Ida

Toinen kerta ja teemana rakkaus. Mitä se itse asiassa käytännön arjessa tarkoittaa? Miten kohtelen rakastamiani ihmisiä niin, että toimintaani ohjaa rakkaus, eikä pelko tai jokin muu tunne? Miten parisuhde eroaa hyvästä ystävyyssuhteesta? Muun muassa tällaisia kysymyksiä nousi esiin, ja niiden äärelle oli hyvä pysähtyä. Kurssille luoteenomaisesti emme jääneet pelkän epämääräisen musta tuntuu tältä –ajattelun tasolle (yhtään väheksymättä tätäkään tasoa), vaan vapaan assosioinnin jälkeen meille esiteltiin selkeää käsitteistöä koskien erilaisia suhtautumis- ja reagointitapoja, mikä auttoi todella paljon omien ajatusten jäsentelyssä. Asioista on luonnollisesti helpompi puhua, kun niille on olemassa sanat, joita käyttää.

Saimme tehtäväksi erilaisten valokuvien seasta etsiä kuvat, jotka kuvastavat omasta mielestämme itseämme, kumppaniamme ja suhdettamme. Löydettyämme ne kävimme parimme kanssa läpi, mitkä olimme valinneet ja millä perustein. (Vinkki: tätä voi hyvin kokeilla kotonakin! Ottakaa esille pino aikakauslehtiä ja etsikää kumpikin yhteensä kolme kuvaa edellä mainituilla kriteereillä. Sen jälkeen näyttäkää ne toisillenne ja kertokaa, millä perustein valitsitte kyseiset kuvat. ”Tulokset” saattavat yllättää! J )

Eeron valitsemat kuvat minusta ja parisuhteestamme saivat minut miltei kyyneliin. Oli ihana huomata, että katsoimme suhdettamme hyvin samankaltaisten linssien läpi, ja että sen kauneus ja arvo näyttäytyivät molemmille kaikkien haasteiden keskeltäkin kirkkaana. Sen sijaan kuva, jonka Eero oli valinnut minusta, oli jokseenkin yllättävä, koska en ollut osannut katsoa itseäni kuvan esittämällä tavalla. Yhtäkkiä näin itseni ikään kuin Eeron silmin, ja näky oli todella kaunis. Kuvasta onkin tullut minulle ikään kuin voimakuva, johon palaan niinä hetkinä, kun tunnen itseni ulkopuoliseksi tai muuten vaan huonommaksi kuin muut. Minusta tuntui myös, että minun valitsemani kuva Eerosta sai hänet hetkeksi katsomaan itseään minun silmin, mikä toivottavasti auttoi häntä näkemään koko sen kauneuden ja komeuden, mitä hän mielestäni edustaa.

 Eero

Rakkauden teemapäivä. Miten tuntuu jo siltä, kuin kurssi olisi kestänyt kauemmin? Kurssin teemat ovat niin fundamentaalin tärkeitä, ja ajatukset kypsyvät välipäivinä alitajunnassa arjessamme, ennen nukkumaanmenoa ja taas herätessä. Tuntuu, että meillä molemmilla on nyt mielen päällä paljon muutakin, Idalla töitä ja Ilves-teatterin esityksiä ja minulla pääsykokeiden ennakkotehtäviä. Muutaman viikon aikana olemme nähneet vain aamuisin ja iltaisin ja heitetty kotoa lähtiessä yläviitoset.

Ensimmäisellä kerralla annetussa kotitehtävässä on tarkoitus etsiä 3-5 eri keinoa, joiden avulla voimme löytää yhteistä parisuhdeaikaa arjen kiireessä. Puoli tuntia ennen rakkaus-kerran alkamista istumme alas Väestöliiton tiloissa miettimään, miten voisimme saada toisillemme lisää aikaa.

Puhumme tehtävästä myös kurssilla muiden kanssa. Miksi moderni pariskunta joutuu etsimään kalenterit kädessään itselleen aikaa? Varsinkin, jos muu elämä pyörii töiden, tapaamisten ja sovittujen lounasjoogien ja muiden tärkeiden kalenterimerkintöjen ympärillä, on hyvä tiedostaa, että myös parisuhteen tulee sopeutua ja elää näiden kalenterimerkintöjen ehdoilla. Mutta se todella pitää tiedostaa, sillä parisuhteen yhteinen aika jää helposti muun jalkoihin. Kuinka tuttu on se tunne, että jostain kumman syystä päivät vain kuluvat, on töitä, kahvitteluja ja ties mitä, ja koska se oma kumppani nyt kuitenkin asuu samassa taloudessa, ei häntä sitten tarvitse erikseen muulla tavoin huomioida. Häntähän näkee sitten kotona, ihan riittävästi!

