Viisi tarinaa eri taustaisista suomalaisista sekä heille tärkeistä esineistä (1/5)
Suomessa kasvaa nopeasti väestönosa, jolla on sukujuuria eri puolilta maailmaa. He ymmärtävät kulttuuritaustansa ja perintönsä rikkauden ja haluan juhlia sitä heidän kanssaan tässä blogissa kuvien kanssa.
Esittelen viisi eri taustoista tulevaa ihmistä, jotka kertovat hieman itsestään ja muutaman esineen avulla määrittelevät ja esittelevät kultturitaustaansa.
Sabina on syntynyt Ruotsissa. Hänen isänsä on italialainen ja äiti suomalainen. Lapsena hän on asunut sekä Suomessa että Italiassa. Sen jälkeen hän on viettänyt 4 vuotta Espanjassa ja Algeriassa sekä viimeksi palannut Suomeen 13 vuotta sitten.
”Olen muuttanut usein eri maiden välillä, mikä tarkoittaa, etten ole voinut tuoda mukanani kuin pienen määrän tavaraa. Muutaman asian ja esineen olen kuitenkin aina tuonut mukanani uuteen maahan.
Ensimmäinen valitsemani asia on italialainen mutteripannu ja siihen liittyvä kahvinjuontitottumukseni. Se on tärkeä osa minua ja kulttuuriani. Minulla on pitkään ollut sama isoäidiltäni saatu pannu. Ostan siihen vain uuden suodattimen Italiassa käydessäni.
Toinen esine on Arabian Muumi-kahvikuppi. Sen olen muuttaessani ottanut myös aina mukaani. Se on ikäänkuin suomalainen puoleni. Tykkään paljon suomalaisesta muotoilusta, ja Muumikirjat olivat tärkeä osa lapsuuttani.
Viimeiseksi on tämä musta keraaminen lintu Ruotsista. Vanhempani saivan sen lahjaksi kummisedältäni ja kummitädiltäni, kun äitini odotti minua. Pelastin sen roskakorista, kun vanhempani olivat eroamassa. Uskomatonta, ettei lintu ole mennyt rikki vaikka on yli 30 vuotta vanha ja muuttanut kanssani maasta toiseen.”
*********************
Uusi minisarjamme Viisi tarinaa eri taustaisista suomalaisista sekä heille tärkeistä esineistä ilmestyy viitenä peräkkäisenä keskiviikkona, alkaen 31.10. ja jatkuen 28.11. asti.