En mä leikkinyt jätkää, mä olin jätkä

Transnuoren aatteita 2

Ajattelin jo ala-asteikäisenä olevani poika, ainakin sisältä. Muistan, kun olin kolmannella luokalla ja toivoin, että kehoni muuttuisi yön aikana pojan kehoksi. Sama toive on mielessä edelleen. Viidennellä luokalla tajusin olevani transsukupuolinen.

Kaverini kertoi mulle, että nykyään ”tyttöjä voidaan muuttaa lääkärissä pojiksi lääkkeillä ja leikkauksilla” ja toisinpäin. Ilmaisu annettakoon kaverilleni anteeksi, sen verran pieniä oltiin tuolloin. Sen jälkeen kuitenkin etsin kotona tietokoneella netistä tietoa asiasta ja ymmärsin. Kerroin pian sen jälkeen samaiselle kaverilleni miltä musta tuntuu. Aina ei voi etukäteen tietää, miten ihmiset suhtautuvat sellaiseen asiaan. Onneksi kaverini otti asian hyvin ja oli todella ymmärtäväinen. Se oli minulle todella tärkeää, sillä sen jälkeen uskalsin olla vielä avoimemmin oma itseni. Sen jälkeen pystyin rauhassa alkaa suunnittelemaan muille kertomista.

Ala-asteella mua kiusattiin jonkin verran koulussa. Minulle huudeltiin välillä todella ikäviä ja törkeitä asioita. Tyypillistä oli mun pukeutumisesta ja pojille tyypillisestä käyttäytymisestä kuittailu. Joidenkin mielestä yritin leikkiä jätkää, mutta en mä leikkinyt. Olin oma itseni. Tottakai silloin ne sanat tuntuivat pahalta, mutta pyrin vain olemaan välittämättä. Outoa oli, että opettajat eivät puuttuneet kiusaamiseen juurikaan. Kiusaaminen onneksi loppui reilusti ennen ala-asteen loppua. Kiusaamisen loppumiseen vaikutti esimerkiksi se, että kiusaajat huomasivat, että en välittänyt heidän sanoistaan. Puhuin asiasta vanhemmilleni ja läheisimmille ystäville, joilta sain tukea ja voimaa sinä aikana.

Lapsena löysin paljon kavereita harrastusten parista, vaikkei niitä koulussa niinkään ollut.  Harrastin pitkään jalkapalloa ja jääkiekkoa. Lopetin molemmat tänä vuonna. Jälkeenpäin on jäänyt vähän harmittamaan ja tahtoisinkin jatkaa jalkapalloa jossain harrasteporukassa.

Olisi ollut mahtavaa päästä pelaamaan jalkapalloa poikien joukkueeseen, mutta en uskaltanut mennä, koska en uskonut pärjääväni. Mahdollisesti myöhemmin hormoneita jonkin aikaa käyttäneenä voisin yrittää johonkin joukkueeseen. Isommissa kaupungeissa on sekajoukkueita ja sellainen olisi mahtava munkin kotikaupungissa.

Suurin osa mun kavereista on ottanut hyvin mun lähtemisen sukupuolenkorjausprosessiin. Vain muutama laittoi muhun välit poikki, todennäköisesti siksi, että he ehkä ajattelivat mun muuttuvan ihan toiseksi ihmiseksi, vaikka ei se niin mene. Kaikki todelliset ystävät ovat kuitenkin pysyneet. Mun ystävät on mun tukijoukko ja turva. Heille on todella helppo puhua varsinkin silloin kun aikuiset eivät ymmärrä. Oon heistä jokaisesta kiitollinen. Musta jokaisen pitäisi kerätä ympärilleen perheen lisäksi myös joukko luotettavia ystäviä.

Jusa

Kirjoittaja on 16 vuotias nuori. Hän valottaa kirjoituksissaan elämäänsä nuorena transkundina. Blogi vie meidät koulumuistoihin jotka normittivat, hetkiin kun seksuaalisuus ja sukupuoli sotkeentuivat toisiinsa sekä ihmissuhteisiin, jotka toivat onnea mutta myös sydänsuruja.

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s