Törmäsin netissä Lotta Niemisen tekemään julisteeseen, jossa lukee ”sinun arkesi on jonkun lapsuus”.

Lause herätti miettimään, miten lasteni arki rakentuu minun käydessäni töissä? Miten arkea voisi tehdä paremmaksi yhteisellä vapaa-ajalla? Aamulla on kiire ja illalla väsyttää. Lakkasin hokemasta kiirettä, vaikka ei se tietenkään ollut mihinkään kadonnut. Juna lähtee, kun se lähtee. Ja sillä junalla pitäisi matkustaa tunnin verran töihin päästäkseen.

Oman työpaikkani perheystävällisyys näkyy arjessani monin tavoin. Liukuva työaika helpottaa kuopuksen päiväkotikuljetuksissa. Voin tehdä etätöitä silloin tällöin. Tiedän etukäteen, jos työpäivästä on tulossa pitkä, joten pystyn sopimaan lapsen hakemisesta. Töissä ymmärretään, että joskus pitää mennä lapsen koululle arviointikeskusteluun tai hakea sairastunut lapsi eskarista. Kouluikäiset lapseni tietävät, että minulle voi soittaa töihin, jos on jotain hätää. Saan vuosilomani sijoitettua koulujen loma-aikaan. Meillä on myös mahdollisuus vaihtaa lomaraha vapaaksi. Se auttaa koululaisten pitkän kesäloman järjestelyissä.

Minulta työpaikan perheystävälliset käytännöt ovat säästäneet paljon energiaa, jonka voin suunnata työhöni. Asiantuntijatyössä on tiukkoja työskentelyjaksoja, joina ajatukset pyörivät tiiviisti jonkin kehitettävän asian ympärillä, jotta tulosta syntyy. Ennen deadlineja päivät voivat venyä pitkiksi. Lisäksi järjestötyöhön liittyy matka-, ilta- ja viikonlopputyötä, koska silloin tavataan yhdistysten vapaaehtoisia. Perhearjen kannalta siinä on paljon hyviä puolia, koska hektisempinä kausina kertyvä työaika tuottaa joustomahdollisuuksia arkipäiville. Esimerkiksi kun lapset olivat pieniä, pystyin joskus järjestämään arkiviikolle lepopäivän saldotunteja käyttämällä.

Mitä tulee lasten arkeen, olen itse tehnyt valintoja. Tällä hetkellä työskentelen 1,5 tunnin matkan päässä kotoa. En ole pyytänyt lyhennettyä työaikaa, vaikka työpaikallani siihenkin suhtaudutaan myönteisesti. Sekä omani että lasten isän työpaikan liukuva työaika ovat mahdollistaneet työssäkäynnin pitkästä matkasta huolimatta. Lapset ovat saaneet olla heille tutuissa päiväkodissa ja koulussa, eikä perheen ole tarvinnut muuttaa työn perässä.  Minullekin on ollut tärkeää tuntea koulun ja päivähoidon aikuiset. Arjen lapsiystävällisyyttä pohdiskellessa tulee tarkkailtua, millaisella mielellä lapset ovat. Iltaisin kyselen, mitä he ovat tehneet päivällä. Luemme, pelaamme, katsomme telkkaria, teemme ruokaa. Silloin kukin ehtii puhua, mistä haluaa. Joskus rupean kirjoittamaan työsähköposteja – mutta lapset osaavat kätevästi keskeyttää tarvittaessa.

Ja kyllä sillä työpaikan perheystävällisyydellä on merkitystä myös vanhempien jaksamiselle ja hyvinvoinnille. Kannattaa lukea Miia Ojasen juuri julkaistu väitöskirja ” Työn ja perheen ristiriidat, sairauspoissaolot ja avioeroriski suomalaisilla palkansaajilla.”

Jenni Helenius
asiantuntija, Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Kirjoittaja on kolmen lapsen äiti, joka on työskennellyt MLL:ssa mm. perhekeskustoiminnan, ehkäisevän päihdetyön, nuorisotyön sekä arviointitehtävissä. KM ja vanhemmuutta tutkiva tohtoriopiskelija Tampereen yliopistossa.