
Helsinkiläisen vaatekaupan sovituskopissa on tarra, jossa pyydetään asiakkaan harkitsevan tarkoin ennen vaatteen ostamista. Se on kaupalta harvinainen toive, mutta erittäin ajankohtainen.
Tälle viikolle osuu kaksi kulutusteemaista päivää. Maanantaina 8.8. vietettiin maailman ylikulutuspäivää, eli laskennallista päivää, jolloin kulutuksemme on ylittänyt maapallon kyvyn tuottaa uusiutuvia luonnonvaroja ja käsitellä kasvihuonepäästöjä. Nykyisellä kulutuksella tarvittaisiin 1,6 maapalloa kattamaan globaali luonnonvarojen tarve. Ylikulutuspäivä on aikaistunut vuosi vuodelta, viime vuonna sitä vietettiin viikkoa myöhemmin.
Nyt perjantaina 12.8. on YK:n kansainvälinen nuorten päivä. Päivän teemaksi on valittu osuvasti kestävä kulutus ja tuotanto. Maailman tämänhetkiset nuoret, 1.8 miljardia 10-24-vuotiasta, ovat avainasemassa sen suhteen, jatkuuko nykyinen luonnonvaroja ja energiaa säästämätön elämäntapa vai tapahtuuko siinä käänne kohti kestävää kehitystä.
Jos nykyiset väestön kasvuennusteet pitävät paikkaansa, on meitä kuluttajia vuonna 2050 jo lähes 10 miljardia, mikä nykyisellä kulutustahdilla tarkoittaisi, että tarvitsisimme 3.4 maapalloa kattamaan luonnonvarojen tarve.
Kestävän tuotannon ja kulutuksen tavoitteet haastavat kaikki yritysmaailmasta, poliitikoista ja tutkijoista mediaan. Se haastaa myös jokaisen lenkin hyödykkeen tuotantoketjussa raaka-aineen hankinnasta kuluttajan ostoskassiin asti.
Kestävän kulutus on kansanvälisen nuorten päivän teemaksi siis mitä perustelluin, mutta ei lainkaan yksioikoinen toteutettavaksi. Voidaakseen tehdä kestäviä kulutusvalintoja nuori tarvitsee tietoa ja koulutusta. Globaalilla tasolla se tarkoittaa mahdollisuutta koulun käyntiin sukupuolesta riippumatta. Nuorten tulee voida myös osallistua heitä koskevien päätösten tekoon. Kestävä kuluttaminen linkkautuu suoraan myös perhesuunnitteluun eli mahdollisuuteen saada ehkäisyneuvontaa ja ehkäisyvälineitä. Myöhentyvä perheellistyminen mahdollistaa pidemmän opiskelun ja varvemman toimeentulon, mikä puolestaan vähentää köyhyyttä ja tukee kestävää elämäntapaa. Pienempi perhe kuluttaa vähemmän.
Jos haluat toimia kuluttajana kestävästi, pyri vähentämään jätemäärää. Erityisesti ruokahävikin estämiseksi kannattaa tehdä töitä. Harkitse tarkoin, mitä ostat ja suosi kestävästi tuotettuja tuotteita. Esimerkiksi uusia vaatteita hankkiessa on hyvä muistaa tekstiiliteollisuuden olevan maailman toiseksi suurin vesistöjen saastuttaja ja alan työntekijöiden työolojen olevan usein ihmisoikeuksia polkevia.
Jos olet aikuinen, on sinun esimerkilläsi suuri vaikutus tuleviin kuluttajasukupolviin. Mieti millaiseen kulutuskäyttäytymiseen omaa tai tuttua lasta ohjaat.
Jos olet nuori, voit opettaa vanhemmillesi ympäristöystävällisempää elämäntapaa – irrota heidät yksityisautoilukoukusta ja kehoita ryhtymään kasvissyöjäksi.
Ja pohditaan vielä kaikki yhdessä, tarvitaanko joka syksy kassillinen uusia vaatteita vai pärjättäisiikö vanhoilla, jos ne vielä päälle mahtuvat.