Syntyvyyden lasku tarkoittaa, että moni toivottu lapsi jää saamatta

Olin puhumassa lukiolaisille lastenhankinnasta. Yksi kertoi suunnittelevansa neljää lasta, yksi tiesi ettei halua niitä lainkaan. Hiljainen enemmistö kuunteli heitä tarkasti. Arvelin heidän sijoittuvan toiveissaan näiden välille, noin kahden lapsen kohdalle. Ajattelin, vaikka en sitä tietenkään sanonut ääneen, että näiden nuorten ihanteet tulevat pikemmin alittumaan kuin ylittymään.

Meillä syntyy hyvin vähän ei-toivottuja lapsia. Tämä kuuluu hyvinvointivaltion ja seksuaalivalistuksemme suuriin saavutuksiin.

Samalla meillä jää moni toivottu lapsi syntymättä. Tämä on hyvinvointivaltion ja perhesuunnittelun uusi haaste.

Ylen A2 Lisääntymis-illassa keskustellaan  siitä, mitä päättäjien tulisi tehdä laskevan syntyvyyden Suomessa. Samalla viikolla Väestöliiton Väestöntutkimuslaitos viettää 70-v. juhliaan. Juhlaseminaari  Tieteiden talossa, jota voi seurata myös netistä, koskee muun muassa talouden kriisin vaikutuksia Euroopan syntyvyyteen.

Lasten saanti on ollut tutkimuslaitoksen keskeisimpiä aiheita aina vuodesta 1947 asti. Väestötieteen vuosikirjamme ensimmäisissä numeroissa ilmestyi Armas Niemisen kirjoittama artikkeli ”Tietoja Helsingin suurista ja keskisuurista perheistä sekä niiden oloista vuonna 1943” ja Leena Valvanteen tutkimus ”Syntyvyyden säännöstelyn sosiaalisesta ja terveydellisestä taustasta Suomessa”. Painopisteet ovat noista ajoista toki muuttuneet. Sodan jälkeisessä Suomessa pohdittiin asumisen ahdinkoa. Elin- ja koulutustason noustessa vanhemmuuden myöhentyminen ja lapsettomuus nousivat tutkimusaiheiksi, ja tuorein Perhebarometrimme etsi vastauksia kysymykseen syntyvyyden uudesta laskusta.

Miten tämän päivän syntyvyyden laskuun tulisi suhtautua? Siitä on liiankin helppo olla yleisesti ja epämääräisesti ”huolissaan”. A2-illan traileri kysyy, romahtaako yhteiskunta kun lapsia syntyy vähemmän? Lyhyt vastaus on: ei. Ainakaan näin ei ole käynyt viimeisen sadan vuoden jatkuvan syntyvyyden laskun aikana.

Usein jäämme seuraamaan vain keskimääräistä lapsilukua, joka on nyt muuttunut vuoden 2010 1,87 lapsesta naista kohden tämän vuoden noin 1,65 lapseen. Olennaista olisi kuitenkin nähdä keskiarvolukujen takaa ne oikeat ihmiset jotka lapsia tekevät, tai haluaisivat tehdä, ja heidän erilaiset elämäntilanteensa.

Myös suomalaisten lapsilukua koskevat ihanteet näyttävät nyt olevan laskussa. 2010 -luvun syntyvyyttä koskevissa kyselyissä aiempaa useampi ei halunnut lapsia lainkaan, ja harvempi halusi kolmea tai useampaa lasta. Samanlaista viestiä saa tuoreimmasta Eurobarometristä (ks Kuvio).

Niin ihanteet kuin lapsilukukin ovat pienentyneet eniten niissä väestöryhmissä, joissa on vähemmän koulutusta ja resursseja. Lapsettomuus on myös yleisintä pientuloisimmilla naisilla ja miehillä. Keskiluokka taas pohtii tarkasti mahdollisuuksiaan yhdistää työtä ja perhettä niin, että vastuullinen vanhemmuus varmasti toteutuisi. On paradoksi, että meillä on miltei maailman anteliain kokoelma perhepoliittisia etuuksia, ja silti vanhemmaksitulo askarruttaa ja ahdistaa niin monia nuoria aikuisia.

Syntyvyyden huolen, sikäli kun sellaista on, voisi kanavoida seuraavasti:

1. Kohotamme tietoa lisääntymisterveydestä ja hedelmällisyydestä, ja tuemme hedelmöityshoitoja kaipaavia. Vastentahtoinen lapsettomuus ja raskaaksitulovaikeudet ovat yleinen ja edelleen liian usein vaiettu tai väheksytty ongelma.
2. Suomeen on ehkä juurtumassa pienten perheiden ihanne. Jos yhä useampi toivoo nolla tai vain yhtä lasta, emme leimaa tätä huonoksi vaihtoehdoksi.
3. Lopetamme jo toista hallituskautta jatkuneen julkisen keskustelun lapsiperheiden palvelujen leikkaamisesta. Se antaa vääriä signaaleja. Ihmisen käyttäytyminen seuraa herkästi vertaisten ja yleisen ilmapiirin viestejä siitä, onko nyt sopiva hetki saada lapsia vai kannattaako odottaa parempia aikoja.
4. Lopetamme lapsiperheiden palvelujen leikkaamisen. Työn ja perheen yhdistämisen haasteet ovat yhtä tärkeämpi tekijöitä niille nuorille aikuisille, jotka nyt lykkäävät ensimmäisen lapsen saantia. Päivähoitomaksut ja hoitovapaat taas merkitsevät paljon niissä perheissä, joissa pohditaan seuraavan lapsen saamista.
5. Unohdamme toiveet siitä, että syntyvyyden nosto korjaisi väestön ikääntymiseen liittyviä haasteita. Se on jo liian myöhäistä, vaikka vauvabuumi alkaisi heti huomenna. Sitä paitsi vauvoja ei tehdä bruttokansantuotetta varten, vaan päinvastoin.

Lähteet:

Anneli Miettinen: Miksi syntyvyys laskee? Perhebarometri 2016. Väestöliitto.
Lassi Lainiala: Toiveesta toteutukseen. Suomalaisten lastenhankintaa selittäviä tekijöitä. Väestöliitto 2012.