On ihmisryhmiä, jotka piilottavat seksuaalisen suuntautumisensa, koska he pelkäävät, että yhteiskunta syrjii heitä. Miksi? Koska heidän seksuaalinen suuntautumisensa on eri kuin enemmistöllä. Kun nämä ihmiset pelkäävät syrjintää, he päätyvät piilottelemaan sen, mikä on totta heidän seksuaalisessa suuntautumisessaan. Näin kertoo nuori Mosambikista Väestöliiton haastattelussa.
Pidämme monesti itsestäänselvyytenä sitä, että me kaikki voisimme esimerkiksi pitää kumppanimme kädestä kiinni kadulla kulkiessamme, pukeutua tai ilmaista itseämme kuten haluamme. Mutta mitä jos joutuisit pelkäämään huutelua, kiusaamista tai jopa tuomiota siitä? Tällöin joutuisit pelon vuoksi piilottelemaan osan sinusta itsestäsi. Osan siitä, mikä tekee sinusta juuri omanlaisen itsesi. Tämä on todellisuutta esimerkiksi 73 maassa, jossa homoseksuaalisuus on kriminalisoitu.* Suomessa mekkoon pukeutuvan tai meikkaavan miehen miehisyys kyseenalaistetaan. Olemassa olevien ennakkoluulojen poistamiseksi meidän on opetettava avarakatseisuutta ja jokaisen hyväksyvää ajattelua seuraavalle sukupolvelle.
Emme voi siis pitää itsestäänselvyytenä, että jokainen saa olla oma itsensä. Seksuaalioikeudet eivät voi toteutua jos joutuu piilottelemaan omaa itseään: omaa seksuaalisuuttaan tai sukupuoltaan. Meillä jokaisella on oikeus näkyä yhteiskunnassa juuri sellaisena kuin me olemme. Meillä on oikeus olla oma itsemme ja ilmaista itseämme haluamallamme tavalla. Tämä ei kuitenkaan toteudu meidän kaikkien kohdalla.
Seksuaalioikeuksien toteutumisella vaikutetaan ihmisten hyvinvointiin ja kestävään kehitykseen
Nepalissa on paljon ihmisryhmiä, jotka ovat syrjittyjä ja marginalisoituja. Sen vuoksi heillä ei ole mahdollisuutta seksuaaliterveyteen tai –oikeuksiin. Haluaisin muuttaa sitä vaikuttamalla järjestöihin ja eri toimijoihin. Tällä hetkellä ei ole hyvin suunniteltua menettelytapaa liittyen seksuaalioikeuksien toteutumiseen. Haluaisin saada päättäjät ja muut toimijat mukaan edistämään seksuaalioikeuksia. Näin kertoo nuori Nepalista Väestöliiton haastattelussa.
Seksuaalioikeuksien toteutumisella on merkittävä vaikutus koko yhteiskunnan hyvinvointiin. Emme voi hyvin yksilöinä tai yhteiskuntana, jollei jokainen yhteiskunnan jäsen saa olla juuri sellainen kuin on. On tärkeää murtaa ennakkoluuloja ja luoda turvallista tilaa jokaiselle. Tässä korostuu erityisesti tiedon merkitys. Kokonaisvaltainen seksuaalikasvatus takaa sen, että jokaisella on tietoa seksuaalisuudesta ja sitä kautta voimme murtaa ennakkoluuloja.
Oikeus olla oma itsensä linkittyy vahvasti seksuaalioikeuksien kautta kestävään kehitykseen. Tasa-arvo ja sitä kautta kestävä kehitys ei voi toteutua ilman, että jokainen saa olla oma itsensä ja tuntea kuuluvansa tähän maailmaan. Meidän kaikkien tulee tehdä työtä ja vaikuttaa, jotta meistä jokainen saa olla oma itsensä ilman pelkoa. Emme voi, emmekä saa jättää ketään yhteiskunnan kehityksen ulkopuolelle. Jokainen on merkittävä ja arvokas omana itsenään.
Nuorten tarinat on kerätty osaksi Väestöliiton uutta podcast-sarjaa SexualRightsQ&A. Huhtikuussa julkaistava podcast-sarja käsittelee kestävää kehitystä ja seksuaalioikeuksia. Saat kuulla, mitä nuorilla on sanottavaa esimerkiksi yhdenvertaisuuteen liittyen. Väestöliiton podcastit puhuvat nuorille antaen samalla äänen nuorille itselleen. Jokainen podcast-jakso esittelee yhden seksuaalioikeuden. Tarinoiden lisäksi kuulet, miten seksuaalioikeudet toteutuvat maailmassa juuri nyt ja miten niiden toteutumisella muutetaan maailmaa. Saat myös vinkkejä siihen, miten juuri SINÄ voit edistää kestävää kehitystä seksuaalioikeuksien kautta.
Podcast-sarjan SexualRightsQ&A löydät Spotifystä, Apple-podcasteista ja muista podcast-palveluista sekä Väestöliiton nettisivuilta ja Hyväkysymys-verkkopalvelualustalta.
Podcastit tuotetaan Frame, Voice, Report! –hankkeen tuella.
*Lähde: https://76crimes.com/76-countries-where-homosexuality-is-illegal/