Kiitos hyvästä

Lapsettomuuslääkärin mietteitä

Kättelyn ja tervehtimisen jälkeen istumme tuokion hiljaa. Lähes kaksi vuotta sitten olimme hyvästelleet muutaman tuloksettoman hoitoyrityksen jälkeen. Laran munarajojen toiminta oli 30-vuotiaana lähes hiipunut. Pari halusi kutenkin yrittää hedelmöityshoitoa omilla sukusoluilla. Erilaisten stimulaatioyritysten tuloksena oli vain kolme alkiota ja yksi keskenmeno.

Odottaessani keskustelun heräämistä, mieleeni muistuu kortti, jonka Lara lähetti minulle jossain tutkimusten ja hoitoyritysten vaiheessa. Siinä oli siteeraus Helena Anhavan runosta:

”En voi katsoa tätä,
otan oikeuden olla pieni ja surkea,
menen kyyryyn itseni sisään
monen verhon taakse.
Näin ei luonto voinut tarkoittaa,
joku käsitti väärin, ihminen,
tiede, joka teki enemmän kuin voi.”

Muistan keskustelumme siitä, kuinka epäreilulle tuomio munasarjojen toiminnan hiipumisesta tuntui e-pillereiden lopettamisen jälkeen. Miksi kukaan ei varottanut? Rutiinikontrolleissa aina sanottiin kaiken olevan hyvin.

Ajatus luovutetuista munasoluista ei tuolloin tuntunut omannäköiselle ratkaisulle, ja pari päätti lopettaa hedelmöityshoidot. ”Jos asia olisi tiedostettu aiemmin ja munasolujen ennakoiva pakastaminen olisi ollut mahdollista, olisin ehkä voinut sitä harkita.” Lara pohti tuolloin tilannettaan.

Mieleeni nousee ajatus: Onkohan mieli muuttunut? Onneksi maltan olla hiljaa ja kuunnella.

”Haluttiin tulla tapaamaan ja kertomaan, että meillä on kaikki hyvin.” Otso avaa keskustelun. ”Päätimme vaihtaa suuntaa ja valita adoption. Muistat varmaan, että työmme puolesta olemme viettäneet paljonkin aikaa kehitysmaissa – sekin osaltaan vahvisti päätöstämme. Vaikka ensin oli vaikea hyväksyä Laran tilannetta, on pakko sanoa, että kohdallamme muutos on ollut mahdollisuus. Kaikki se hyvä mitä voimme tehdä, tuli näkyväksi kun uskalsi sulkea yhden oven ja päästää irti itse kirjoittamastaan elämän käsikirjoituksesta.”

Lara jatkaa: ”Haluttiin tulla kiittämään kaikesta. Oma diagnoosini oli shokki. Tilanteemme oli monin tavoin kurja ja elämä tuntui juuri tuolloin täydellisen epäreilulle. Täällä purimme aika näyttävästikin tunteita ja kotona käperryimme itsesääliin. Sitten vielä kieltäydyimme ”järkevästä” hoitotarjouksesta. Jaksoitte kuitenkin kaikissa tilanteissa myötäelää tunteitamme, välittää meistä ihmisinä ja tukea omia ratkaisujamme. Se antoi voimaa ja rohkeutta mennä eteenpäin, eheytyä.”

Keskustelussa nousee esille kerran jos toisenkin hoitajiemme tarjoama ”matalan kynnyksen” TUKI-toiminta ja sen mittava merkitys Laran ja Otson lapsettomuuskokemukselle: ”Koskaan emme jääneet ulkopuolelle, yksin tai pulaan.” Kuulumisten vaihtamisen jälkeen saattelen pari oman tutun hoitajan luokse: kiitoksen voima on valtaisa ja haluan sen tavoittavan oikean osoitteen!

Kävellessäni takasin työhuoneeseeni, tiedostan että on aika kirjoittaa piste tälle pari vuotta sitten aloittamalleni blogisarjalle. Tämäkin on hyvä lopettaa kiitoksiin. Kiitos potilailleni ja tiimille, jossa olen saanut työskennellä – ilman teitä tämä ja lukuisat muut kertomukset, jotka elävät sydämessäni, eivät olisi mahdollista. Kiitos lukijoilleni – vaikka kohta pudotan paperille sen viimeisen pisteen, jään miettimään muutosta ja mahdollisuutta: ehkä tapaamme jollain muulla foorumilla jonkun toisen otsikon alla.

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s