Kun olin pieni, isälläni oli tapana lukea minulle Rudolf Koivun satuja. Isäni oli erityisen mieltynyt satuun, jossa yltäkylläisyyteen rakastunut kuningas yhtenä päivänä kyllästyy herkkuihinsa. Hän lähtee maailmalle ja lopulta päätyy nälkäisenä ja väsyneenä tavallisen talonpojan luo joka tarjoaa hänelle silakoita. Tarina päättyy siihen, että kuningas ymmärtää yksinkertaisen ruuan ja elämän arvon. Isäni yritti tarinalla opettaa minulle jotakin maailmasta. Minua ei kuitenkaan kiinnostanut oppia. Minä nimittäin halusin lukea aina vain sen tarinan, jossa prinssi tapaa kohtalokkaan ja kauniin prinsessan ja hänen sydämessään alkaa kuikertaa ja kaikertaa.

Jo hyvin pienestä tytöillä alkaa elää fantasia siitä, että he omalla kauneudellaan hurmaavat prinssin. Tämä on usein myös tytöille suunnattujen satujen keskeinen teema. Yleensä tyttö kärsii ja sinnittelee ja lopulta selviää kurjasta elämästään, kun urhoollinen prinssi pelastaa tytön turvalliseen kainaloonsa. Sen pituinen se. Kliimaksi on saavutettu, prinssi on löydetty.

Poikien saduissa nuoret miehet joutuvat yleensä selviämään jostain vaikeasta tehtävästä, jossa he osoittavat kelpoisuutensa ja rohkeutensa. Tämä voi olla lohikäärmeen tappaminen tai vaikkapa kylän pelastaminen tuholta. Yleensä palkinnoksi tulee kaunis puoliso, mutta ei aina. Satu voi hyvinkin loppua uroteon jälkeen, kun nuorta miestä juhlitaan yhteisön voimin.

Näitä tarinoita on luettu pienille tytöille ja pojille satoja ja tuhansia vuosia. Joku voisi ajatella, että sadut tulevat siitä, mitä lapset haluavat kuulla. Usein sadut ovat kuitenkin aikuisten kirjoittamia. Satuihin lisätään opetuksia ja niiden toivotaan ohjaavan pieniä tyttöjä ja poikia oikeaan suuntaan. Maailma oli pitkään sellainen, että tytöiltä odotettiin hyvää naimakauppaa ja poikien odotettiin omalla toiminnallaan tuovan vanhemmilleen menestystä ja arvostusta.

Vaikka monelta osin on menty eteenpäin, normit ja odotukset ovat yhä vahvoja. Yhteiskunnassa odotetaan, että prinssit ja prinsessat löytävät toisensa, hankkivat asuntolainan ja lisääntyvät. Maailma kulkee kuitenkin suuntaan, jossa on yhä enemmän yhden ihmisen talouksia, yhä enemmän niitä tarinoita, joissa prinsessa ei löydä prinssiä tai toisin päin. Prinssit eivät surmaa lohikäärmettä, eivät ehkä pääse kiinni opiskeluun ja ovat kaukana kyläyhteisön sankaruudesta.

Koettu epäonnistuminen piinaa monia ihmisiä tässä yhteiskunnassa. Kuinka paljon onnellisempia olisimme, jos meillä ei olisi noita odotuksia tai normeja. Tietyssä iässä pitäisi olla puoliso, lapset tai hyvä ura, jos ei ole, niin rikkoo yhteiskunnan normeja. Tämä taas aiheuttaa ulkopuolisuuden tunnetta ja koettua yksinäisyyttä. On luonnollista kaivata rinnalleen prinssiä joka ihailisi ja rakastaisi, mutta jos satu ei ota tällaista käännettä, tulisi voida kokea, että oma elämä on siitä huolimatta merkityksellinen ja hedelmällinen.

Voisiko pienelle tytölle lukea tarinaa, jossa kohtalokas prinsessa löytää oman itsensä rakastettavana, säilyttää uteliaisuutensa ja nauttii elämästä? Tai pienelle pojalle, että tämän ei tarvitse tappaa lohikäärmettä ollakseen rohkea, riittää kun uskaltaa ajatella itse ja tehdä sen minkä kokee oikeaksi. Nykysadussa tärkein kohta, tuo kliimaksi, voisi olla siinä, kun pystyy hyväksymään itsensä ja toiset sellaisena kuin he ovat. Prinsessa ja prinssi pystyvät elämään osana yhteisöä, nauttia itsestään ja toisista ja rakastaa.