Nykyään on tapana valittaa, miten kiireessä ei ehdi eikä jaksa sekstailla. Kuinka pitkään kiirettä ja väsymystä voi pitää tekosyynä puolison nälkiinnyttämiselle? Onko kiire ja väsymys nykyajan ”minulla on päänsärky”? Voisitko sanoa suoraan, että ’ei kiinnosta’ ja ’et ole haluttava’. Siitä voisi seuratakin jotain.
Toinen voisi vaikka kysyä, mitä voisin tehdä, että olisin sinulle haluttavampi.
Ja puoliso voisi sanoa saman asian, mitä hän on hokenut jo vuosia. Tällä kertaa kuuntele. Puoliso ehkä sanoo näin:
Älä kohtele minua kuin itsestäänselvyyttä.
Viitsi huolehtia minusta.
Löydä päiviesi huiput onnellisesta arjesta minun kanssani.
Pidä minua kauniina, kun muutun ja vanhenen.
Anna minun tuntea itseni onnelliseksi.
Anna minun tunnistaa, mikä tekee sinut onnelliseksi.
Kumppanuus kestää ainoastaan, jos kumpikin sitoutuu rakastamaan. Voisitko sitoutua rakastamaan väsyneenäkin, kiireessä? Hermostuksissasi? Voisitko kertoa puolisolle: olen kiireinen, väsynyt ja hermostuksissani. Ja silti rakastan sinua.
Menen ottamaan nokoset, onhan loma, ja silti rakastan sinua. Kun herään, laitan meille kahvit, sillä rakastan sinua. Ja sitten me ehkä rakastelemme, sillä rakastan sinua.
Siis missä pilvissä elät? Et tunnu tajuavan, että oikea väsymys/uupumus on jo ihan lääketieteellisestikin vakava asia, ja kumppani (usein mies) ei todellakaan vastaa tuolla lailla tokaisuun, että ”ei kiinnosta”, ”et ole haluttava”…
TykkääTykkää
Talvella olit niiin huolissasi miesten väheksymisestä, ja sanot että ”miehet ovat paljon herkempiä kun aikaisempi luultu” Kuka on luullut? Sinä? Nyt kehotat sanomaan kumppanille (tässä tapauksessa yleensä miehelle) että ”et ole haluttava”. Minusta se kuullosta erittäin loukkaavalta ja mitätöivältä, eikä siitä seuraa noita vastauksia, joita olet luetellut, kuin saduissa.
Olet sekaisin, vaihda työpaikkaa, suomalaisten pariskuntien pelastamiseksi.
TykkääTykkää