Usein ajatellaan, että kiireiset ruuhkavuodet helpottuvat, kun lapset kasvavat ja vähitellen itsenäistyvät. Arkipäivän rytmi vääjäämättä muuttuu, kun kotipesä hiljenee. Monella meistä ruuhkavuodet kuitenkin jatkuvat, vain uudessa tilanteessa. Yhä useampi keski-ikäinen tasapainoilee työn, perheen ja ikääntyneiden vanhempien auttamisen kanssa.

Tilanne ei ole aina helppo ikäihmisellekään, joka on tottunut pärjäämään itsenäisesti ja hoitamaan arkensa. Uusi elämäntilanne vaatii kaikilta osapuolilta aikaa ja totuttelua.

Kännykkä voi piristä työpäivän aikana monta kertaa, kun ikäihmisen muisti reistailee. Hetki sitten sovittu apteekkikäynti on jo unohtunut. Fyysisen kunnon heikkeneminen ja erilaisten sairauksien ilmaantuminen merkitsevät, että lähiomaista tarvitaan mukaan lääkärikäynnille, kauppareissuille tai kotitöihin. Digitalisoituneessa maailmassa laskujen maksaminenkin voi olla ikääntyneelle lähes mahdotonta. Jokapäiväisten asioiden hoitamiseen ikääntynyt vanhempi tarvitsee yhä enemmän apua. Miten tämä järjestyy, kun töistä ei voi olla poissa?

Keskeisenä tekijänä ovat työelämän käytännöt ja edistyksellinen perheystävällinen työkulttuuri. Suomi ikääntyy vauhdikkaasti, kun ihmisten elinajan odote jatkuvasti kohoaa. On arvioitu, että yli 65-vuotiaiden osuus väestöstä nousee nykyisestä 19,9 prosentista 26 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Vuonna 2060 heidän osuutensa on laskelmien mukaan jo 29 prosenttia. Tämä tarkoittaa, että väestöllinen huoltosuhde heikkenee, kun lasten ja eläkeikäisten määrä suhteessa työikäisiin kasvaa. Työelämän kehittämiselle tämä on todellinen haaste mutta samalla mahdollisuus. Digitalisoituvassa yhteiskunnassa tulisikin teknisten innovaatioiden lisäksi muistaa kehittää myös organisaatioiden toimintamalleja ja sosiaalista vuorovaikutusta ”ihmisen parhaaksi”: Ihminen ensin, muu tulee kyllä perässä – kuten joku viisas ajattelija on todennut.

Miten tehokkuutta mittaavassa työelämässä voitaisiin entistä paremmin tukea elämänkaaren eri vaiheissa elävien työntekijöiden jaksamista ja hyvinvointia? Esimerkiksi tietotyö kulkee tekijänsä ajattelussa mukana työstä kotiin. Rajat työn ja muun elämän välillä liukuvat. Jaksamisen kannalta työstä palautuminen ja ajatusten siirtäminen aivan muualle ovat kuitenkin välttämättömiä. Toisaalta muun elämän mahdolliset haasteet ja huolet siirtyvät helposti työhön ja työpaikalle verottaen työntekijän käytettävissä olevia voimavaroja. Miten näissä tilanteissa voidaan toimia? Onko työpaikalla ymmärrystä ja proaktiivisia välineitä auttaa ihmisiä eri elämänkaaren mukana tuomissa uusissa vaatimuksissa?

Tässä kohdin voidaan nostaa esiin työpaikkojen perheystävällisyyden näkökulma ja vertaistuen merkitys: Koska työntekijöiden omat voimat ovat rajalliset, samassa elämänvaiheessa olevien vertaisten kanssa käydyt keskustelut ja ajatusten vaihdot antavat kehystä ja peiliä omille pohdinnoille. Asiat saavat mittasuhteensa, ja toisinaan taas avautuu aivan uusia näkökulmia arjen haasteiden kohtaamiseen ja ratkaisemiseen. Proaktiivinen vertaistuki on voimaannuttavaa ja hyödyttää kaikkia osapuolia. Yhteisöllisyys ja vertaistuki oivalluttavat ja antavat uutta virtaa arkeen.

Minna Kinnunen
Kirjoittaja on kasvatustieteen maisteri aikuiskasvatuksesta. Hän järjestää yrityksessään Kasvutalo Oy muun muassa vertaisvalmennusta perheen ja työn yhteensovittamisen kysymyksissä eri elämäntilanteissa.