Mediassa meiltä psykologeilta usein kysytään vinkkilistoja onnellisuuden ja hyvinvoinnin parantamiseen. Kaivataan yksinkertaisia neuvoja siihen, miten omassa elämässä tulisi toimia. On inhimillistä haluta ”vinkkiä” tai ohjetta, mutta useimmat ongelmat ovat monimutkaisia, eikä selkeitä, kirkkaita vastauksia ole.

Historiallisesti itseapukirjat ovat olleet oppaita elämiseen. Niissä on pyritty antamaan ihmisille selkeitä ohjeita siihen, kuinka tulisi elää. Alun perin lähtökohta oli enemmän yhteisöllinen kuin yksilöllinen. Oppaissa kerrottiin, miten opitaan olemaan parempia kansalaisia. Pikku hiljaa ohjeet ovat muuttuneet yksilöllisempään suuntaan. Siihen, kuinka ihminen voi elämänsä aikana saavuttaa tärkeimpänä pitämiään asioita. Klikkijournalismin aikakautena on siirrytty parissa minuutissa lehdestä tai sosiaalisesta mediasta luettaviin ohjeistuksiin.

Kun lehti pyytää kolmea tehokkainta vinkkiä parisuhteen hyvinvoinnin parantamiseen, on toki mahdollista tuoda esiin joitakin yleisiä näkökulmia. Samalla tällainen tiedonvälityksen formaatti on osa psykologisen osaamisen banalisoitumista.

Vinkkien toimivuus on hyvin yksilöllistä. Maijaa, joka elää väkivaltaisessa parisuhteessa alkoholistin kanssa, auttavat todennäköisesti erilaiset näkökulmat kuin Teemua, joka on pitkän liittonsa varrella etääntynyt puolisostaan. ”Yksi koko” ei sovi kaikille. Jokainen ihminen on pienoismaailmansa. Vinkit saavat erilaisia merkityksiä. Ne kuullaan ja vastaanotetaan eri tavalla. Joku ihminen odottaa saavansa toisilta ohjeita, koska kokee olevansa kyvytön toimimaan itseohjautuvasti. Tällöin ulkopuolelta tulevat vinkit eivät välttämättä ole sitä, mitä ihminen pohjimmiltaan tarvitsisi. Jollekulle toiselle ulkopuolisen vinkit ovat luonteeltaan tungettelevia ja määritteleviä.

Toisaalta vinkkien pohjaton tarve kertoo jotain syvää ihmisyydestä, toiveesta, että joku toinen päättäisi omasta puolesta ja kertoisi mitä tehdä. Jokainen meistä on ollut joskus pieni. On ollut aika, jolloin olemme kääntyneet jonkun suuremman puoleen kysymyksissämme. Kasvaminen tai kehittyminen onkin vastuun ottamista omasta elämästä. Tämä ei ole helppoa ja erityisesti elämän kriisikohdissa koemme usein olevamme ”pieniä suuressa maailmassa”. Silloin parhaiten toimii se, että joku turvallinen ihminen on tukena ja herättää kysymyksillä omaa ajattelua, eikä anna valmiita vastauksia.

Vinkkien kohdalla unohtuu se, että ongelmien ratkaisu on usein prosessi. Harva ihminen pystyy vinkkilistan luettuaan tekemään selkeitä muutoksia elämäänsä. Muutokset vaativat usein pitkää asioiden toistoa ja pyörittelyä, ennen kuin jostain vanhasta ollaan valmiita luopumaan.

Vaikka psykologisen tiedon perusteella on mahdollista esittää erilaisia yleistyksiä, on psykologin ja psykoterapeutin asiantuntemus erityisesti myös sen tunnistamista, että ymmärryksemme ja tulkintamme ovat epävarmoja. Tämän epävarmuuden esittäminen saattaa joskus herättää toimittajassa tai avunhakijassa vastustusta ja turhautumista. Se ei ollutkaan sitä, mitä haettiin. Saattaa olla, että tavoitteista joudutaankin neuvottelemaan uudelleen. Jos toinen hakee selkeitä totuuksia tai suoria ohjeita, voi yhteistyö olla vaikeaa.

Psykologiassa termi ”mentalisaatio” tarkoittaa mielen ymmärtämistä. Se on tunteiden ja ajatusten tunnistamista ja ymmärtämistä itsessä ja toisessa. Mentalisaatioon kuuluu ymmärrys siitä, että oma ja toisen mieli ovat erillisiä, erilaisia. Mielen tilat eivät ole läpinäkyviä, vaan ne täytyy päätellä ja päättely on aina jossain määrin epävarmaa. Mentalisaatio on ei-tietävää, aitoa ponnistelua ihmisen yksilöllisen maailman tavoittamiseksi.

Mentalisaatio auttaa ymmärtämään muita ja tulemaan itse ymmärretyksi. Useimmissa mielenterveysongelmissa ihmisen mentalisaatio on alentunut kokonaisvaltaisesti tai joiltain osin. Kyky havainnoida, tunnistaa ja ymmärtää oman ja toisen mielen toimintaa onkin asia, mitä terapiassa ”treenataan”. Mentalisaatio on suojaava tekijä vastoinkäymisiä vastaan. Se auttaa rauhoittamaan vaikeita tunteita, vahvistaa kokemusta elämän mielekkyydestä ja ennakoitavuudesta.

Asiantuntijaroolista käsin annettu vinkkilista, jossa ei tehdä näkyväksi tulkinnan rajoja, on lähtökohdiltaan epämentalisoiva. Tällainen neuvonta voi olla jopa vahingollista ihmisille, joiden mentalisaation kyky on haavoittuva. Siinä vaiheessa, kun terapeutti alkaa tiuhaan käyttää sanoja ”tietenkin” tai ”varmasti”, tulisi havahtua olemaan varuillaan siitä, että hänen mentalisaation kykynsä on alentunut.

Kuten edesmennyt teologi ja eetikko Martti Lindqvist asian ilmaisi:

”Ihmisen tarina on aina suunnattomasti rikkaampi ja todempi kuin yksikään siihen ympätty selitys tai teoria. Jokaisella teorialla on alkuehdot ja rajat, jotka ylittäessään se muodostuu hämääväksi, kohtuuttoman yksinkertaistavaksi ja kohdettaan loukkaavaksi.”

Psykologin osaamisen ydin ei ole helppojen vastauksien antamisessa. Psykologin tehtävänä on kunnioittaa ihmisen omaa aktiivisuutta ja itsemääräämisoikeutta. On tärkeää, että jokainen tekee viimekädessä itse omat ratkaisunsa.

Lotta Heiskanen, psykoterapian erikoispsykologi, psykoterapeutti
Anna Salmi, psykologi, psykoterapeutti

Lähde:
Lindqvist, M. (1998). Auttajan varjo. Pahuuden ja haavoittuvuuden ongelma ihmistyön etiikassa. Otava