Onko lapsella seksuaalisuutta tai seksuaalioikeuksia?

Lapsen seksuaalioikeudet puhuttavat. Professori Puolimatka kauhisteli kesällä (27.7.18)  tulevaisuudenkuvaa, jonka peikkona hän näki lasten seksuaalioikeudet. Me Väestöliitossa näemme juuri niiden puuttumisen lasten tervettä kehitystä ja oikeussuojaa vakavasti uhkaavana asiana.

Mitä ihmettä on lasten seksuaalikasvatus? Suositimme, että seksuaalikasvatus olisi tullut mukaan valtakunnallisen varhaiskasvatuksen sisältöön. Vielä sanaa ei siellä näy, vaikka sisällöt melko hyvin löytyvät. Upeana esimerkkinä kuitenkin kuusitoista Suomen kuntaa nosti näkyviin omassa varhaiskasvatuksen suunnitelmassaan kehotunnekasvatuksen, sisältäen ikätasoisen seksuaalikasvatuksen ja turvataidot.

Lapsien seksuaalisuus on vanhempien kuvaamana eri asia kuin aikuisen seksuaalisuus. Lapsi on utelias, opettelee omaa kehoaan, leikkii, oppii normeja ja asenteita. Samalla kun opitaan vessa-asioita ja hygieniaa, opitaan sääntöjä yksityisyydestä, sekä kuka saa katsoa ja koskea lasta. Lapsen seksuaalisuus on iloista, pelleilevää, kokemista ja löytämistä. Sitä pitää suojata. Siksi lapsellakin ovat omat oikeudet!

Lapsen seksuaalisuutta tuetaan lapsen tasolla, ikä- ja kehitysvaiheen mukaan. Vanhemmat voivat vahvistaa pienen lapsen itsetuntoa ja keinoja kunnioittaa itseään ja toisia. Lapsen seksuaalisuutta suojataan kertomalla lapsen oikeudesta omaan kehoon sekä turvataidoista.

Lapsia syntyy vähän. Näiltä harvoiltakin puuttuu mahdollisuus tietoon turvataidoista ja oikeudesta seksuaaliseen koskemattomuuteen. Ammattilaisen virkavelvoitteena ei ole kertoa lapselle näistä oikeuksista, vaikka ne ovat osa ihmisoikeuksia ja siten jokaiselle kuuluvia. Lapset vain eivät kuule niistä. Lasten seksuaalisen hyväksikäytön rikosilmoitukset eivät vähene.

Monet vanhemmat hakevat tietoa, valistavat ja vahvistavat lapsiaan. Kaikki eivät tule sitä tehneeksi. Liian monen lapsen perheen ahdinko ja turvattomuus yhdistettynä lastensuojelun ja poliisin kuormittuneisuuteen jättää lapset pärjäämään tietämättöminä ja helppoina saaliina. Joidenkin lasten omassa perhepiirissä on vaara.

Väestöliitto on vuodesta 2015 tarjonnut perheiden ja ammattilaisten tueksi Lapsi ja seksuaalisuus -sivustolla maksutonta tietoa muun muassa lasten seksuaalioikeuksista, malleja ja materiaaleja turvataito- ja seksuaalikasvatukseen lasten terveen kehityksen turvaksi. Yhä suurempi osa lapsia tavoitetaan ja turvataan.

Tärkein lapsen seksuaalinen oikeus on saada kehittyä omassa tahdissa ja häiritsemättä, tuettuna ja suojattuna omanlaiseen seksuaalisuuteen. Onko sinun lapsellasi yksinoikeus omaan kehoonsa ja seksuaalisuuteensa? Haluatko, että lapsesi ikätasoista, tasa-arvoon ja hyvään kehonkuvaan perustuvaa seksuaalisuutta suojataan? Se tapahtuu takaamalla lasten oikeudet, myös seksuaalioikeudet.

Tutustu turvataito -videoon

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.