Kun lähiomainen ei selviä yksin ilman jatkuvaa tukea, hän tarvitsee apua. Sairaan, vammaisen, orvon tai vanhuksen lähin ja suurin tuki on kautta aikojen tullut perheeltä ja muulta lähiyhteisöltä. Monet ovat saaneet läheisiltä apua, toiset eivät. Tämä lähtökohta ei ole paljon muuttunut vuosituhansien saatossa.

Mitä tehdä, kun lähiomainen ei selviä yksin ilman jatkuvaa tukea? Joissakin palvelutaloissa ja ryhmäkodeissa asiat on hoidettu hyvin, toisissa valitettavan huonosti. Hoidettavan tai tämän sukulaisten varallisuudella on paljon vaikutusta hoidon tasoon ja laatuun.

Kaikilla ei kuitenkaan ole aina ollut läheisiä, jotka olisivat voineet auttaa. Parisataa vuotta takaperin Suomessa ja Ruotsissa kehitettiin ratkaisuksi vaivaishuutokaupat, joissa heikompiosaiset huutokaupattiin vähiten tarjoaville niin kutsutuiksi syöpäläisiksi. Vaikka vammaisia ja vanhuksia ei enää huutokaupatakaan toreilla, heidän hoivansa on osin ”myyty” yrityksille.

Vaihtoehtona tälle modernille vaivaishuutokaupalle, jossa yritykset ostavat hoidettavat kunnilta, on omaishoito. Siinä puoliso tai muut läheiset hoitavat ja hoivaavat. Kunta voi tarjota omaishoitajille erilaisia harkinnanvaraisia omaishoidon tukia, jos sillä sattuu olemaan varaa. Kuntien ja valtion takaamat tuet sekä tukipalvelut sairaille, vammaisille ja vanhuksille vaihtelevat kuitenkin laidasta laitaan. Käytännössä jotkut saavat paljon tukea vähään vaivaan, jotkut taas kovin vähän tukea suureen vaivaan.

Raskain kuorma jää niille, jotka ottavat kantaakseen ympärivuorokautisen omaishoidon vastuun. Jatkuva läsnäolo ja läheisen hoivaaminen vaativat paljon. Kuormaa lisäävät myös loputtomat terveyskeskusrumbat tai sairaanhoitoa vaativan, nukahtamaan kieltäytyvän ja huutavan täysikasvuisen hoitaminen.

Toisinaan omaishoitajan apu on pieniä tekoja ja arjessa auttamista: asioilla käymistä, ruuan laittamista, siivoamista, huvittelua ja rajojen asettamista. On huolehdittava, ettei hoidettava eksy tai loukkaa itseään. Joskus omaishoitajan on käytännössä uhrattava oma elämänsä läheisensä hyvinvoinnin vuoksi. Hoivataakka on kuitenkin helpompi kantaa muiden läheisten kanssa kuin yksin.

Henkinen tuki vaikeuksien keskellä on vähintä mitä voit antaa. Jo pelkkä ystävällinen hymy ja hetki aikaa antavat paljon. Jos haluat antaa enemmän, auta häntä. Toisinaan tarvitaan aikaa ja voimia myös taisteluun julkista sosiaali- ja terveydenhuoltoa vastaan läheisen hyvän hoidon puolesta. Yleensä äänekkäimmät saavat apua ja tukea, kun taas kaikkein puolustuskyvyttömimpien ääntä ei kuuntele kukaan.

Terveen ja hyväosaisen ihmisen voi olla vaikea ymmärtää, miltä tuntuu olla yksin ja avuton. Kun seuraavan kerran menet tapaamaan sairasta, vammaista tai iäkästä sukulaista tai tuttavaa, anna aikaa ja apuasi. Jos läheinen hoitolaitoksessa valittaa usein vaikkapa lonkkaansa, suun kuivuutta tai heikotusta, kysy hoitohenkilökunnalta miksi asialle ei tehdä mitään. Älä tyydy hyssyttelyyn, vaan ota suoraan yhteyttä osastonhoitajaan, lääkäriin tai heidän esimiehiinsä. Älä myöskään epäröi tarvittaessa turvautua sosiaali- tai terveysasiamieheen. Läheisensä elämänlaatuun voi vaikuttaa monilla teoilla ja kohtaamisilla.

Valinnoillamme on seurauksia. Luomme sellaista maailmaa, jonka ympärillemme hyväksymme. Lopulta niitämme sadon, jota olemme kylväneet.

Antti Vainionpää
Kirjoittaja on 30-vuotias valtiotieteiden maisteri ja insinööri, joka on toiminut oman äitinsä sijaisomaishoitajana parin viime vuoden ajan. Koska kunnat ja valtio vähentävät vammaisten ja vanhusten palveluasuntoja ja hoivasairaaloita, monien omaishoitajien ainoa mahdollisuus saada lakisääteinen vapaapäivänsä on turvautua läheisiin, jotka suostuvat toimimaan sijaisomaishoitajina.