Seksuaalioikeudet ovat keskeinen osa ihmisen itsemääräämisoikeutta – oikeutta tehdä omaan terveyteen, kehoon, seksuaalisuuteen ja lisääntymiseen liittyvät päätökset ilman syrjintää, pakottamista tai väkivaltaa.
On surullista ja pohjattoman väärin, että rahan ja vallanpuute rajoittaa varsinkin tyttöjen ihmisoikeuksisa.
Omasta parisuhteesta ja seksuaalisuudesta päättäminen on seksuaalioikeus. Silti joka päivä yli 47 000 tyttöä naitetaan alaikäisenä. Raskaus ja synnytys ovat 15-19 -vuotiaiden tyttöjen toiseksi yleisin kuolinsyy. Yleisin kuolinsyy on itsemurha – joka kumpuaa siitä, että tyttö ei koe voivansa vaikuttaa omaan elämäänsä tai kehoonsa.
Oikeus tietoon on seksuaalioikeus. Riittävää seksuaalikasvatusta tarvitaan, että ihmiset voivat tehdä itselleen edullisia ratkaisuja. Suurin osa koulupudokkaista ja koulutuksen ulkopuolelle jääneistä lapsista ja nuorista on tyttöjä. Tämä tarkoittaa, että he eivät saa myöskään seksuaalikasvatusta puhumattakaan muista taidoista, joita tarvitaan yhteiskunnassa pärjäämiseen.
Tytöt ovat avaintekijöinä tulevaisuuden muutoksessa. Tyttöihin panostaminen on myös kansantaloudellisesti kannattavaa – koulutettu terve tyttö pystyy panostamaan yhteiskunnan kehittämiseen. Hän hankkii vähemmän ja terveempiä lapsia. Toisaalta – jos tyttöjen asemaa ei paranneta, merkitsee se yhteiskunnille ja yhteisöille samaa kuin suunniteltu köyhyys.
Mielestäni yhteiskunta kuuluu kaikille. Kukaan ei halua elää elämää, jossa omaa ääntä ei kuulu. Tällä hetkellä maailmassa elää lapsena naitettuja tyttöjä, lapsileskiä, tyttöjä, jotka eivät ole eläessään päässeet kouluun, tyttöjä, joilla ei ole millään tavalla mahdollisuutta osallistua päätöksentekoon.
Meidän pitää vaatia, että näiden tyttöjen oikeuksia kunnioitetaan. Että heidän äänensä tulisi kuuluvaksi. Se on ainoa tie kestävään kehitykseen.
Hyvää Kansainvälistä tyttöjen päivää!