Kuka täällä saa näkyä ja kenen ääni kuulua?

Näkyminen on olemassa olemista. Se mitä katsomme ja näemme, on meille totta ja olemassa. Kun sydämensä särkenyt poistaa valokuva-albumista tai puhelimesta ex-rakkaansa kuvat, hän tekee symbolisen teon: ”En enää näe sinua, et ole enää olemassa minulle.” Koulukiusattu suttaa tussilla kiusaajansa kasvot luokkakuvasta ja symbolisesti estää tätä enää näkemästä – ”Et voi enää satuttaa minua. Et ole olemassa minulle.”

Tämä ajatus on laajennettavissa yhteisöjen ja yhteiskunnan tasolle. Miten näytämme tai teemme näkyväksi kaikki yhteisömme jäsenet? Saavatko kaikki luvan olla yhtä paljon esillä, siis yhtä paljon olemassa? Miten esimerkiksi mediakuvastossa näkyväksi tulevat vähemmistöihin kuuluvat tai henkilöt, joiden ei katsota olevan tuottavia yhteiskunnan jäseniä? Leikataanko yhteiskunnan luokkakuvasta pois he, joiden ääni ei kanna ja joiden tarina on vain osalle samaistuttavissa? Onko niin, että täällä saa näkyä ja kuulua vain he, joilla on eniten valtaa ja kovin ääni?

Se, joka ei näy, on näkymätön.

Ihmisellä on tarve tulla katsotuksi, siis nähdyksi. Pieni lapsi kasvaa katseista, hän kokee olevansa olemassa ja rakastettu katseiden kautta. Identiteettimme kehittyy kohtaamisista, siitä miten meidät on nähty. Onko katse ollut lempeä ja kunnioittava vai ivallinen, loukkaava, julma?

Katseiden puuttuminen on yhtä kuin näkymättömyyys. Näkymättömät lapset kasvavat näkymättömiksi aikuisiksi, joilta puuttuu kokemus omasta arvokkuudesta.

On välttämätöntä, että kaikki yhteisöjemme jäsenet tulevat nähdyiksi ja kuulluiksi. Jokaisen tarina on tärkeä. Erityisesti vähemmistöihin kuuluvilla on paljon kokemuksia ohitetuksi tulemisesta, ymmärtämättömistä kohtaamista, syrjinnästä ja ulkopuolelle sulkemisesta.

Juuri siksi olen onnellinen siitä, että Väestöliiton Nuorisotyöryhmä päätti toteuttaa Helsinki Pride -viikon yhteyteen näyttelyn, jossa 10 sukupuolivähemmistöön kuuluvaa nuorta tulee näkyviksi. Meillä on kunnia nähdä heidät valokuvien kautta juuri niin, kuin he itse ovat halunneet ja itsensä määrittäneet. Heidän äänensä kuuluu nyt suodattamattomana ja aitona. Tämä on ainutlaatuisen tärkeää ja merkityksellistä. Yhteiskunnassa meistä jokaisella on oikeus tulla todeksi myös muiden katseissa.

Väestöliiton Nuorisotyöryhmän ja Annantalon yhdessä tuottama näyttely ”Mun vuoro puhua” on nähtävissä 25.-29.6.2018 Helsingissä osoitteessa Annankatu 30, Annantalon takapiha A-lava. Tapahtuma on osa Helsinki Pride -viikkoa ja sen avajaiset 25.6. osa Nuorten Pride -viikon tapahtumia.

Kuva: Ales Cerin /Freeimages.com

 

 

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.