Toimin Helsingin kaupungin ehkäisyneuvolassa 1980-luvun loppupuolella.  Lähes päivittäin vastaanotolla oli tilanteita, jolloin kaipasin paikkaa, jossa nuorten asiakkaiden ihan kaikki seksuaaliterveyteen liittyvät asiat voitaisiin hoitaa yhdellä käynnillä. Että kaikki hoituisi ilman, että hän saa mukaansa nipun lähetteitä ja uuden ajan. Että nuori saisi lähetteen sijaan apua heti.

Silloin kaupungin ehkäisyneuvolassa haastattelu ja ehkäisyn aloituskäynti tehtiin eri kerroilla ja nuori asiakas (jonotettuaan jo sitäkin käyntiä) sai ajan vielä lääkärille, joka suoritti lähes aina gynekologisen tutkimuksen. Se kaikki tuntui jotenkin hankalalta ja oli nuorille työläs tapa saada ensimmäinen ehkäisy.

Samaan aikaan toisaalla oli ilmeisesti ajateltu samoin, koska Väestöliiton silloinen ylilääkäri Juhani Toivonen oli Ruotsin Öppna dörrar-mallin (Avoimet Ovet) mukaisesti käynnistänyt nuorten vastaanoton Väestöliiton Perheklinikalle. Mitä Ruotsi edeltä sitä me perästä, ja tässä tapauksessa se oli hyvä idea.

Väestöliitossa haluttiin tarjota nuorille paikka, johon voisi vain kävellä sisään tai soittaa, silloin kun se itselle parhaiten sopi. Paikka, jossa henkilökunta osaisi luontevasti puhua seksuaalisuudesta ja nuori voisi kysyä kaiken sen, mikä tuolloin vielä kovin puutteellisessa seksuaalikasvatuksessa jäi kertomatta.  Alussa lääkärin vastaanotto oli kerran viikossa keskiviikkoisin, sairaanhoitajan antamaa puhelinneuvontaa kolmesti viikossa ja psykologille pääsi tarpeen mukaan.  Kaikki palvelut olivat nuorille tietysti maksuttomia ja edistyksellisesti jo silloin ensimmäisen pilleripaketin ja kondomeja sai mukaansa myös maksutta.

Melko pian aloittamisen jälkeen koulut alkoivat kiinnostua toiminnasta ja Avoimiin Oviin alkoi tulla kyselyjä mahdollisuudesta saada joku puhumaan seksuaalisuudesta kouluille. Alussa ajatus oli olla lähikoulujen oma paikka ja tehdä yhteistyö heidän kanssaan, mutta ilmeisesti asiakaskunta oli tyytyväistä, sillä pian Avoimet Ovet tarjosi kaksi kouluvierailijaa, jolloin kätilö ja kotitalousopettaja pitivät yli 400 luentoa vuodessa. Seksuaalikasvattaminen kouluissa poiki koulutusta myös opettajille ja Väestöliiton seksuaalikasvattajien kirjoittaman käsikirjan seksuaalikasvatustyöhön. Tammi julkaisi ”Kerro meille seksistä” -kirjan vuonna 2002.

Myös sairaanhoitajan tai kätilön vastaanotto avattiin kokopäiväiseksi ja puhelimeenkin voitiin vastata päivittäin. Sähköposti tai nettisivut olivat tuolloin vielä kaukaista tulevaisuutta, sen sijaan posti toi ihan oikeita kirjeitä vastattavaksi.

Niin opettajat ja terveydenhoitajat kuin nuoret itse löysivät paikan nopeasti ja asiakkaita riitti kahdelle hoitajalle kouluvierailujen ja vanhempainiltojen lisäksi. Ruuhkaisimpina aikoina lääkärin vastaanottoja pidettiin kahdesti viikossa.

Näin jälkeenpäin mieleen nousee yksi asia, jota ei ehkä kuitenkaan osattu tehdä tarpeeksi ja se on tietysti tutkimus. Pian saimme tueksemme Koulutusterveyskyselyn, josta sai luotettavaa tietoa nuorten seksuaaliterveydestä ja valinnoista. Toisaalta, kun Avoimien Ovien asiakaskuntana olivat kaikki Suomen nuoret, voi vaikuttavuuden arviointina toimia maan kattava Kouluterveyskysely. Idea nuorten seksuaaliterveystietokilpailuun syntyi sekin koulussa, kun ohikävelevä opettaja huikkasi taloustietokilpailun tuloksista kollegalleen. Harmillista on, että tuota tutkimusta ei ole tehty kuin vuosina 2000 ja 2006.

Hienointa oli, kun asiakkaat saivat asioitaan selvitetyksi. Saatoimme auttaa isoissa ja pienissä murheissa ja ratkaisuja löytyi niin ehkäisyongelmiin, kirvelyihin kuin sydänsuruihinkin. Avoimin Ovien yläikäraja oli 19 vuotta ja aina, kun joku vuosia käynyt nuori kävi viimeisen kerran, oli haikea ja samalla ylpeä olo siitä, että oma nuori oli päässyt elämässään hyvin omille siivilleen ja kätilö oli tehnyt sillä erää tehtävänsä.

Katriina B
Kätilö, neuvoja ja seksuaalikasvattaja
Kirjoittaja toimi Väestöliiton Avoimien Ovien kätilönä vuosina 1988–2000.

Väestöliiton nuorten toiminnot juhlistaa joulukuussa 30 vuotista taivaltaan blogisarjan muodossa. Blogisarjassa Väestöliiton entiset ja nykyiset nuorten toimintojen työntekijät kertovat muistojaan merkittävistä hetkistä tärkeän työn parissa.