Omiin ennakkoluuloihini törmäsin, kun huomasin, että lapseni ei haluakkaan olla poika. Olin aluksi melko kauhuissani ja mietin, että mitä se konkreettisesti tulevaisuudessa tarkoittaa. Ensimmäisenä tuli mieleen sukupuolenvaihdosleikkaus. Ajatus tuntui tuntemattomalta, oudolta ja pelottavalta. Ajattelin, että prosessi on pelottavan suuri ja leikkauksissakin on aina riskinsä.

Aloin etsiä tietoa, kävin kuuntelemassa transaiheisia luentoja ja keskustelin ammatti-ihmisten kanssa. Eräs kokemuspuhuja, transnainen, sai silmäni ehkä eniten aukeamaan ja ymmärsin, että monet asiat tuli nyt  helpommin käsiteltäviksi. Hän sai minut myös ymmärtämään kuinka merkityksellinen tuo sukupuolenvaihdosprosessikin voi osalle olla. Ja jos se on merkityksellinen ja se on se juttu, jolla oma lapseni saavuttaa kokemuksen hyväksyä oma kehonsa, pystyy olemaan tyytyväinen itseensä ja saavuttaa sen, jonka takia on joutunut lapsuutensa ja nuoruutensa elämään ristiriidassa, niin miksi minä en sitä hyväksyisi.

Olen kuullut joitakin ikäviä kommentteja aikuisilta ihmisiltä, joissa äitiyttäni, vastuuntuntoani ja kasvatustaitojani on kritisoitu. Se tuntuu todella pahalta. Miten voi olla vastuuton äiti ja kasvattaa väärin, jos hyväksyy oman lapsensa sellaisena kuin hän on? Hyväksyntä on mielestäni se ainoa oikea tapa tässäkin asiassa. Jos kotona ei saa hyväksyntää, niin edessä oleva tien on aika kivinen. Kun oma perhe ja läheiset hyväksyvät lapsen omana itsenään, on hänen myös helpompi kohdata ympäristön ennakkoluuloja.

Olen myös törmännyt somemaailmassa kirjoituksiin, joissa sukupuolivähemmistöistä on kirjoitettu ala-arvoisesti. Avointa kirjoittelua aikuisilta ihmisiltä, jotka ovat kohdistuneet esimerkiksi sellaiseen, että lapsi ei halua luokitella itseään pojaksi eikä tytöksi. Tällaiset halveksuvat kirjoitukset saavat minut aina ensin vihaiseksi, mutta sitten mietin, että varmasti asiaan liittyy juurikin paljon tietämättömyyttä. Jos ihmiset ottaisivat selvää ja oppisivat tietämään enemmän asiasta, uskoisin heidän myös ymmärtävän paremmin.

Se on yksi syy miksi tälläkin hetkellä haluan jakaa näitä ajatuksiani ja toivon, että kirjoitukseni edes vähän vähentäisivät ennakkoluuloja ja toisivat lisää ymmärtäväisyyttä sukupuolen moninaisuutta kohtaan. Annetaan jokaisen olla sellainen, kuin itse haluaa. Sellaiseksi millaisena tuntee olonsa hyväksi. Kohdataan ihmiset ihmisinä ei sukupuolina.

Mietin useasti, että vau minkä rikkauden olen oppinut lapseni kautta. Vau minkä kasan olen saanut itselleni lisää suvaitsevaisuutta erilaisuutta kohtaan. Ei ole merkitystä onko tyttö, poika vai joku muu tai vaikka kaikkea. Sillä on merkitystä, että jokaisen oma valinta tulee hyväksytyksi. Olen myös oppinut lisä annoksen epäitsekkyyttä. Jos lapsi kokee syntyneensä väärään sukupuoleen ja sitten tuo esille, että toivoo nyt tästä eteenpäin itseään kutsuttavankin tytöksi, niin on mielestäni aika itsekästä ajatella, että minä en sitä tekisi. Ei ole kysymys minun sukupuolestani. En voi koskaan ymmärtää täysin, miltä tuo asia hänestä tuntuu, mutta voin täysillä tukea ja kunnioittaa hänen kokemustaan.