Tapasin murkkutytön

En ollut tavannut häntä moneen vuoteen. Kun näin hänet viimeksi, hän oli pikkuinen balleriinatyttö, täynnä iloa ja energiaa. Rakastettava, helppo rakastaa.

Nyt kun näin hänet, kävin läpi mielessäni, tuinko häntä silloin kun viimeksi tavattiin. Mutta siitä ei voi lähteä, että nyt on liian myöhäistä.

Hänen ihonsa oli hoitamaton, täynnä finnejä, asento oli mytyssä ja kaikkea lähestymistä torjuva. Mustaksi värjätyt hiukset takussa silmillä, musta meikki ja mustat hihat tiukasti vedetty alas, vaikka oli helle. Hän takertui niihin kuin ainoaan oljenkorteen.

Hätkähdin. En sanonut hui kauheeta minkä näkönen sä oot! vaikka se tuli ensin mieleen.

Sanoin: Voi miten kiva taas nähdä sinua! Halasin, hellin katseella, jota hän vältteli. Kysyin: Mitä ajattelit tehdä peruskoulun jälkeen? En puhunut muuttuneesta ulkonäöstä mitään.

– En todellakaan lähde opiskelemaan mitään! Mulla menee päin helvettiä! oli nuoren vastaus.

En sanonut, että pitää kouluttautua että pärjää elämässä.

Sanoin: Olin viime viikolla isossa yrttipuutarhassa ja ostin kesäkukkia. Siellä oli nuori myyjä, joka oli aloittanut edellisenä päivänä ja kysyinkin, että opiskeleeko hän tätä alaa. Hän kertoi, että ei, hänestä tulee toimittaja ja tämä on vain välivaihe. Hän oli juuri kävellyt läpi neljä eri kasvihuonetta ja kaikki erilaiset kasvit ja yrtit tuoksuivat ja puhuttelivat häntä vahvasti, omalla tavallaan. Uusi työ tuntui hienolta! Silloin ajattelin että voi kun minäkin voisin olla kasvihuoneella töissä, saisin nauttia ja hoitaa niitä, katsoa kun ne kasvaa. Kasvi ilmoittaa heti miten sitä on hoidettu. Jos kastelen liian vähän, se heti nuokkuu ja jos kastelen liian paljon, se läkähtyy.

Ja sanoin vielä: Hei mutta teidän vieressähän on se iso kauppapuutarha. Mitä jos kysyisit kesähommia sieltä? Saisit olla paljon ulkona. Käy kysymässä. Olisihan se kiva jos kesällä saisi jonkun duunin joka nappais.

– Jaa, mutku ei ne ota ketään ja ei sieltä varmaan saa palkkaakaan, mutisi nuori.

Tämä kohtaaminen oli vuosi sitten. Nyt on taas kevät ja taas tiemme kohtasivat. Tapasin nuoren, jonka mustat hiukset olivat iloisella ponihännällä ja kroppa avoin. Hän katsoi suoraa silmiin. Hän kiitti siitä vinkistäni ja sanoi että puutarhalla on ihanaa olla töissä.

– Oon saanu monta sijaisuutta ja jatkanut ja yhteishaussa hain nyt puutarhakouluun. Musta tulee puutarhuri! sanoi nuori.

Kuulin ylpeyttä ja innostusta hänen äänessään. Nauroin, halasin ja taas hyväksyin. kevään kaunein nuppu, puhkeamassa kukkaan.

Väestöliiton nettipalvelu Urpot.fi tarjoaa tukea ja tietoa murrosikäisen nuoren vanhemmalle