. Päätän turvautua huutamiseen, mutta ääntä ei tule. Olen kauhusta kankeana. Uhkaava henkilö on minun edessäni tuijottaen pelottavilla silmillään käsi kohotettuna. Päässäni takoo ajatus: Tästä en tule selviämään.

Herään painajaisesta ja huomaan haukkovan ilmaa. Hengitän pinnallisesti. Kehoni lihakset ovat jännittyneet. Yritän saada itseni riittävästi hereille, jotta voisin todeta, että kyseessä oli painajaisuni. Nousen sängystä ja käyn hakemassa lasin vettä. Menen takaisin nukkumaan ja toivon, ettei painajainen enää palaa. Haen turvaa kumppanistani käpertymällä häneen kiinni. Nukahdan.

Mikä tekee painajaisunista niin lamaannuttavia, että herätessään ihminen pystyy muistamaan unessa kokemansa kauhun tunteen sekä mielen tasolla että kehollisesti? Todennäköisesti se, että painajaisunessa oma turvallisuuden tunne ja selviytymisen mahdollisuus ovat uhattuina, eikä kukaan ole tulossa auttamaan. Avuttomuuden tunne joko todellisessa tai unessa todelta tuntuvassa vaaratilanteessa herättää usein pelkoa, voimattomuuden kokemuksen, ahdistusta, paniikin tunteen ja jopa kokemuksen tajunnan menettämisestä.

Tutkimusten mukaan noin puolet aikuisista näkee ainakin ajoittain pelottavia painajaisia, jotka herättävät heidät kesken unen. Tästä voisi vetää johtopäätöksen, että meistä hyvin moni pystyy samaistumaan väkivaltatilanteen kohteeksi joutuneen uhrin kokemukseen, joka liittyy jähmettymiseen ja lamaantumiseen.

Yleensä meiltä odotetaan vaara- tai väkivaltatilanteessa uhkaajan rauhoittamista puheella tai aktiivista puolustautumista eli vastaan taistelemista tai pakenemista. Tätä vahvistavat esimerkiksi väkivallan uhriksi joutuneelle tehdyt kysymykset tai toteamukset, miksi tämä ei ensin yrittänyt rauhoittaa uhkaajaa olemalla itse rauhallinen? Tai miksi hän ei potkinut, huutanut tai poistunut paikalta. Eikö jokainen haluaisi pystyä toiminaan äärimmäisessä hädässä kuten sankarit toimintaleffoissa?

Mikäli taisteleminen tai pakeneminen ei ole mahdollista, ihminen tuntee itsensä lannistetuksi, lakkaa yrittämästä, muuttuu avuttomaksi tai toimintakyvyttömäksi. S. Porgesin mukaan passiivisessa puolustautumisessa eli jähmettymisessä, lamaantumisessa ja täydellisessä alistumisessa on kyse automaattisesta hermostollisesta prosessista eli neuroseptiosta. Tämä puolustautumisen muoto aktivoituu äärimmäisessä hädässä ja tapahtuu aivoissa ilman tietoista toimintaa. Passiivinen puolustautuminen väkivaltatilanteessa mahdollistaa suojautumisen kivuliailta sekä nöyryyttäviltä, pelottavilta ja ahdistavilta kokemuksilta.

Jokainen, joka on kokenut kauhua, pelkoa, jähmettymisen tunnetta tai lamaantumista, kaipaa turvallisuuden tunteen vahvistamista ja lohdutusta sekä ymmärrystä omalle kokemukselleen. Oli sitten kyseessä kesken painajaisunen herännyt lapsi tai henkilö, joka automaattisesta hermostollisesta prosessista johtuen menetti toimijuutensa väkivaltatilanteessa.

Kohdatessa väkivaltaa kokeneita lapsia, nuoria ja aikuisia sekä heidän läheisiään, ammattilaisten tärkeä tehtävä on antaa tietoa passiivisesta puolustautumisesta ja normalisoida kehon automaattista toimintaa. Samalla ammattilainen pystyy välittämään asiakkaalle tunteen, että juuri nyt hän on turvassa, eikä hänellä ole tässä hetkessä mitään hätää.

Lähteet:

Painajaisunet; Lääkärikirja Duodecim. 30.11.2018. psykiatrian erikoislääkäri Matti Huttunen

Porges, S. (2017). The pocket guide to the polyvagal theory. The transformative power of feeling safe. New York, London: W.W Norton & Company.