Otetaan konservatiiviset liikkeet tosissaan

Suomessa voin naisena elää suhteellisen huolettomasti. Jos tulen vahingossa raskaaksi, voin tehdä raskaudenkeskeytyksen. Jos aviopuolisoni lyö, voin erota. Voin myös kulkea kadulla käsi kädessä rakkaani kanssa –riippumatta hänen sukupuolestaan.

Minun on ollut helppo tuudittautua ajatukseen, että minun Suomeni ja Eurooppani on avoin ja edistyksellinen maailmankolkka, joka pitää kiinni jakamattomasta ihmisarvosta sekä naisten ja vähemmistöjen oikeuksista.

Ehkäpä tämän takia suhtauduin naureskellen aito avioliitto –kampanjoinnille kun tasa-arvoisesta avioliittolaista päätettiin. Ajattelin, että kampanjan ajatusmaailma on vain harmiton jäänne menneisyydestä, jota ei tarvitse ottaa tosissaan.

Olin väärässä.

En vielä silloin tiennyt, että maailmalla ja myös Euroopan sisällä naisten oikeudet ovat ennennäkemättömän hyökkäyksen kohteena. Ja että niitä vastaan taistelee verkosto, joka on hyvin järjestäytynyt ja rahoitettu.

Uusi Agenda Euroopalle

Tammikuussa vuonna 2013 kaksikymmentä yhdysvaltalaista ja eurooppalaista abortinvastaisen liikkeen edustajaa ja samat arvot jakavaa konsulttia tapasivat salaisessa kokouksessa Lontoossa. Suunnitteilla oli kristillisiä arvoja mukailevan verkoston perustaminen, joka pyrkii naisten ja vähemmistöjen oikeuksien rajoittamiseen Euroopassa. Tähtäimessä oli olemassa olevan lainsäädännön muuttaminen, kuten avioero-oikeuden, ehkäisyn saatavuuden, aborttioikeuden sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien polkeminen.

Viiden vuoden aikana alkuperäinen ryhmä on kasvanut jo yli 100 järjestön verkostoksi, joka toimii yli 30 Euroopan maassa ja käyttää nimeä ”Agenda Europe”. Verkoston johtoajatuksena on ”luonnollisen järjestyksen” palauttaminen Eurooppaan. Luonnollinen järjestys tarkoittaa tälle ryhmälle naisen ja miehen muodostamaa ydinperhettä, jossa moderni ehkäisy ja abortti ovat kiellettyjä.

Verkoston toiminta on voimistunut ja laajentunut vuosi vuodelta ja se on jo saavuttanut konkreettisia muutoksia: esimerkkeinä Puolan kiristyvä aborttilainsäädäntö ja Keski-Euroopan tasa-arvoista avioliittoa vastustavat lakialoitteet.

Parempi agenda Euroopalle

Konservatiiviset liikkeet ovat myös meille suomalaisille todellinen uhka. Esimerkiksi abortin saatavuutta rajoittava laki omantunnonvapaudesta on Suomessakin noussut eduskunnan käsittelyyn asti.

Niinkin harmittoman tuntuiset liikkeet kuin Aito avioliitto –kampanja jakavat Agenda Europen kanssa saman konservatiivisen arvopohjan ja ovat osa maailmanlaajuista poliittista liikettä ja ideologiaa.

Minulla on itselleni ja teille lukijoille pyyntö: otetaan konservatiiviset liikkeet tosissamme. Vähättelemällä heidän toimiaan ja vaikutusvaltaansa vaarannamme nykyisen avoimen, inklusiivisen ja monimuotoisen Eurooppamme.

Puhutaan rohkeasti ja kuuluvasti seksuaalioikeuksien ja monimuotoisuuden puolesta –koska vain näin voimme olla kovaäänisempiä kuin Agenda Europe ja muut oikeuksiamme vastaan hyökkäävät.

Haluan, että tulevaisuuden Eurooppa on avoin, edistyksellinen ja se pitää kiinni jakamattomasta ihmisarvosta. Haluan, että tulevaisuuden naiset ja tytöt voivat tehdä itsenäisiä päätöksiä, elää huolettomasti oman näköistä elämää ja että heidän seksuaalioikeutensa toteutuvat. Siinä on uusi, parempi agenda Euroopalle.

P.S. Tervetuloa katsomaan kanssamme aihetta koskeva dokumentti Abortion: Backlash in Europe ja keskustelemaan aiheesta 31.5. klo 17:15 alkaen Kulttuuritehdas Korjaamolle. Tilaisuus on maksuton.

Tutustu myös kirjoituksen lähdejulkaisuun European Parliamentary Forum on population & Developmentin Restoring the Natural Order.

Yksi kommentti artikkeliin ”Otetaan konservatiiviset liikkeet tosissaan

  1. Tärkeä ja kannatettava vetoomus järkiperäisen lähestymistavan puolesta.

    Suosittelen kuitenkin kiinnittämään huomiota irrationaalisuuden vastaisessa valistustoiminnassa kahteen asiaan.

    Ensinnäkin lienee aika vahva myönnytys irrationaalisille toimijoille suostua nimittämään heitä heidän toiveidensa mukaisesti konservatiiveiksi. Ulkoista todellisuutta paremmin vastaava määrittely olisi mielestäni hyvinkin selvästi fundamentalismi.

    Konservatiiveiksi pitäisi nimittää ennemminkin vain sellaisia toimijoita jotka suhtautuvat pidättyvästi muutoksiin, mutta tunnustavat kuitenkin järkiperäisen perustelun viimekädessä korkeammaksi auktoriteetiksi kuiin jonkun uskomuksen tai ihanteen. Näillä Agenda Europe -henkisillä näyttää olevan fundamentalistinen perusta tuossa heidän konstruoimassaan ikiaikaisessa ja perinteellisessä ydinperheideassaan, joka ei ole sopusoinnussa tieteellisen tiedon kanssa. (He tietty saavat ja voivat laillisesti tavoitella ja palvoa ideaansa, mutta sen nimittäminen perinteelliseksi on harhaanjohtavaa / eli perinteellistä vain heidän uskomusmaailmassaan ja se on hyvin tärkeää.)

    Toiseksi on oltava erittäin tarkkana kun puhutaan esim. juuri perinteellisestä perhemallista. Ei pidä pelata näiden irrationaalisten toimijoiden korteilla ja myötäillä ns suuren yleisönkin keskuudessa hyvin yleistä jaettua mutta virheellistä uskomusta että näiden fundamentalistien tarkoittama perinteellinen perhemalli on oikeasti perinteellinen. Pitäisi aina tuoda selkeästi ja sitkeästi esille että se on vankasti perinteetön malli. Viittaan oheiseen jo yli vuoden ikäiseen kirjoitukseeni, johon sain virikkeen H. Hautalan juuri tätä asiaa ja siis mitä ilmeisimmin myös Agenda Europa-touhuajia koskevasta tuskaantumisesta.

    http://timotlampinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/233278-harhaanjohtava-perinnepuhe-edistaa-eriarvoisuutta

    Väestöliitto on niin merkittävä toimija että te voisitte edistää ilmeisesti hyvinkin merkittävästi viestinnällisesti tehokkaan otteen ottamista näiden fundamentalistien harhaanjohtavasta toiminnasta, ehkä jopa niin että angloamerikkalaisetkin yhteiskuntatieteilijät ja tieteeseen tukeutuvan median edustajat havahtuisivat.

    Tykkää

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.