Nuoriin kannattaa panostaa

shutterstock_102000970Kunnallisvaalit ovat keväällä ja nuorille tärkeitä teemoja on jokaisen puolueen puolueohjelmassa. Nuorten osallistuminen politiikkaan ja vaikuttaminen päätöksentekoon riippuu puolueitten painottamista asioista. Nuoret ovat kiinnostuneita koulutukseen liittyvistä asioista kuten korkeakoulutukseen liittyvistä muutoksista ja leikkauksista. Lisäksi nuoria kiinnostaa oman ikäisten terveydenhoidon vaihtoehdot, kuten se miten pääsee hoitoon ja mitä se maksaa opiskelustressin iskiessä.

Nuoria on turha odottaa tulevan vaalitilaisuuksiin tai tapahtumiin, jotka eivät nuoria koske. Nuoria saadaan osallistumaan yhteiskuntaan olemalla nuorten kanssa nuorten paikoissa kuten nuorisotiloissa, kauppakeskuksissa ja koulussa.

Nuoret ovat tärkeää saada osallistumaan päätöksentekoon, sillä nuoret ovat suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuus, joihin kannattaa panostaa. Toki esimerkiksi koulutus ja siihen liittyvät oppilashuollon palvelut ovat vain yksi osa puolueiden painopisteitä, mutta jos yhteiskunta satsaa lapsiin ja nuoriin heistä kasvaa tasapainoisia nuoria voi yhteiskunta saada heihin satsaamansa rahat moninkertaisesti takaisin.

Kuntien on edistettävä nuorten vaikuttamista nuorisolain edellyttämällä tavalla. Nuorille on annettava tilaisuuksia, joissa he saavat vaikuttaa. Lisäksi kuntien on suunniteltava ja toteutettava strategia, jolla he toteuttavat nuorten osallistumisen päätöksentekoon. Nostaisin tärkeänä nuorten joukosta myös esille erityisryhmät (mm. vammaiset, maahanmuuttajat ja seksuaalivähemmistöt). He tarvitsevat eritystä tukea kaikenlaiseen osallistumiseen ja siihen, että uskaltavat ottaa kantaa asioihin.

Nuorten osallistumiseen vaikuttamiseen ei siis tarvita mitään ihmetekoja vain nuorten kuulemista nuorten paikoissa ja nuorille tärkeiden asioiden esille nostamista. Kunnilla on parempi tulevaisuus, jos he kuuntelevat nuoria.

Annamari Pulliainen
Väestöliiton nuorisotyöryhmän jäsen

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s