Hiv on seksitauti eikä se tartu lääkittynä

Vuoden 2018 Kesäkumikesä oli kuuma ja vilkas. Seksuaaliterveyden asiantuntijat kiersivät kesän tapahtumia, jakoivat ilmaiseksi kesäkumeja ja antoivat Naimamaisteritestin festarikävijöille tehtäväksi.

Naimaisteritestissä on kuusi kysymystä, jotka liittyivät seksitauteihin ja turvallisempaan seksiin. Samainen testi on myös sähköisenä versiona ja siihen vastasi tänä vuonna ennätysmäärä, eli yli 10 000 ihmistä!

Tänään on maailman Aids-päivä. Tänä vuonna teemapäivän perusajatuksena onkin se, että hivin ympäriltä halutaan murtaa myyttejä mutta myös iloita siitä, että Suomi on hiv-hoidon huippumaa, ovathan hiv-tartunnat täällä maailman alhaisimmalla tasolla.

Yksi tärkeimmistä välineistä seksitautien ehkäisyssä onkin se, että seksuaaliterveyden edistämis- ja kasvatustyötä tekevillä on seksitauteihin liittyvää oikeaa ja ajanmukaista tietoa. Seksitautitestit ja niihin liittyvät lääkitykset ovat kehittyneet ja ehkäisytavat ovat monipuolistuneet.

Kesäkumikampanjan pääpainona vuonna 2018 on ollut turvallisemman seksin teemat kuten seksitaudit, suuseksissä suojautuminen, liukuvoiteiden sopivuus kondomien kanssa, HPV ja seksitautitestaus. Lomakkeessa myös kysyttiin nuorten mielipidettä siitä, voiko  kondomin poistaa seksissä ilman, että asiasta yhteisesti puhutaan.

Yksi haastavimmista Naimamaisteritestin kysymyksistä oli tänäkin kesänä: Mikä on hivin yleisin tarttumistapa Suomessa? Vastausvaihtoehtoina ovat: a) Heteroseksi, eli emätinyhdyntä ja anaaliyhdyntä ilman kondomia, B) Yhteiset huumeruiskut vai C) Vessanpytyn rengas.

Sähköisen Naimamaisteritestin tilastojen mukaan miltei 1000 nuorta ajatteli, että yleisin hivin tarttumistapa ovat yhteiset huumeruiskut ja 200 vastaajaa epäili hivin yleisimmäksi tarttumistavaksi vessanpytyn rengasta.

Seksualiterveyden edistäjät hokevat kuin mantraa: seksitaudit selvitetään testaamalla. Kesäkumikampanjassa olemme kuulleet surullisen usein siitä, että hivtestejä on hankalaa saada teetettyä. Kuitenkin hiv- tartuntojen leviämistä estetään parhaiten niin, että tiedetään oma, aktiivinen hivstatus ja seksissä käytetään niin kondomiehkäisyä kuin suuseksisuojiakin. Hiv on Suomessa pitkälti seksitauti.

Hiviin liittyviä myyttejä on paljon mutta niiden vastalääkeenä toimii tieto.  Tiesitkö sinä, että hivin lääkitys on kehittynyt niin paljon että lääkittynä hiv ei tartu henkilöltä toiseen? Hiv ei enää vaikuta eliniän odotteeseen, lääkittynä hiv ei estä perheellistymistä ja seksi suojaamattomanakin on turvallista.

Siis, mikä olikaan Suomessa yleisin hivin tarttumistapa? No se on suojaamaton emätin- ja anaaliyhdyntä.

Oletko sinä Naimamaisteri? Tee testi!
Testaa tietosi Hivistä
Suomen Hiv-strategia 2018-2020.

Kesäkumikampanjan toteuttavat YleX, Suomen Punainen Risti, Väestöliitto, Syöpäjärjestöt ja Sotilaskotiliitto. Sosiaali- ja terveysministeriö tukee kampanjaa.

 

 

 

 

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.