Perintöriita voi kertoa käsittelemättömistä tunteista. Ne tunteet, joita ei oman vanhemman kanssa voitu käsitellä, vyöryvät sisarusten päälle. Kaikki vaille jääminen, ulkopuolisuuden tunteet, mustasukkaisuus ja kateus saavatkin uuden areenan. Perilliset eivät oikeasti riitele antiikkikaapista tai mummon villasukista. Riita kumpuaa epävarmuudesta: olenko ollut merkittävä äidille tai isälle? Olenko jäänyt aina kakkoseksi? Onko minulla mitään arvoa?

Kaikilla sisaruksilla on keskenään kateutta ja kilpailua. Pienet lapset kisaavat koko ajan vanhempiensa huomiosta ja rakkaudesta. Erityisen kova paikka on pikkusisaruksen syntymä. Se voi herättää vanhemmissa lapsissa voimakkaita ulkopuolisuuden ja mustasukkaisuuden tunteita. Lapsi voi silloin yrittää hakea vanhemman huomiota tekemällä jotain kiellettyä, jolloin vanhempi joutuu torumaan lasta useammin. Aina vanhempi ei pysty tai huomaa kehua huomiota hakevaa lasta vauva-arjessa. Samoin lasten erilaiset temperamentit voivat johtaa kokemukseen siitä, että sisarusta suosittiin ja toista vain toruttiin.

Meistä jokainen joutuu kohtaamaan lapsuudessa tilanteita, jotka uhkaavat omaa itsetuntoa. Silloin kokemus omasta riittävyydestä, arvokkuudesta ja erityisyydestä horjuu. Monet näistä kokemuksista kuuluvat normaaliin kehitykseen. Useimmiten tasapaino löytyy, kun lapsi voi tukeutua vanhempaansa. Joskus vanhempi on liian väsynyt käsittelemään lapsen vaikeita tunteita, lapsi ei kerro omista tunteistaan vanhemmalle tai tilanne jää muusta syystä käsittelemättä.

Perustavanlaatuinen kokemus omasta riittämättömyydestä tai ulkopuolisuuden tunteesta ohjaa ihmisen tulkintoja omista sisaruksista ja läheisistä vielä aikuisena. Mitä voimakkaampi epäreiluuden tunne on, sitä vaikeampaa on kyseenalaistaa omat tulkinnat ja pohtia: ”Tiesikö joku, miltä minusta tuntui vai jäinkö yksin potemaan epäreiluuden kokemusta? Oliko sisarus oikeasti vanhempien suosikki? Haluaako sisarukseni todella viedä minulta kaiken?” Ihminen voi myös tiedostamattaan ajautua tilanteisiin, joissa hänen pelkonsa käy toteen, esimerkiksi jättäytymällä ulkopuolelle. Persoonallisuuden häiriöt kuten epävakaa persoonallisuus voivat vääristää tulkintoja muista ihmisistä vielä enemmän.

Joskus vanhempi on todella kohdellut täysin epäreilusti ja epäoikeudenmukaisesti yhtä tai useampaa lastaan. Ulkopuolisuuden tunne tai suosiminen ei kuitenkaan ole sisaruksen vika. Hänkin on ollut lapsi. Vastuu lasten tunteista on vanhemmalla. Jos vanhemman on ollut vaikea kestää syrjään jääneen lapsen pettymystä ja vihaa, ei lapsella ole mahdollisuutta kertoa niistä vanhemmille. Viha purkautuu vasta sitten, kun vanhempi on jo hoitokodissa tai kun tehdään perunkirjoituksia. Toisinaan tiedostamaton vihan tunne omia vanhempia kohtaan voi näyttäytyä ylihuolehtimisena vanhemmasta sekä sisarusten syyllistämisenä vanhemman hoidossa.

Pitäisikö epäreiluuden kokemuksista sitten kertoa 90-vuotiaalle vanhemmalle – vielä kun ehtii? Elokuvissa olemme nähneet sovinnontekoa sairasvuoteella. Viimeisellä hetkellä kaikki saatiin sovittua. Tällainen sovinto oman vanhemman kanssa ei aina ole mahdollinen. Vanhemmalla ei välttämättä ole voimaa kestää arvostelua omasta vanhemmuudestaan vuosikymmenten päästä. Kritiikki saattaa tuntua syyllistämiseltä. Vanhemmalla ei välttämättä ole keinoja puhua näin vaikeista tunteista, jos niistä ei ole ennenkään puhuttu perheessä. Silloin on parempi hyväksyä, että tämä prosessi on aikuisen lapsen henkilökohtainen matka omiin tunteisiinsa. Hän voi surra sitä, että hän ei enää voi saada ymmärrystä ja lohtua vanhalta vanhemmaltaan – tai jo edesmenneeltä vanhemmalta.

Emme voi muuttaa mennyttä, mutta voimme vaikuttaa nykypäivään. Menneet pettymykset eivät ratkea antiikkikaapista riitelemällä tai haukkumalla omat sisarukset lyttyyn. Oikea osoite lapsuuden tunteiden käsittelemiseen on psykoterapia. Omien tunteiden kohtaaminen on aikuista vastuunottoa. Sinun surusi ja pettymyksesi ansaitsee tulla kuulluksi tavalla, joka oikeasti auttaa sinua. Epäreiluuden kokemusta on turvallista surra ja purkaa terapeutille. Silloin se voi myös helpottaa ilman, että ihminen menettää vanhemman lisäksi omat sisaruksensa.