Apua! – kesäloma alkoi ja ahdistaa: miten saan järjestetyksi ekaluokkalaisen hoidon koko pitkän kesän ajaksi? Taas puhelin tärisee kesken aamupalaverin ja varastaa huomion: vasta puoli tuntia sitten selitettiin yksin asuvalle vanhemmalle, että hän joutuu odottamaan aikuisen lapsensa vierailua useita tunteja. Aikuisen alkurakkauden huuma sotkee työkalenterinkin, kun toinen paiskautuu työn uumeniin hävittääkseen arjen murheet edes työajaksi.

Työpaikoilla kuulee kaikuja erilaisista elämäntilanteista. Meillä esimiehillä on etuoikeus kuulla elämän iloja ja suruja, ahdistusta ja helpotusta moniäänisesti sekä monen kokemuksen kautta, ainakin toisinaan. Joskus saa jakaa työyhteisössä ainoana perheeseen liittyviä tapahtumia, joskus kuulee ensimmäisenä uutisia ja toisinaan huomaa viimeisenä ilmiselviä asioita. Välillä murehtii ja ihmettelee heikkoja signaaleja – ja joskus ei huomaa, vaikka väännettäisiin rautalangasta.

Ihminen on psyko-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus myös työn kontekstissa. Kun olemme pyörryksissä onnesta, niin se vaikuttaa toimintaamme ja fysiologiaamme. Askeleemme on kevyt, tapaamme ystäviä joka puolella ja valo sekä värit valloittavat maailmamme. Kun joudumme fyysisen sairauden yllättämiksi, se voi vaikuttaa myös mieleemme ja sosiaalisiin kontakteihimme rajoittavasti.

Esimiehenä on tärkeää olla tietoinen työpaikan ilmapiiristä. Työn sujuminen syntyy yhteisestä keskustelusta, avoimuudesta ja halusta käyttää osaamistaan ja oppimispotentiaaliaan sekä organisaation että oman tehtävän hyväksi. Avoimuus ei tarkoita kaiken jakamista kaikkien kanssa, vaan keskustelua työn kannalta merkityksellisistä asioista. Jos jotain ei voi tai halua heti sanoa, niin senkin voi kertoa – sekä esimiehenä että työntekijänä: ”tästä en voi vielä kertoa tarkemmin, mutta palataan asiaan”.

Ymmärrys erilaisissa elämäntilanteissa elävien työntekijöiden arjesta ja sen vaikutuksista työhön tulee käymällä keskusteluja ja jakamalla ajatuksia. Onko kaikki siis pakko kertoa? Ei tietenkään – eivätkä kaikki asiat välttämättä kuulu työpaikalle. Jos työn ulkopuolisen arjen haasteet puskevat epäkorrektisti esiin työpaikoilla, niin esimiehellä on velvollisuus puuttua asiaan ja ilmaista huolensa työntekijän jaksamisesta. Toisaalta on helpottavaa kuulla, että työhuoneen oven sulkeutuminen johtuukin vaikeasta tilanteesta lähipiirissä, eikä jostain, mikä on jäänyt sanomatta tai ymmärretty väärin työyhteisössä.

Ratkaisujakaan ei tarvitse keksiä kenenkään puolesta, vaikka hyviä käytäntöjä ja vinkkejä voikin ottaa kokeiltavaksi. Esimiehen näkökulmasta tärkeintä lienee se, että tilanne on oikeudenmukainen kaikkien kannalta: pienten ja suurempien lasten perheiden, lapsettomien, vanhempiaan osittain hoivaavien ja sinkkujen. Vaikka kaikki eivät tarvitse kaikkea, niin merkityksellisintä on tunne siitä, että kun tarvitsen vastaantuloa, siitä voi keskustella ja se otetaan mahdollisuuksien mukaan huomioon – oli perhetilanteeni mikä tahansa.

Kun äidin työkaveri on se kaikkein kovin supersankari ja aamulla koko perhe lähtee innokkaasti ”töihin” – joku päiväkotiin ja toinen toimistohotelliin – niin työn kaiku kotiin on parhaimmillaan.

Päivi Saatsi
Kirjoittaja on Työvalmennus Futuuri Oy:n toimitusjohtaja ja osakas. Hän johtaa ohjausalan asiantuntijaorganisaatiota, jossa ratkotaan työssä jatkamisen ja työllistymisen haasteita. Työyhteisö koostuu eri-ikäisistä ja erilaisissa elämäntilanteissa olevista osaajista, jotka kohtaavat arvostaen, mahdollistavat kehittymisen ja innostuvat onnistumisista.