Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö moitiskeli kesällä Sipilän hallituksen perhepolitiikan olevan ”50-lukulaista”.  Puoluekokouspuheessaan hän vaati pidempiä vanhempainvapaita ja isäkiintiöitä sekä moitti hallituksen lapsiin ja koulutukseen kohdistuvia säästöjä sekä päivähoitomaksujen korotuksia.

Maksuton varhaiskasvatus ja pidempi ansiosidonnainen vanhempainvapaa ovat hyviä tavoitteita.  Isiä pitää kannustaa ottamaan enemmän hoitovastuuta. Mutta onko siihen paras konsti kuitenkaan pelkät kiintiöt vai tarvitaanko taloudellisia kannustimia Ruotsin tapaan sekä työelämän kulttuurin muutosta?

”Lapsille parempaa” on mainio tavoite, mutta se moitittu ”50-lukulaisuus” jäi minua vaivaamaan. Nimittäin 50-luvulla on perhepolitiikan historiassa hyvä maine.  Silloinhan päättäjät juuri investoivat perheisiin. Vieläkin juhlimme Suomen vientituotteina sotien jälkeisen perhepolitiikan innovaatiota eli äitiyspakkausta, lapsilisiä, neuvoloita ja ilmaista kouluruokaa.  Silloin aloittivat työnsä ne usein kaivatut kodinhoitajatkin.  Nämä sodan jälkeisen Suomen rohkeat panostukset ovat edelleenkin suomalaisen perhepolitiikan ytimenä.

Perhepolitiikan toinen ”kultainen vuosikymmen” oli 1980-luku, jolloin säädettiin kunnallisesta  päivähoidosta sekä luotiin päivähoidon vaihtoehdoksi pienten lasten kotihoidon tuki. Vanhempainvapaita kohennettiin ja pidennettiin.  Peruskoulukin oli jo voimissaan. Uusi lastensuojelulaki sekä lapsenhuoltolaki säädettiin sekä kiellettiin lasten ruumiillinen kuritus.

1990-luvun alussa vielä siirrettiin lapsiperheiden verovähennys lapsilisänä maksettavaksi ja viimeisteltiin päivähoidon ja valinnanvapauden ratkaisuja.  Sen jälkeen ollaan menty ”lamatunnelmissa”. Uudistukset ovat olleet pientä hienosäätöä sekä  etuuksien karsintaa.

Vaikka suomalainen perheiden tuen kokonaisuus on edelleen toki monipuolinen, on etuuksien reaalitaso hiljalleen rapautunut.  Perheiden tuki on reaaliarvoltaan monia kymmeniä prosentteja alempi kuin 1990-luvun alussa.

Tarvetta olisi helpottaa etenkin perheen ja työn sekä perheen ja opiskelun yhteensovitusta.  Ja nuorten pitäisi ensiksi edes päästä työmarkkinoille. Nuorten taloudellinen asema on heikentynyt ja epävarmuus tulevaisuudesta lykkää perheellistymisen ratkaisuja. Kun ensisynnyttäjien keski-ikä lähenee 30 vuotta, jää todennäköisesti monia toivottuja lapsia syntymättä ja tahaton lapsettomuus lisääntyy.

Ratkaistava ongelma on taloudellinen eriarvoistuminen. Perhebarometri antoi vakavia signaaleja siitä, että heikossa työmarkkina-asemassa olevat ja heikosti koulutetut eivät enää suunnittelekaan perheellistymistä siten kuin aikaisemmin.

Miten pienituloisia ja nuoria perheitä tuettaisiin enemmän? Ensimmäisenä tulee mieleen opintorahan huoltajakorotus. Moni tarjoaa ratkaisuksi lapsilisien korottamista sekä niiden verottamista pois hyvätuloisilta, mutta silläkin on omat vaikeasti ennakoitavat haittavaikutuksensa.

Perheiden tukien pitäisi tunnistaa paremmin perheiden erilaisuutta ja monimuotoisuutta eli yksinhuoltajia, sateenkaariperheitä, monikkoperheitä sekä monilapsisia perheitä.

Nykyinen keskustelu käy yksin työkeskeisyyden ehdoilla.  Esimerkiksi perheen ja työn yhdistämisen haasteet ovat erilaisia yhden lapsen tai 3-4 lapsen perheessä.  Kolmen tai useamman lapsen perheisiin syntyy kuitenkin nyt yli puolet kaikista lapsista.  Tiedämmekö tarpeeksi monilapsisten perheiden arjen haasteista?

Perhepoliittista keskustelua käydään nyt talousvetoisesti. Työurien pidentämisessä syyttävä sormi kohdistuu alle 3-vuotiaiden lasten vanhempiin, vaikka naisten työssäkäyntiaste on Suomessa kansainvälisesti katsoen korkea.  Pienten lasten kotihoidon tuki on säännöllisin väliajoin jollakin karsintalistalla, vaikka perhebarometrien mukaan se on vanhempien itsensä parhaimpana pitämiä tukimuotoja.  Nykyisen työelämän kilpailullisuus ruokkii osaltaan joko-tai ratkaisuja työn ja lastenhoidon valinnoissa.  Joustavuutta tarvitaan paitsi vanhempainvapaisiin myös työelämään.

Väestöliitto on jo lähtökuopissa viemässä perhepolitiikkaa uuteen aikaan.  Tutkijoiden toivoisi tuovan keskusteluun myös kansainvälistä vertailua.  Nyt olisi sen aika.

Maria Kaisa Aula
Väestöliiton puheenjohtaja