Olen todella kiitollinen, miten hienosti päiväkodissa lapseni kiinnostuksenkohteita tuettiin ja se oli heille ihan itsestään selvää. Muistan kuinka hain häntä hoidosta ja milloin hän oli pukeutunut minkäkinlaiseen prinsessamekkoon tai johonkin muuhun hienoon rooliasuun. Kukaan hoitajista ei kyseenalaistanut lapseni asu- tai leikkivalintoja. Se oli heille aivan täysin ”normaalia”. He myös antoivat paljon ihailua ja kehumisia lastani kohtaan. Uskon, että he ovat omalta osaltaan antaneet lapselleni hyvän itsetunnon palasia.
Vielä päiväkodissa lapseni lempikaveri oli poika, mutta esikouluun lapseni meni uuteen paikkaan ja eskarin aikana hän alkoi enimmäkseen leikkiä tyttöjen kanssa, mikä on jatkunut tähän päivään saakka. Sen olen laittanut merkille, että lapseni ei ole koskaan jättänyt ketään leikeistä pois ja helposti on aina sujuneet leikit sekä poikien että tyttöjen kanssa. Meidän läheisessä ystäväperheessä on kaksi poikaa, ja lapset ovat säännöllisesti leikkineet aivan vauvasta lähtien. Leikit ovat jatkuneet yhtä luonnollisesti kaiken aikaa. Koulun lapseni aloitti samassa paikassa, kuin missä oli eskarissa. Tämä oli tietoinen valinta meiltä vanhemmilta. Ajattelin, että on helpottavaa hänelle, jos tottuu ja tutustuu koulun ihmisiin jo eskariaikana. Lapseni on aina ollut hyvin avoin ja sosiaalinen luonne. Hän on hyvin kiinnostunut muista ihmisistä ja iloisesti kohtaa uudet tuttavuudet.
Kun lapseni ilmoitti olevansa tyttö, haluaisi itseään kutsuttavan tytöksi ja vaihtoi kutsumanimensä, hän oli juuri aloittamassa toista luokkaa koulussa. Kaikki on mennyt koulussa hyvin. Opettaja on todella luonnollisesti suhtautunut asiaan. Olemme yhdessä keskustelleet asian läpi ja olemme samalla linjalla asiasta. Opettaja tukee täysillä lastani. Hän järjestää tarvittaessa liikuntatunneilla oman pukeutumishuoneen lapselleni. Uinnista olemme saaneet vapautuksen, koska se olisi ollut hänelle liian ahdistavaa. Tiedän, että osa sukupuoliristiriitaa kokevista lapsista pukeutuu esimerkiksi omaan sukupuoli-identiteettiin sopivaan uima-asuun. Mekin olemme miettineet uima-asua, jossa alaosassa olisi mekko. Emme ole vielä löytäneet sellaista ja siitäkin huolimatta koulukavereiden kanssa uiminen olisi liian epämiellyttävä kokemus lapselleni.
Myös luokkakaverit perheemme ja läheistemme ohella ovat opetelleet lapsemme uuden kutsumanimen. Joillekin luokassa uusi nimi ja se, että nyt lapsi onkin tyttö, on aiheuttanut hämmennystä. Tätä on opettaja käynyt niiden lapsien kanssa läpi. Sen jälkeen asia on ollut kunnossa. Tyttökaverit olivat heti nimenmuutoksen alusta asti aivan fine tilanteeseen. Kukaan ei ihmetellyt tai kyseenalaistanut asiaa, ja paras ystävä ei ole sen koommin enää vahingossakaan vanhalla nimellä lastani kutsunut. Nimenmuutos on tehty myös Wilmaan. Sekin meni todella helposti. Kysyin asiaa opettajalta, joka kävi asian läpi koulusihteerin kanssa ja niin nimi muuttui jo samana päivänä Wilmaan. Olen kuullut tästä asiasta erinäisiä haasteita vastaavassa tilanteessa olevien lasten osalta.
Harrastuksissa saattaa olla haasteita. Itse olen huomannut, kuinka tarpeettomasti tietyissä lajeissa jo pienet lapset jaotellaan sukupuolen mukaan joko tyttöjen tai poikien ryhmiin. Toki on esimerkiksi taideharrastuksia, joissa ei ole sukupuolen mukaan jaottelua. Lapseni on kuitenkin aina ollut kova liikkumaan, ja hyvin liikunnallinen ja taitava. On kokeiltu jo useampaa lajia ja onneksi joukosta on löytynyt laji, jossa hän saa olla juuri oma itsensä ja toteuttaa toivomaansa sukupuoli-identiteettiä. Hän pääsee olemaan samalla lailla mukana kuin muutkin tytöt aina kisapukuja, koristeita ja kampauksia myöten. Nostan isosti hattua valmentajalle, joka ei tiennyt sukupuoliristiriidasta juuri mitään ennen kuin tutustui lapseeni, mutta hän osasi suhtautua asiaan niin, että tunsin kovasti kiitollisuutta. Hän kertoi reilusti, että ei tiedä asiasta, mutta haluaa ottaa selvää ja kyseli minulta, miten pitäisi käytännön asioissa toimia, jotta lapsella on hyvä olla. Myös harrastusseura tukee lastani tässäkin asiassa täysillä. Nyt olemme aloittamassa uutta harrastusta lisäksi ja saa nähdä, kuinka siellä asiat menee. Nyt on kuitenkin siinä mielessä helppoa, että lapseni voi heti aloittaa harrastuksen tyttönä eli mennä omana itsenään.