Pikkupojat huutavat. Kiroilevat. Jurottavat ja haukkuvat tuttujaan rivosti. Kiljuvat mitä ehtivät, koettavat provosoida, kyselevät seksistä ja pienempien kiusaamisesta. Puhelin menee välillä kiinni kun joku loukkaantuu ja pojat nujakoivat. Sitten taas soitetaan.

Aika tavallisia Poikien Puhelimen 12-vuotiaita.

Juttelua jatketaan, vääntäen, filosofoiden, rajoja asettaen ja pöljimmille jutuille nauraen. Mutta sitten poikien ääni muuttuu. Siihen tulee asiallisuutta ja terää. Puhutaan nimittäin pyöristä ja mopoista.

Paljonko pojat tietävät niistä? Valtavasti. Hammasrattaistoa optimoidaan, kierteet on mietitty. Voimansiirto on suunniteltu, osia ostetaan käytettynä ja toteutus on alkanut.

Pohdin miten huutavat, kaoottiset, iloiset remupojat muuttuvat yht’äkkiä asiantuntijoiksi ja alan kysellä miten tämä kaikki on opittu. Isä opetti. Ja setä neuvoi ja naapurin äijä möi vanhat osat, jotka oli jääneet talliin.

Pojat ovat päässeet osaksi miesten maailmaa ja heille se on ollut tärkeää.

Tarina toistuu Poikien Puhelimessa kerran toisensa jälkeen. Joku isä opettaa legoilla rakentamista, joku pelaa tietokoneella, joku ottaa mehtätöihin mukaan, joku lähtee yhdessä lenkille, eräät lähtevät veneilemään ja joku lukee kirjoja lasten kanssa.

Ja pojat muistavat juuri sen. Sen jutun, jossa he ovat olleet mukana.

Johon he ovat päässeet osalliseksi.

Kaikkea vanhemmat eivät tietenkään saa opetettua, kuten tarinan pojistakin kävi ilmi. Mutta jos edes ne tärkeimmät saisi opetettua ja maailmaa avattua aikuisen miehen näkökulmasta piirunkaan verran.

Sillä surullisimpia keskusteluja ovat ne, joissa isien opetusten kohdalla lapsilla on vain hiljaisuus.

Hyvää isänpäivää!