Taas edessä mielenkiintoinen HR-työpäivä Kelassa. Istun mukavasti IC-junassa matkalla Riihimäeltä kohti Helsinkiä. Junan nytkähtäessä liikkeelle saan läppärini auki. Sähköpostiviestien kärjessä on pääjohtajamme Liisan viesti, jossa hän kannustaa pohtimaan innovatiivisesti ratkaisuja, joilla voisimme edistää perheystävällisyyttä Kelassa.
Ymmärrän, että asia on tärkeä. Satsaamalla perheystävällisyyteen voisimme parantaa kilpailukykyämme työnantajana. Uudet joustot parantaisivat työn ja muun elämän tasapainoa ja sitä kautta työhyvinvointia ja tuottavuutta. Junan jatkaessa kulkuaan mieleeni muistuu eilisen kokouksen palaute, että asioita työstettäessä olisi hyvä ymmärtää perhekäsite laajasti. Työnantajan, jonka yksi keskeinen arvo on olla ihmistä arvostava, on syytä luoda kaikille edellytyksiä työn joustoille. Joustoja hyväksikäyttäen henkilöstö voi tarpeen tullen huolehtia omista läheisistään ovat he sitten pieniä lapsia, vanhenevia vanhempia, puolisoita tai muita läheisiä.
Kaikki esimiehet eivät lähes kuuden tuhannen henkilön työpaikalla ole aina jakaneet yhtä suurta innostusta kehittää joustoja, kuin HR-asiantuntijat. Pohtiessani uusia työaikajoustoja silmäilen vanhemman kaartin esimiehen palautetta siitä, että joustojen markkinointi tuottaa hänelle lisää työtä ja vaivaa. Vastatessani hänelle, että työn ehdoilla toki joustetaan ja uudet keinot tuovat hänelle parempia välineitä suorituksen johtamiselle, teen mentaalisen merkinnän, että valmentavan johtamisen koulutusta ja muuta tukea esimiesten suuntaan tulee vielä parantaa.
Junan tullessa Tikkurilaan pääsen syventymään projektipäällikkömme Katriinan alustaviin ajatuksiin uusista joustoista. Liukuvan työajan, osa-aikatyön, tiivistetyn työajan, etätyön ja ns. Kela-etätyön rinnalle kaivattaisiin jotain uutta. Jos ratkaisu- ja asiakaspalvelutyössä kaikki eivät samanaikaisesti voi olla etätyössä voitaisiin etätyön nykyistä käyttöä laventaa kiertovakansseilla ja puhelinpalvelua voitaisiin ainakin takaisinsoittojen osalta tehdä kotoa käsin. Asiakaspalvelussa joustoja voitaisiin lisätä sijoittamalla henkilöitä aika ajoin töihin toimistoihin, joiden aukioloaika on rajoitetumpi. Vanhojen omaisten hoito ja tapaaminen olisi helpompaa, jos voisi esimerkiksi viikonlopun jälkeen tehdä maanantaina Kela-etätyötä lähellä vanhempien asuinpaikkaa.
Esimiehenä olo on yhtäkkiä kuin Erkka Westerlundilla Suomen lätkämaajoukkueen pronssipelissä olympialaisissa. Läsnäoloni valmentajana pukukopissa ei ole välttämätöntä, koska joukkueeni on sisäistänyt Perheystävällisen työpaikan hankkeen tavoitteet, motivaatio on kohdillaan ja hienoja ehdotuksia pukkaa. Kiittäessä Katriinaan hyvistä ajatuksista tiedän, ettei minulla ole tarvetta kirkastaa joukkueelleni hankkeen tavoitteita tai merkityksellisyyttä, koska Kela tulee kyllä tämän matsin voittamaan. Tavoitteiden toteutumista tukee myös Kelan toimintakulttuuri, joka tukee perheystävällisyyttä.
Assistenttini Kirsi ilmoittaa tekstiviestillä lapsen olevan sairas, mutta palomiehenä työskentelevä puoliso tulee työvuoroltaan kotiin kello 10, joten hän tulisi töihin kello 11 jälkeen. Kiitän Kirsiä tiedosta. Muistutan tilapäisen hoitovapaan käytöstä, jos hoivavastuun siirto ei onnistu suunnitellusti.
Junan saapuessa Helsinkiin hymyilen hyväntahtoisesti toiselle kelalaiselle, joka varmistaa puhelimella, että jälkikasvu on hoitanut kaikki aamutoimensa ja lähdössä kohti uusia seikkailuja kouluun. Samalla tarkastan kalenteristani, että viimeinen kokoukseni päättyy siten, että voin käydä tervehtimässä vanhaa äitiäni sairaalan vierailuaikojen puitteissa. Onneksi uudet työvälineet mahdollistavat ajasta ja paikasta riippumattoman työteon ja tarvittaessa voin jatkaa työntekoa junassa tai kotona. Tämäkin tukee oman työn hallinnan tunnetta ja lisää tasapainoa työn ja vapaa ajan välillä.
Minusta tärkeintä on kuitenkin perheystävällinen toimintakulttuuri. Kelassa olemme toiminta-ajatuksemme mukaisesti ”Elämässä mukana ja muutoksessa tukena”. Siksi haluamme olla aidosti perheystävällinen työpaikka.
Pasi Lankinen
Kirjoittaja on Kelan henkilöstöjohtaja ja mukana Perheystävällisessä Diilissä
Väestöliitto järjestää viihteelllisen shown – Perheystävällinen Diili – työpaikat tentissä! – Porin SuomiAreenalla maanantaina 11.7. klo 17 – 18.15 Kaupungintalon pihalla.
Diilissä työpaikkoja haastatellaan perheystävällisyydestä. Kansanedustaja Hjallis Harkimo selvittää paikallaolevien viiden työpaikan perheystävällisyyttä. Väestöliiton varapuheenjohtaja Marianne Heikkilä toimii avustajana. Tilaisuudessa nostetaan herkullisella tavalla työn ja perheen yhteensovittamista esille. Kisaamassa joukko mielenkiintoisia suomalaisia työnantajia!
.