Valinnat voivat muuttaa maailmaa

Kuva: UNFPA

Globaalit väestökysymykset ovat viimein trendikkäitä.

Erityisesti Hallitustenvälisen ilmastopaneeli IPCC:n raportti herätti useat meistä pohtimaan ilmaston lämpenemistä sekä ympäristön kestävyyden ja väestömäärän yhteyttä. Miten väestönkasvu saataisiin pysymään maailman kantokyvyn kannalta järkevällä tasolla? Osa tutkijoista on provosoivasti jopa todennut, että on ilmastoteko tehdä vähemmän lapsia. Kuulostaa loogiselta: jos emme madalla elintasoamme, meitä ei voi olla näin paljon.

Toisaalta Suomessa keskustelu käy kuumana siitä, miksi meillä väestö ei enää kasva. Väki ikääntyy, mutta nuoret aikuiset hankkivat entistä vähemmän lapsia. Jotkut tahattomasti, toiset omasta valinnastaan. Varsinkin 30 vuoden rajapyykin ylittäneitä naisia vastuutetaan siitä, että lapsia olisi hankittava enemmän ja viimeistään nyt.

Keskustelu jättää ristiriitaiset tunteet: hanki vähemmän, mutta hanki enemmän. Kumpia asiantuntijoita tulisi totella?

Vai onko oikea kysymys sittenkin, tekevätkö ihmiset lastenhankintapäätöksiä lopulta kovinkaan usein vain asiantuntijoiden ohjeistusten perusteella? Väitän että eivät. Eikä heidän pidäkään.

Keskustelussa unohtuu usein se, että lisääntymisoikeudet ovat ihmisoikeuksia. Tämä tarkoittaa, että ihmisillä on oikeus tehdä omat valintansa lastenhankinnan suhteen –riippumatta asiantuntijoiden suosituksista. Jokaisella pitää olla valta päättää lapsiluvustaan.

Tutkimuksesta tiedämme, että lisääntymisoikeuksien kunnioittaminen on myös hyväksi ympäristölle.  Aina kun ihmisillä on ollut saatavilla tietoa sekä vaihtoehtoja syntyvyyden hallintaan, syntyvyys on laskenut. Maailmassa on yhä miljoonia ihmisiä, jotka saavat enemmän lapsia kuin he todella haluaisivat. Esimerkiksi 214 miljoonaa naista ja 20 miljoonaa nuorta haluaisi käyttää ehkäisyä, mutta heillä ei ole siihen mahdollisuutta. Jos kaikkien seksuaali- ja lisääntymisoikeudet turvattaisiin, väestönkasvu todennäköisesti laantuisi.

Yksilöille ja pareille on annettava valta sekä keinot tehdä valintoja siitä, saavatko he lapsia, kuinka monta ja milloin. Nämä valinnat vaikuttavat yhteiskuntiin, niiden vaurastumiseen sekä kestävään kehitykseen –siihen säilyykö maapallomme jatkossakin elinkelpoisena. Siksi nämä valinnat todella muuttavat maailmaa. Ja siksi lisääntymisoikeuksia tulee edistää vahvasti poliittisessa päätöksenteossa.

YK:n väestörahasto UNFPA:n vuosiraportti 2018 ”Valintojen voima –lisääntymisoikeudet ja demografinen muutos” on juuri julkaistu. Lyhyt suomenkielinen käännös löytyy nettisivuiltamme.

Yksi kommentti artikkeliin ”Valinnat voivat muuttaa maailmaa

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.