Yhden nuoren äidin tarina

marinawNepalPäässäni risteili ajatuksia ja oletuksia. Olin matkalla Nepaliin, ensimmäistä kertaa. Faktatietoa maasta ja sen väestön tilanteesta minulla oli vaikka muille jakaa. Silti en aivan tiennyt, mitä perillä odottaa. Olin kuullut paljon tarinoita upeista vuorista ja ystävällisistä nepalilaisista, mutta tiesin myös heidän ahdingostaan. Olin tietoinen, että Nepalissa tullaan nuorena äidiksi, ja huomasin ajattelevani erityisesti näitä nuoria äitejä ennen matkaani. Kuinka nuori on nuori äiti Nepalissa? Miten heihin suhtaudutaan? Miten he pärjäävät arjessa ja mitä he toivovat tulevaisuudelta?

Saadessani oman esikoiseni 20-vuotiaana, olin suomalaisessa mittakaavassa nuori äiti. Koin, että minuun suhtauduttiin ennakkoluuloisesti. Sain toisen lapseni ennen kuin täytin 23 vuotta, ja sitten vasta kummajainen olinkin. Meillä Suomessa oli jo silloin harvinaista, että lapset hankitaan parikymppisenä.

Tapasin Nepalissa äidin, jolla oli 20-vuotiaana jo kolme lasta. Ensimmäisen hän oli saanut 15-vuotiaana ja seuraavat kaksi tasaisesti tämän jälkeen. Hän oli aikanaan karannut rakkaansa kanssa kun he olivat vain 14-vuotiaita. Tyttö oli korkeammasta kastista kuin poika, eikä tytön suku hyväksynyt heidän suhdettaan.

Nyt äiti on 30-vuotias ja hän asuu lapsineen köyhässä kylässä keskellä Chitwanin kansallispuistoa, jossa pääelinkeino on maanviljely. Perheellä on omaan tarpeeseen kanoja, puhveli ja pari vuohta. Kylä on täysin eristyksissä muusta maailmasta ja kansallispuiston villieläimet ovat uhkana kylän asukkaille ja heidän eläimilleen. Silti äidin elämässä on kaikki hyvin. Hän pitää pientä bed&breakfast -tyyppistä yritystä WWF Nepalin avustuksella, ja hänen lapsensa ovat mukana sekä WWF:n että nepalilaisen perhejärjestön toiminnassa. Perhejärjestö järjestää nuorille erilaista terveyskasvatukseen liittyvää toimintaa sekä tuo kylään terveyspalveluita mobiiliklinikan muodossa.

Väestöliitto työskentelee tyttöjen ja äitien puolesta Nepalissa. Sinäkin voit tukea tätä työtä lahjoittamalla Väestöliiton lahjoitustilille.
Saaja:           Väestöliitto
Pankkitili:      Nordea FI63 1745 3000 0979 58
Viesti:           Väestöliiton työ kehitysmaiden naisten ja tyttöjen terveyden hyväksi

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.