Paitsi, että ei näe. Tunnistan monia hetkiä ja viikonloppuja, jolloin toinen on päättänyt tehdä yhdessä jotain kuitenkaan mainitsematta siitä ääneen, ja kun tämä hetki lähestyy, toinen onkin jo ehtinyt sopia muuta. Sanomattomat ajatukset menevät ristiin ja alkaa harmittaa. Tämä ei-sovittu, avaruudellinen parisuhdeaika, joka kaikkien noiden kalenterimerkintöjen ja koulupäivien välissä lilluu, täyttyy helposti jälleen uusilla merkinnöillä. Lopulta jossain vaiheessa huomataan, että ollaan menty ristiin puolin ja toisin, kohtaamatta toisiamme, mikä voi herättää ärtymystä ja pihtaamista: ”En näe vaivaa yhteisen ajan löytämiseksi, jos ei kerta toinenkaan”.

Meidän oppi tapahtuneesta on hyvin konkreettinen: ensimmäisen viikon aikana ”emme löytäneet” Idan kanssa yhteistä aikaa tehdä tätä pientä tehtävää, jonka tarkoituksena itse asiassa on juuri löytää muutamia keinoja yhteisen ajan löytämiseksi. Miten olisi, että katsottaisiin niistä kalentereista, milloin nähdään, tehdään ruokaa, milloin facebookit ja instagramit ovat sivussa? Jos muu rytmi elää kalentereiden mukaan, yhteisen ajan etsimisellä varmistetaan ne hetket, joiden sisällä itse asiassa ei eletä näiden mukaan ja nämä jätetään sivuun. Tällöin huomio on taatusti vähintäänkin sataprosenttisesti omassa kumppanissa, mikä jos jokin on rakkaudenosoitus. Tuota avaruudellista aikamassaa olen huomannut löytyvän joka viikko – ja paljon enemmän kuin olin luullutkaan.

Yhteisen ajan aktiivinen etsiminen on osoitus halusta ja tahdosta viettää oman kumppaninsa kanssa aikaa. Että mitä ihmettä, minulla on vieressäni niin mahtava tyyppi! Miksi ihmeessä en haluaisi varata tilaa tämän ladyn kanssa olemiseen? Kyllä sitä sitten taas ehtii juosta tuolla suorittamassa omaa elämäänsä ja työntämässä itseään joka paikkaan, mikäli se tuntuu taas tärkeältä.

Silti useammin olen tiedostanut tunteen, ettei omaa aikaa taas olisi riittävästi, ja kenties jonain torstai-iltana olisikin kiva soittaa vaikkapa kitaraa, lauleskella ja tehdä mitä tahansa omaa. Helposti yhdessä asuessa kahden ihmisen tilat ja rajat menevät ristiin, mikä johtaa siihen, että pikemminkin haluan työntää Idaa kauemmaksi. Mutta yhtä lailla, kuin itselle fokusoitu oma aika on tärkeää, myös parisuhdekin tarvitsee tätä maagista omaa tilaa, koska parisuhde on talouden kolmas osapuoli.

Mitä enemmän yhteistä aikaa olemme antaneet toisillemme, sitä enemmän rakkaus on saanut tilaa näissä suoritusten kalentereissamme. Suoritusjuokseminen alkaa näyttää lähinnä huvittavalta, ja yhä enemmän haluaa tilaa olla oman rakkaansa kanssa. Tästä syntyy positiivinen kierre, joka ei voi olla vaikuttamatta omaan arkeen ja mielialaan sekä valintoihin, joita arjessa tekee. Hei, missäs Ida onkaan? Laitanpa hänelle viestin, koska on ikävä.

Tuntuu näin lyhyenkin harjoittelun jälkeen aina hämmentävältä huomata, jos en tiedäkään Idan päivästä mitään. Ja kun kysyn Idalta, mitä hänen päiväänsä kuuluu, tuntuu lämpimältä kuulla kiittävä vastaus: ”Tulipa ihana tunne, kun ajattelit.” Niin pieni teko, mutta niin tärkeä: niin ytimessä.

Sillä pysähtyminen toisen kohdalla on se hetki, jossa rakkaus taas syttyy. Niin se on joskus syttynyt, kun parisuhde on alkanut. Se ei kuitenkaan pala itsestään loputtomiin ja tarvitsee jälleen uusia kohtaamisia syttyäkseen. Siksi tulen tai liekin metafora, olkoonkin paljon käytetty, on niin kaunis kuvatessaan rakkautta.