Huostaanotettu nuori kaipaa tietoa seksuaalisesta kaltoinkohtelusta

shutterstock_265295996

Vuonna 2008 Väestöliittoon tuli runsaasti yhteydenottopyyntöjä lastensuojelulaitosten työntekijöiltä. Työntekijät etsivät nuorille suunnattua tietoa liittyen seksuaaliseen häirintään, väkivaltaan ja vastikkeelliseen seksiin. Väestöliiton työntekijät huolestuivat lastensuojelutyöntekijöiden kertomista seksuaalisen kaltoinkohtelun ilmiöistä, jotka puheluiden perusteella olivat arkipäivää lastensuojelunuorilla. Työntekijämme pohtivat, kuinka väkivalta voi olla näin yleistä, vaikka kyse on huostaanotetuista nuorista.

Suomessa sijoitettiin vuonna 2015 kodin ulkopuolelle 17 664 lasta ja nuorta. Sukupuolijakauma on suhteellisen tasainen tyttöjen ja poikien kesken.kodin_ulkopuolelle_sijoitetut_lapset_ja_nuoret

Väestöliitto halusi jalkautua lastensuojelulaitoksiin, tavata työntekijöitä ja kohdata sijoitettuja nuoria. Nuorten toimintojemme työntekijät hakivat eri tahoilta hankerahoitusta, jolla selvitettäisiin lastensuojelutyöntekijöiden ja laitoksissa asuvien nuorten tiedontarpeita. Rahoitusta haettiin kotimaisilta rahoittajilta ja säätiöiltä, mutta työhön ei saatu varoja. Hylätyt hankehakemukset herättivät työntekijöiden mielenkiinnon. Oliko aihe tabu vai miksi näinkin tärkeään teemaan ei saada rahoitusta? Väestöliitto lähestyi tuolloin myös silloista peruspalveluministeriä, ja lastensuojelunuorten tilanteesta tehtiin aloite YK:n ihmisoikeusneuvostoon.

Vuonna 2013 yhdysvaltalainen MSD for mothers -säätiö antoi ”Seksuaalikasvatusta lastensuojelulaitoksiin” -hankkeelle vuodeksi toimintarahan. Viimeisen kolmen vuoden aikana hanketta on ansiokkaasti rahoittanut Päivikki ja Sakari Sohlbergin -säätiö. Vuosi 2016 oli hankkeen viimeinen toimintavuosi.

Kokemuksiani lastensuojelun kentältä

Viimeisen neljän vuoden aikana, olen vieraillut kaikissa Suomen koulukodeissa ja työmatkakilometrejä on mittarissa useita satoja. Olen tavannut uusia ihmisiä, kuullut erilaisia murteita, mutta näin hanketyöntekijän näkökulmasta katsottuna parasta antia ovat olleet koulukodeissa työskentelevät ammattilaiset. Lastensuojelun ammattilaisilla on paljon motivaatiota, tietoja ja osaamista, joka on vaikuttavaa ja ihailtavaa. Koulukodeissa olevat nuoret puolestaan ovat haastaneet, naurattaneet, herkistäneet ja herättäneet minussa uusia ajatuksia.

Tarvekartoitusten kautta olemme saaneet tietoomme teemoja, joista ammattilaiset ja nuoret tarvitsevat lisäkoulutusta tai tietoa. Lastensuojelutyöntekijät tarvitsevat lisää tietoa seksuaalisesta väkivallasta ja kaltoinkohtelusta ja seksuaalista väkivaltaa kokeneen nuoren kohtaamisesta. Nämä tarpeet mukailevat myös kansainvälisiä tutkimuksia, joiden mukaan lastensuojelunuorilla on suurempi riski joutua seksuaalisen väkivallan kohteeksi kuin muilla nuorilla.

Nuoret tarvitsevat ajanmukaista ja laadukasta seksuaalikasvatusta. Tarvekartoituksemme perusteella nuoret halusivat lisää tietoa seksuaalisesta kaltoinkohtelusta, häirinnästä, suojaikärajoista ja vastikkeellisesta seksistä. Toisaalta nuoret toivoivat tietoa tunteista, ihmissuhteista ja seksuaalisuuden moninaisuudesta. Eli, vaikka sijoitetuilla nuorilla saattaa olla seksuaalikasvatuksessa joitain erityistarpeita, he pohtivat samoja aiheita kuin kuka tahansa meistä; kuka minä olen, mitä minä tunnen ja kuinka olen vuorovaikutuksessa muiden kanssa.

Nuorten kanssa työtä tekevien peruskoulutukseen ei sisälly seksuaalisuuteen liittyviä opintoja. Kuitenkin nuoruuden yksi tärkeimmistä kehitystehtävistä on seksuaalisuuden haltuunotto. Suomessa lastensuojelulaitoksiin sijoitetaan juurikin murrosikäisiä nuoria, joten aihe seuraa nuorta myös lastensuojeluympäristöön. Kuinka työntekijät voivat kasvattaa ja opettaa asioita, joista heillä itsellään ei ole ajanmukaista tietoa tai joiden käsittelyyn heillä ei ole välineitä?

Miltei jokaisessa tarvekartoituksessa koulukodin työntekijät toivoivat, että työyhteisö sekä johtoporras suhtautuisivat seksuaalisuuteen liittyviin teemoihin asiallisesti. Tämä on tärkeä toive. Seksuaalisuuden teemat ovat opeteltavissa mutta ne eivät ole sisäsyntyisiä.

Väestöliitto on mukana Anna ääni lapselle -kampanjassa
Seuraa kampanjaa Twitterissä @AaniLapselle #äänilapselle
Facebookissa Anna ääni lapselle! Ge barnen din röst!

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.