Sijoitetulla nuorella on viisinkertainen riski kokea seksuaalista kaltoinkohtelua

Vihdoinkin se on täällä! Vastikään julkaistiin kouluterveyskysely, jossa on arvokasta tietoa sijaishuollossa olevien lasten ja nuorten tilanteesta. Kouluterveyskyselyyn lisättiin vuonna 2017 kysymys lapsen asuinpaikasta, jonka perusteella voidaan nyt ensimmäistä kertaa raportoida myös sijoitettujen lasten ja nuorten hyvinvointia kansallisesti kattavan aineiston pohjalta. Tulokset antavat viitteitä siitä, miten lastensuojelun palveluita tulisi kehittää.

Kirjoitin alkuvuodesta nyt jo päättyneestä hankkeesta Seksuaalikasvatusta lastensuojelulaitoksiin, jossa toimin projektityöntekijänä.  Hanke kesti reilusti yli kolme vuotta ja kohtasin sinä aikana kymmeniä koulukodeissa asuvia nuoria sekä siellä työskenteleviä rautaisia ammattilaisia. Paikkakunnasta riippumatta yksi aihe nousi kerta toisensa jälkeen esille puheissa ja tarvekartoituksissa.  Me kysyimme nuorilta ja ammattilaisilta, mistä tarvitset tietoa. Kouluterveyskysely kysyi, mitä nuoret ovat kokeneet. Yhteinen nimittäjä oli seksuaalinen väkivalta.

Kansainvälisistä tutkimuksista tiedämme, että sijaishuollossa olevat nuoret ovat erityisen haavoittuvassa asemassa. Heillä on tilastollisesti enemmän raskaudenkeskeytyksiä, seksitauteja ja seksuaalisen kaltoinkohtelun kokemuksia. Tämän ovat tienneet kentällä olevat työntekijät jo vuosia, mutta kouluterveyskyselyn ansiosta tiedämme nyt, millainen tilanne Suomessa on. Sen mukaan sijoitetuilla nuorilla oli viisinkertainen riski seksuaalisen väkivallan kokemukselle verrattuna vanhempansa luona asuviin.

Seksuaalista väkivaltaa oli kokenut sijoitetuista lapsista harvempi kuin joka kymmenes ja nuorista joka neljäs. Kouluterveyskyselyssä seksuaalisella väkivallalla tarkoitettiin intiimien alueiden koskettelua vastoin tahtoa, intiimien alueiden kosketteluun tai seksiin painostamista tai rahan tai muun vastineen tarjoamista vastineeksi seksistä. Tarvekartoituksemme perusteella nuoret halusivat lisätietoa seksuaalisesta kaltoinkohtelusta, häirinnästä, suojaikärajoista ja vastikkeellisesta seksistä.

Kouluterveyskyselyn tutkimustiivistelmästä käy ilmi, että sijaishuoltopaikasta luvattoman poissaolon aikana nuori on vaarassa joutua fyysisen ja seksuaalisen väkivallan uhriksi. Karkuteillä, yksin, rahattomana ja keinottomana nuori yrittää vain selviytyä tilanteesta, ja on helposti aikuisten hyväksikäytön armoilla.

Seksuaalisen väkivallan teemat ovat vaikeita aiheita käsitellä. Sanat saattavat hakea oikeita muotoja, äänenpainot etsiä omia taajuuksiaan ja välillä henkilökohtainen hätä voi värittää omia asenteita. Nuorten kanssa työtä tekevän olisikin tärkeää pohtia sitä, miten seksuaalisesta väkivallasta puhutaan. Jos tyypitämme väkivallantekijät joidenkin tiettyjen sukupuolien edustajiksi, ikäisiksi ja näköisiksi, kavennamme ilmiötä. Kouluterveyskyselyn mukaan yleisimmin seksuaalisen väkivallan tekijänä oli ollut ystävä tai muu tuttu nuori tai lapsi (57 %) tai tuntematon henkilö (52 %). Kouluterveyskyselystä  ei käy ilmi, olivatko väkivallan kokemukset tapahtuneet ennen sijoitusta vai sijoituksen aikana.

Seksuaalisen väkivallan ennaltaehkäisystä puhuttaessa nuorille on annettava asiallista ja ajanmukaista tietoa sekä monitasoista turvataitokasvatusta, jossa huomioidaan myös erilaiset oppijat. Seksuaalikasvatuksen parasta antia onkin mahdollisuus seisahtua erilaisten asioiden ja ilmiöiden äärelle, keskittyä reflektioon ja pohdintoihin. Kuka keskustelee nuorten kansa siitä,  millaiset tekijät vaikuttavat seksuaaliseen hyvinvointiin, kuinka määrittelemme omat ja toisten rajat sekä millaisia erilaisia seksuaalisen väkivallan muotoja on?

Yhtä tärkeää on sanoittaa erilaisten seksuaalisten tekojen nautinnollisuudesta. Siitä, kuinka sen on tärkeää olla hauskaa, rentoa, haluja herättävää. Miten siinä voi olla läsnä jotain kaunista, intiimiä. Kun tuomme näkyväksi sen kaiken hyvän, on meidän helpompaa tuoda näkyväksi myös se, millaisissa tilanteissa seksi ei ole seksiä, vaan väkivaltaa, hyväksikäyttöä ja kaltoinkohtelua.

Seksuaalikasvatuksen tarkoituksena on antaa positiivisia elämän eväitä, ohjata nuorta turvalliseen ja tyydyttävään seksuaalisuuteen.  Vain kohtaamalla nuoria vaikutamme heihin. Toki parasta olisi se, jos voisimme auttaa seksuaalisen väkivallan tekijöitä ennaltaehkäisevästi niin, ettei näitä tekoja tapahtuisi.

*********************
Seksuaalikasvatusta lastensuojelulaitoksiin- hankesivuilla luentoja ja menetelmiä.
Sijoitettujen lasten ja nuorten hyvinvointi, Kouluterveyskyselyn tuloksia tiiviisti.

 

 

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.