Maailmassa elää parhaillaan kaikkien aikojen suurin nuorten ihmisten sukupolvi. 10-24-vuotiaita nuoria on 1,8 miljardia. Suomessa väestötilanne on toisenlainen. Meillä suurimmat ikäluokat syntyivät 1945-50 ja ovat jo eläkeiässä. 1950-luvulta alkaen lapsiluku on pysynyt pienenä. Samaan aikaan väestön terveys on parantunut ja elinikä pidentynyt. Tänään olemme kansainvälisissä vertailuissa vauraimpien ja hyvinvoivimpien yhteiskuntien joukossa. Suomi on kyennyt pitkäjänteisellä politiikalla ja investoinneilla hyödyntämään yhteiskunnan rakentamisessa edun, joka syntyy, kun kuolleisuus ja syntyvyys laskevat ja työvoiman määrä suhteessa huollettaviin on ollut edullinen.

Nyt saatamme olla uuden edessä. Syntyvyys on viime vuosina laskenut yllättäen ja nopeasti. Viimeksi 1970-luvulla oli näin alhaisia syntyvyyslukuja. Huoltosuhde on haastava jo nykyisille ja etenkin tuleville työssäkäyvien ikäluokalle.

Väestöliiton näkemys on, että jokaisen aikuisen tulisi voida päästä omaan lapsitoiveeseensa. Olipa toive sitten 1, 2, 3 tai enemmän tai vaikka sitten ei yhtään lasta. Jokaisen lapsen tulisi kuitenkin voida syntyä toivottuna ja jokaisen toivotun lapsen tulisi saada syntyä.

Toive lapsen syntymästä on kunkin oma ja yksilöllinen. Se ei kuitenkaan ole kokonaan irrallaan yhteisestä yhteiskunnastamme ja sen politiikasta. Tietous seksuaalisuudesta, ehkäisystä ja hedelmällisyydestä on osa kasvatusta ja koulutusta. Raskauteen, äitiyteen, isyyteen, parisuhteisiin ja perheisiin liittyy yhteiskunnan palveluja, sosiaaliturvaetuuksia ja laissa säädettyjä yksilön oikeuksia ja velvollisuuksia. Näitä rakenteita ohjaavat myös Suomen kansainväliset sitoumukset ja oman perustuslakimme perusoikeudet.

Käsityksemme maailman tilasta ja omasta tulevaisuudestamme, arjen kokemukset terveydestä, toimeentulosta ja ihmissuhteista sekä yhteiskunnan ja oman lähiyhteisömme arvot heijastuvat lapsitoiveisiimme. Ystävät ja naapurit ovat tärkeitä esimerkkejä. Tutkimuksista tiedämme, että Suomessa läheskään kaikki eivät saa niin monta lasta kuin toivoisivat.

Väestön muutokset tulevat syntyvyyden, muuttoliikkeen ja kuolleisuuden kautta. Me teemme yhteiskunnassa paljon työtä eliniän pidentämiseksi. Valtio säätelee monin tavoin niin työperäistä kuin humanitäärisin perustein tapahtuvaa maahanmuuttoa. Yhteiskunnallinen päätöksenteko vaikuttaa myös väestön lapsitoiveisiin – tiedostimmepa vaikutukset tai emme.

Onko lasten syntyminen yhteiskunnalle myönteistä ja mihin mittaan asti? Ekologinen kestävyys on yksi näkökulma. Pitäisikö ilmastomuutoksen vuoksi pyrkiä pieneen lapsilukuun ja väestön vähenemiseen täällä Pohjolassa? Olisiko Suomi myöhempinä vuosikymmeninä sopiva suureksi luonnonpuistoksi? Vai tuleeko maastamme väen vähetessä yksi ilmastopakolaisten vastaanottajamaa?

Toinen kysymys on tarve inhimilliseen vuorovaikutukseen ja lasten mukanaan tuomaan rakkauteen ja iloon. Tarvitsemmeko me jo syntyneet ihmiset vuorovaikutusta uuden sukupolven kanssa ja ikääntyessämme myös hoivaa ja huolenpitoa tänään vielä syntymättömiltä ihmisiltä? Kykenemmekö tarjoamaan lapsille turvallisen kasvun, josta olemme vastuussa ja johon heillä on oikeus. Osaammeko tukea vanhemmuutta?

Kolmas näkökulma on työ ja tuotanto. Riittääkö uusien sukupolvien panos tulevaisuuden työtehtäviin? Tähän kysymykseen kietoutuvat myös maahanmuutto ja teknologian mahdollisuudet. Voisivatko ulkomailta tänne muuttavat yksilöt ja perheet nykyistä merkittävämmin täydentää Suomessa asuvien ja tänne alun perin syntyvien osuutta työmarkkinoilla? Olemmeko valmiita laajamittaiseen maahanmuuttoon? Olisiko tekoäly ratkaisu Suomen asukkaiden saattohoitoon?

Mielestäni on tervetullutta ja tärkeää käydä avointa ja monipuolista keskustelua siitä, tarvitseeko Suomi lapsia myös tulevaisuudessa ja miten yhteiskuntana vaikutamme siihen, miten syntyvyys ja lasten määrä koko väestön tasolla kehittyy. Minkälaisen väestötavoitteen satavuotias Suomi voisi itselleen asettaa? Tavoitteen täyttämiseksi tarvitaan sitten rakentavaa, yksilön valintoja kunnioittavaa ja pitkäjänteistä politiikkaa.