Suloinen joutilaisuus

Vuosi sitten elämäni tuntui olevan täynnä asioita, joita piti ratkaista tai päättää miten toimia. Mielenkiintoinen työhanke vei kaiken energian ja kotona keskittymiskyky oli olematon, kysykää vaikka perheeltäni.  Olin varannut maaliskuulle matkan suosikkikaupunkiini Roomaan, mutta sekin tuntui lisäävän stressiä.

Toisena Rooman matkapäivänä olo alkoi helpottaa. Ehkä etäisyys ja minulle rakkaat  mukulakivikadut auttoivat asiassa, mutta suurin asia oli sisäisen puheeni sävyn muuttuminen: se ei enää pakottanut toimimaan, vaan kehotti olemaan hätäilemättä. Että itseään voi kuunnella, täytyy pystyä pysähtymään. Lomalla ja levossa se onnistui.

Helsingin yliopiston aivotutkija Katri Saarikivi toteaa Ylen Akuutti ohjelman haastattelussa myönteisen, lyhytkestoinen stressin auttavan meitä selviämään hankalista tilanteista.

Tieto pitkittyneen stressin vaikutuksesta aivoille on lisääntynyt. Liiallinen stressi tekee aivoissa tuhoa. Impulssikontrolli vähenee, toiminnanohjaus heikkenee, sairastumme herkemmin ja muisti voi pätkiä. Tämä on lisännyt ymmärrystä levon tarpeellisuudesta (Akuutti 4.11.2018).

Moni vastaanotolleni tuleva kertoo olevansa stressaantunut. Hoitoon on hakeuduttu pariskuntana tai yksin. Osa tunnustaa keksineensä viimeiseen asti syitä, että vauhti voisi jatkua sillä pysähtyminen pelottaa. Kuormittuminen on saattanut alkaa työpaineista, hankalasta parisuhdetilanteesta tai sairastumisesta. Syitä saattaa olla useita. Stressiä on jatkunut niin pitkään, ettei siitä tunnu pääsevän irti. On tullut ensimmäisiä masennuksen oireita tai pinna puolisoon palaa todella helposti. Tuntuu, että kiukku on jäänyt päälle ja syyllisyys omasta käyttäytymisestä painaa. Terapia auttaa pysähtymisessä ja sykkeen tasaamisessa, ymmärrys itsestä voi vahvistua.

Italialaisilla on sanonta Dolce far niente, suloinen joutilaisuus. Sitä olen elämässäni viljellyt vuoden ajan ja vahingollinen stressi on pysynyt poissa. Pysähdy, hengitä syvään ja kuuntele mitä sinulle kuuluu. Suloinen joutilaisuus  voi alkaa kun suorittaminen loppuu.

Emma Hyvärinen on psykoterapeutti ja hän ottaa vastaan Väestöliiton terapiapalveluissa. Hänen erityisosaamisalueensa ovat toiminnan- ja tarkkaavuuden häiriöt (ADHD ja ADD), autismin kirjon häiriöt ja tunteidensäätelyn tarkastelu, erityisesti miten ne näyttäytyvät perheessä ja parisuhteessa.

Väestöliiton terapiapalveluihin voi varata ajan www.vaestoliitonterapiapalvelut.fi.

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.